perjantai 12. heinäkuuta 2013

Myrsky

Talon ulko-ovet saivat kaikessa juhlien laittamisen kiireessä ensimmäisen kerroksen väriä ylleen. Pettymystä koin ihan pikkaisen siitä, ettei ovista tulleet haaveilemani puolukan punaiset, mutta kyllä tämä sävy nimeltään myrsky myös kelpaa.
 Ovet on sopivasti jo valmiiksi halkeilleet, eikä halkeamia edes yritetty kitata umpeen. Vanhoihin oviin kuuluu se, että aikaa ja säitä on nähty.
 Ja saatiinpa ensimmäiset korjatut ikkunatkin paikoilleen lasikuistin pohjoispuolelle. Nyt suunnitelmissa on maalata ikkunoiden karmit myrskyn-sävyisiksi, ja samoin ikkunoiden välissä oleva peitelista. Korostaisi kivasti ikkunoita tummat ympärykset.
 Ikkunat ovat vasta valeessa paikoillaan, seuraavaksi täytyy tosiaan malata niiden karmit ja vähän ikkunoitakin. Ja uusia niihin muutama sarana. Ja ahkeraksikin ajattelin ryhtyä, suunnittelin miehen kanssa että nyt korjataan tässä loppukesän aikana loput kuistin ikkunat ja saadaan ne ennen talvea paikoillaan. Kunnianhimoa riittää.
Melkein valmista mutta ei ihan. Katsotaan ja ihaillaan valmistumiseen asti kuistia vain tästä kulmasta.

34 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis ovesta tuli!!!! Nuo ikkunat ovat myös NIIN ihanat. Olette onnistuneet ulkoasussa täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sävyn valinta meni kyllä just nappiinsa :)

      Poista
  2. Just jetsulleen hyvä väri! Ihan noin sen ajattelinkin, että jos hillittyä linjaa mennään niin tummempi harmaa nostaa kauniit ovet mukavasti framille....toki se punainenkin olisi käynyt, mutta kovin hillitty se ei sitten enää olisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hillitty taitaa sopia meille hyvin, ainakin miehelle :)

      Poista
  3. Ikkunoiden kunnostuksessa on kyllä työtä, hienoa että jaksatte! Talo näyttää seesteiseltä ja arvokkaalta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko jaksaa kun ei raaski teettää työtä muualla :D

      Poista
  4. Tyylikästä! Oikein passeli tuo myrsky. Kyllä kelpais tännekin. :)

    VastaaPoista
  5. Todella hienot ovet ja muutenkin kuisti näyttää upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun sasisi kuistin sisäpuolenkin kuntoon. Mutta vasta kun säät kylmenee pääsen rapsuttelemaan sieltä maaleja.

      Poista
  6. Tosi hyvä! Itsekin olisin varmaan himoinnut sen puolukan perään, mutta hyvä noinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Himoitsen minäkin edelleen, mutta tässä annoin miehelle periksi, oli niin jyrkästi punaista vastaan.

      Poista
  7. Aivan upean näköinen! Kyllä te jaksatte olla ahkeria! Koko pihapiiri on niin kaunista katseltavaa.
    Ihanaa kesän jatkoa sinulle ja teidän koko pesueelle!
    Kesäloma terveisin Tuija Taipale

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ajele käymään jos jää lomalla aikaa!

      Poista
  8. Voin van kuvitella miten upealta näyttää livenä, kun kuvassakin aivan mahtavan hieno :)

    On varmaan ihana tunne nähdä kovan työn tulos.

    Tsemppiä viimeisten ikkunoiden urakan pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihana tunne, ja se että kannatti uskaltaa repiä panelointi pois.

      Poista
  9. Kuisti on tosi upea! Ja kyllä sininen ovi sopii kuistiin hyvin, vaikka ei se punainenkaan olisi paha ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne miehet, joskus on parempi antaa niille periksi.

      Poista
  10. Tosi kaunis väri ovissa! Sopii hyvin kokonaisuuteen. Ja nuo ikkunat ovat aivan upeat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunat on tosi nätit. Pitää tehdä vielä ennen ja jälkeen postaus niin näkyy kuinka karmeassa kunnossa ikkunat oikeasti jo oli.

      Poista
  11. Kuisti on tosi kaunis!
    Ikkunoissa toimii valkoinen maali vallan hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vaalea maali on oikeasti ihan vaaleanharmaa, mutta on kesäisin ihan valkoinen ja talvivalossa kunnon harmaa.

      Poista
  12. Todella kaunista! Kauniit ikkunat ja ovet tosiaan juuri sellaiset, jollaiset tuleekin olla vanhassa talossa.

    Oma kuistimme on parhaillaan kuin kaatopaikalta kasattu, mutta kyllä se siitä vielä vanhaan loistoonsa nousee ;)

    VastaaPoista
  13. Värit on aivan kuin meidän asemalta :) Eli siis ihan nappivalinta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Napivalinta :)
      Eräs ystaväkin valitsi oman talonsa maaliksi samat sävyt, näytti kuulemma niin hyvältä. Ja näyttää hänenkin talossaan.

      Poista

Kiitos kommenteista :)