keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Lasikuisti

Pari vuotta siinä vierähtikin ennen kuin saatiin kuistia peittävät suojamuovit pois. Tai lähinnä puolet niistä. Ikkuna-aukot ovat vielä suojattuina, mutta kuistin alaosa on saanut ylleen uuden paneloinnin.
 Yläosaa ja koristelistoja joutuu vielä vähän rapsuttelemaan, mutta muuten kuisti on ulkopuolelta enää maalausta vailla. Ja elättelen toiveita, että saisin jo pohjoispuolen ikkunat tänä kesänä paikoilleen. Rippijuhliin ne tuskin ehtivät, alkaa loppua aika kesken.
 Lasikuistin puutöiden jälkeen mies on paneutunut tekemään paikkapaloja eri puolille taloa. Tämä etuseinusta on jo täysin valmis. Tietoisesti emme purkaneet kuin nippa nappa lahot kohdat pois ja muut jätettiin entiselleen. Uusi maalipinta riitti useimmalle listalle korjaukseksi.
 Lasikuistin paneli on paksua helmiponttia, samanlaista kun siitä oli aiemminkin. Vanha paneli oli kuitenkin alaosastaan niin laho ettei sen säästämisessä ollut järkeä. Samalla meni vaihtoon vesilistat joista ei ollut kuin palat jäljellä ennen remonttia. Uudet on vanhojen kaltaiset.
 Panelointi ei ollutkaan mikään lätki vain seinään- tyyppinen juttu. Seinät ovat joka suuntaan vinot ja kallistuneet. Kuvasta voi nähdä miten tämä etelänpuoli kaartaa kauniisti mutkalle. Uusia paneleita ei laitettu suoraan ihan silkasta mahdottomuudesta. Eikä se ainakaan minua häiritse silmään, vanha on vanha eikä siitä koskaan (onneksi) saa uudenveroista.
Viikonlopuksi toivon hyviä maalaussäitä vaikka näyttää että peruskesä on palannut, koleaa ja sateista on täällä päin kotimaata.

4 kommenttia:

  1. Niinpä, vanhassa talossa ei kai kuulu olla yhtään suoraa kohtaa :-D Tosi hienolta näyttää. Hyvä kun saitte paksua helmiponttia, kai sellaista saa höyläämöiltä, en ole edes aloittanut kyselyjä. Oman taloni ulkoseinien yläosassa samoin kuin sisäkatossa, jota pitää vähän paikata, on sellaista. Toisesta reunassa on vielä viiste, ehkä teillä on sama malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmiponttia löytyi Lahdesta Peltosen puutavarasta Sopenkorvesta. Tosin olivat ohentaneet sitä sitten viime kerran ja jouduttiin siirtämään reunaan jo laitetut panelit oven molemmin puolin. Samaa helmiponttia laitettiin muuten tupaankin. Kannattaa siis kysellä löytyykö valmiina. Viistettä ei ole helmipontissa, mutta varsinaisessa ulkovuorauspanelissa on. Ulkovuorauspaneli jouduttiin teettämään, sitä ei valmiina ollut ja haluttiin just eikä melkein samaa kuin alkuperäinen.

      Poista
  2. Kylla olette taas jaksaneet touhuta! Upealta alkaa nayttamaan. Talo on niin kauniin varinenkin. Tikkaista pitaa kertoa, etta meilla pain ei edes saaressa kelpaa nuohoojalle irralliset tikkaat, on kuulemma kerran jo tippunut. Meilla onkin vanhan mokin tikkaat koristeena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ihana nuohooja! Tykkää vanhoista hormeistamme ja uuneista, ovat kuulemma jo harvinaiseksi käyneitä ja pääsee niitä nuohoamaan ihan liian harvoin. Mutta oikeastikin ne kuvan kaltaiset tikkaat on jämerät kuin mitkä, ne on sellaista käsivarren paksuista umpipuuta. Mutta ymmärrettävää ettei kaikki nuohoojat sellaisille suostu.

      Poista

Kiitos kommenteista :)