torstai 14. maaliskuuta 2013

Pientä pintaremppaa tupaan

Yritin muistella kauanko meidän tuvan remontista on. Huonolla matikkapäällä sain ajatukseksi, että siitä on aikaa 2,5 vuotta. Hui ja kauhistus, kun nimittäin on edelleen asioita jotka ovat roikkuneet tuosta kyseisestä rempasta asti. Kuten peitelevy altaan ja lieden alle, tai uunien eteen pellit, tai hirvitystapetin alas repiminen.

Nyt tuli otettua itseä (ja miestä) niskasta kiinni ja laitettua remppaa eteenpäin. Lähtötilanne tämä. Uunikompleksia kiertää kylläkin maalattu ja  muka ihan siisti lattia, mutta maton alta paljastuu toinen totuus.
 Matto peittää näppärästi koloisen ja naulanreikäisen lattian joka jätettiin tarkoituksella tuohon kuntoon. Siihen piti tulla uunineduspelti päälle.
 Leivinuunin takana on likaisen keltainen tapetti toooosi kauniilla boordilla. Ja sen kaiken kruunaa edellisten virittämät laatat polttopuiden alla. Kunhan lämmityskausi on ohi, saa nuo kaikki kyytiä, lupaan ja vannon!
 Mies ehti jo toimia, ja kävi tilaamassa pellit leivinuunin ja hellan eteen, ja asensikin ne jo paikoilleen. Laitettiin samantien koko uunin ja hellan leveydeltä.
 Ruskea teippi peittyy jalkalistalla kunhan listalauta on ostettu ja maalattu. Yksi lauta jo saapui kotiin, mutta se oli tietysti väärää kokoa. No, käytetään väärä lauta jonnekin muualle ja ostetaan tähän uusi. Alunperinkin tuossa oli lista, mutta se katosi rempan vaiheissa. Luulisin, että sitä ei saanut ehjänä irti ja kunto oli mikä oli.
 Matto jätettiin edelleen tupaan, vaikka se toivottavasti on vielä tämän vuoden puolella ylimääräinen matto. Innostuin pelleistä jopa niin, että sain inspiraation kaivaa esiin kankaat jotka on tarkoitettu värjättäviksi tuvan matonkuteita varten. Nyt pitää laskea riittääkö 10kg kangasta, ja millä väreillä ja kuviolla matot teetän. Eikä tekijääkään ole tiedossa, sellainenkin pitää metsästää kangasvärien lisäksi. Tarvitaan 2 pitkää mattoa, ja 2 puolipitkää.
 Kyllä ne pellit vaan siisti tuota hellan ympäristöä kummasti. Eikä minun tarvitse enää pelätä että talo palaa luukuista lentävien kipinöiden takia.  Tuonne pellin alle, lattianrajaan sullottiin lisää pellavarivettä ja päälle laitettiin vielä toinen ilmansulkuteippi. Vetokin siis väheni huomattavasti.
Kunhan työt on tältä päivää ohi, käyn peitelevyn kimppuun. Piirros, sahaus , hionta ja maalaus. Eihän sellaiseen mene kuin hetki!

14 kommenttia:

  1. Kyllä muuttui ilme peltien myötä:)

    VastaaPoista
  2. Hienoa! On ihana tunne, kun saa vuosien jälkeen vedettyä jonkun kohdan tehtävien listalta yli :-) Luulen, että minullakin tulee menemään muutama vuosi siihen että saan pellit hellan edustalle, siis sitten kun tupa on valmis. Vielä ei laskentaa voi aloittaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran mietin, että tekisin tehtävälistan jääkaapin oveen. Totesin ettei kannata ellei halua masentua syvästi :D
      Pikkuhiljaa tulee tehtyä. Tässäkin suurin kynnys oli se, että pellit piti tilata määrämittaisina.

      Poista
  3. Hienoja ja elämää mukavoittavia kädentöitä siellä syntyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto oli kyllä siitä kätevä, että polttopuista tuleva hineo muju upposi maton loimiin. Pellillä näkyy kaikki roska heti. Mutta tykkään niistä silti :)

      Poista
  4. Hyvä, hyvä:) Meillä on sama meininki, liesikupukin pitäisi hankkia. Nyt sain jo vinkin koittaa teettää ammattikoululaisilla, ei ole vielä asia tosin vireillä... Kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammattikouluilta kannattaa kysyä. Nuo pellit teetettiin ihan liikkeessä, maanantaina tilattiin ja keskiviikkona saatiin. Eikä hintakaan ollut paha.

      Poista
  5. Puuhailoa sinne! Valmista tulee kun on aika tulla. Vitsi miten komea tuo uuni/hellakin on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuni/hella on komea, ja parasta että jatkuvassa käytössä. Hellalla laitan lämmityskaudella ruuan joka päivä. Ja leivinuunissa tulee tehtyä joskus. Lauantaiksi tilasin uunin riittävän kuumaksi karjalanpiirakkatalkoita varten.

      Poista
  6. Nuo on justiin tuommosia hyvänmielen tuottajia kun saa itsestään otteen, hienolta näyttää :)

    VastaaPoista
  7. Ihana vanha uuni ! Energistä viikonloppua sinne ♥

    VastaaPoista
  8. Noin pienellä ilme muuttui täysin. Upea hella ja upea lattia!!

    VastaaPoista
  9. Meilläkin moni asia on jäänyt roikkumaan, kuten ne listat tai pienet korjailut maalauksissa tai tapeteissa. Niin kodikkaalta näyttää!! Tykkäisin niin saada räsymattoja meidän kylmille lattioille.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)