tiistai 12. maaliskuuta 2013

Ennen ja jälkeen

Meidän karvapötkylöistäkin olisi kuvia, mutta luulen, että tällä kertaa jotain muuta kuin kissanpentuja. Ja koska mun elämän täyttää tällä hetkellä 10,5 tunnin työpäivä viisi kertaa viikossa, ei ole ollut oikein aikaa muulle kuin sille työlle, kissavauvoille, ja ihan vähän harrastukselle. Tänään lähdin joka tiistaisen tapaan hetkeksi huilimaan entisöintikurssille.

Kaksi valmista ikkunaa, ja kaksi keskeneräistä. En usko, että on tarpeen selittää kummat on kummat.
Valmiit ikkunat saavat pintaansa vielä kolmannen kerroksen pellavaöljymaalia kunhan ovat karmeissaan kiinni. Samalla saa korjattu pienet viimeiset pintavirheet. Nyt ovat kahteen kertaan maalatut.
 Ero on huomattava.
 Tänään sain toisestakin keskeneräisestä pokasta kaikki lasit pois. Näistä kahdesta en särkenyt yhtään lasia, olen siihen eri tyytyväinen. Kaksi lasia oli jo valmiiksi rikki, lisää en kaivannut.
 Tässä vaiheessa jos ei tietäisi lopputulosta, voisi tulla pienoinen uskon puute.
 Näistäkö kolhuisista, ajan ja sään syövyttämistä pokista yläkuvan kaltaiset kaunottaret?
 Aluskitin puuttumisen ja karanneen päällyskitin takia pokien alimmat kyntteet kasvavat jopa sammalta. Kauniin vihreää, mutta tuohon näytän ensi kerralla raappaa ja rajusti. Kaikki pois ja kunnon puuta näkyviin.
Kyllä näistä etelänkin puoleisista pokista hyvät tulee, vaikka ovatkin selkeästi haperommat kuin pohjoisen puolen pokat. Vähän työtä, mutta lopputulos on sen arvoista.

Ja on niihin pitkiin työpäiviinkin ratkaisu, pääsiäisenä pidän peräti 1,5 viikkoa tasausvapaita!

15 kommenttia:

  1. Erittäin mielenkiintoista. Tämä on meilläkin eessä - tulen sitten tänne tiedustelemaan neuvoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun ikkunoita on tehnyt jo useamman ja alkaa olla homma hanskassa, niin sanoisin jopa kivaksi puuhaksi. Ja palkinto työstä on siinä koko ajan silmien alla, kauniit ikkunat :)

      Poista
  2. Sulla on kunnon vapaat tulossa! Katselen silmä tarkkana näitä sun ikkunahommia, koska meidän pitäisi kunnostaa pikkukuistin ikkunat. Ne ei ole noin hienoja, mutta ovat alkuperäiset, joten yritetään pelastaa.

    Näyttää kyllä viitsimistä vaativalta hommalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivat vapaat, ja etenkin kun just olin viikon vuosilomalla. Jotain hyvää pitkistä työpäivistä. Alkuperäiset kannattaa aina kunnostaa. Meilläkin on muualla ihan "tavallisia" ikkunoita, mutta alkuperäisinä kunnostamisen arvoisia. Tosin osa navetan ikkunoista on niin lahoja, ettei niitä pelasta enää mikään.

      Poista
  3. Kiva nähdä, että kunnostat yhtä huonokuntoisia (tai sen näköisiä) pokia kuin minäkin, siis täältä saa vertaistukea, tarkoitan! Mahtavaa, hienoa tulosta ja onnittelut ehjistä laseista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noin niin haperoa on, mutta siihen tulokseen tulin, että ei silti tarvitse puuosia uusia. Vähän kulmarautaa, kittiä ja maalia, ja ovat taas kuin uudet. Se kittilamppu on ihan mahtava vekotin. Neljä pokaa olen nyt irrottanut laseista koneen avulla, ja vain yksi lasi on haljennut.

      Poista
  4. Teet hienoa ja kärsivällisyyttä vaativaa työtä. Tuohan ei etene kovin äkisti mutta lopputulos on upea ja vaivan arvoinen. Meilläkin miehen kotitalossa (vanhassa maalaistalossa) edessä samanlainen urakka. Sielläkin eteläsivun ikkunanpokat sammaleessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettaa oivasti kärsivällisyyttä. Sammaleen alla on ainakin mun ikkunoissa ihan tervettä puuta. Ei missään nimessä kannata pois heittää.

      Poista
  5. Kyllä se vaan on häkellyttävää, kuinka huonokuntoisen näköisestä saa kuitenkin ihan uuden verosta aikaseksi, kunhan on vaan valmis näkemään vaivaa. Meilläkään ei ole ainakaan vielä yhtäkään puuosaa mennyt uusiksi, vaikka samanlaista sammaleista haperoa päälipintaa pukkaa. Mutta jotkin vaakatason palkit on heiluneet niin hurjasti, että olen joutunut irrottamaan ja liimaamaan ja tapittamaan uudestaan. Onnea työn etenemisen johdosta!

    tv Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettele, että joku pitää tuon kuntoisia pokia korjauskelvottomian, on se ulkonäkö sen verran hurja. Mutta onneksi on meitä jotka viitsimme nähdä kunnostamisen vaivan. Noissa meidän ikkunoissa salmiakkipuitteet on naulattu joskus aikaa sitten. En ole poistanut nauloja kun tuntuvat olevan suht tukevasti kiinni.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kannustaa jaksaman loppuun asti kun laittaa korjatun ja korjaamattoman vierekkäin :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)