torstai 10. tammikuuta 2013

Ilta ukkojen parissa

Tätä virhettä ei pitäisi tässä huushollissa tehdä. En sitten opi mitään edellisistä kerroista. Tein taas ison virheen  ja kumosin kaikki lasten legot lattialle ajatuksena pyyhkiä pölyt laatikoista. No, eihän se siihen jäänyt...

Ensin otin erilliseen laatikkoon eskarilaisen toivomuksesta kaiken pikkusälän. Ne millin palat joita tälläinen nakkisormi hyvä kun hyppysiinsä sai siitä lattialta. Siinä puuhassa menikin näppärästi alkuilta.

Loppuilta meni ukkojen kanssa. Kuvassa niistä noin yksi kolmasosa.
 Ihan järkyttävä palapeli löytää oikeille jaloille oikea ylävartalo. Sen jälkeen pitää löytää vartalolle oikea pää. Ja päähän oikea päähine, tai ilmeeseen sopivat hiukset. Ja olisihan hyvä olla kädetkin, niitäkin löytyy ainakin neljää eri väriä. Kuka ihmeessä voi muistaa kenelle kuuluu keltaiset, tai kenelle harmaat kädet? Ja kuka apina niitä kiskoo irti??
Ei onnistunut ihan yhdessä illassa. Vaan eipä tarvitse miettiä miten viettää viikonlopun. Siinähän se menee legoukkopalapelia kasatessa.

Ja ne muuten on todellakin Ukkoja. Noin sadasta hahmosta on kaksi naisia. Sukupuolisyrjintää jos mikä, ettei edes yksi poliisi tai rosvo voi olla nainen. Tai kokki, tai pilotti. Intiaaneissa sentään on yksi tyttöinkkari.

11 kommenttia:

  1. No johan on kun ei tyttöukkoja löydy :-D
    Voi hyvänen aika! Eikö lapset kelpuuttaneet, että äiti olisi vain laittanut ne osina laatikkoon... aikamoinen homma! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tullut markkinoille tytöille suunnattu legosarja, Friends.

      Lapselle olisikin kelvannut päättömät ukot, mutta äidille ei kelvannut. Legomania, hulluus iski taas :D

      Poista
  2. Yksi elämän pienistä todella ärsyttävistä asioista on noi joka paikassa lojuvat legot. Ja se, että kuopus irrottaa ukkeleilta päät ja sitten on vain päättömiä äijiä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuppasi legoreviiri kasvamaan tuossa ennen joulua, mutta sitten otin taas tiukan linjan. Niillä saa leikkiä vain omassa huoneessa ja isännänhuoneessa. Tuntui että joka puolella vaan ropisi legoja imuriin.

      Poista
  3. Meillä taas tyttö irroitti aina kaikista barbeista kaikki jäsenet, jotka vain irti sai :) Laatikko oli täynnä alastomia torsoja, jalkoja ja käsivarsia ja irtopäitä. Järkyttyneet kaverit niitä sitten välillä yrittivät kasata, mutta tyttö itse leikki muilla leluilla. (Barbeja tuli synttärikutsujen lahjoina, kotiväki ei niitä kyllä ostanut, kun tiesi, etteivät kiinnosta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, barbeja ei taida edes saada kasattua kun pää tai raaja on kerran otettu irti. Ei kaikkia tyttöjä kiinnosta barbit, kuten ei kaikkia poikia legot :)

      Poista
  4. Hih, tuota puuhaa kyllä riittää! Jännä juttu, miten tuohon legojen järjestelyyn jää "koukkuun" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten jää koukkuun! Jouluna sain kasailla poikien joululahjalegoja, lempipuuhaani :)

      Poista
  5. Legot legot, ihanat kamalat legot!

    Meidän on muksujen kanssa ollut tarkoitus käydä legolaatikot läpi; järjestellä ja kasailla. Aina homma siirtyy, koska minulle ei ole vielä iskenyt inspistä. Ja muksuthan ei voi keskenään hommaan ryhtyä, luultavasti siivousoperaatio muuttuisi hyvin nopeasti leikiksi. Ja leikkihän jää aina levälleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että meillä pitäisi varata yksi neljän viikon kesäloma jos haluaisi saada kaikki legot kasatauksi. Ehkä odotan eläkeikään saakka :D

      Poista
  6. Voihan Lego :DDD Meillä niitä on myös kasapäin nykyään, kiitos veljeni, joka on hillonnut meidän kaikkien legoja pari vuosikymmentä. Niitä on PALJON enkä edes haaveile yllä mainitusta urakasta. :DDD

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)