keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Mummola

Menetin joulukuussa viimeisen elossa olevan isovanhempani, mummoni. Mummon saattaminen lauantaina viimeiselle matkalleen herätti ajatuksia mummolasta. Oikeastaan vasta mummolan menettyään sitä tajuaa miten mahtavaa oli, kun oli mummola, tai useampikin. Harmi ettei niistä ole kuvadokumetteja enempää kuin pari hassua ajan kalvamaa kuvaa.

Lapsuudessani minulla oli kaksi mummolaa, lisäksi lähes teini-ikäiseksi asti oli vielä elossa äitini isovanhemmat. Mummolani olivat molemmat paikkoja joissa tykkäsin olla, erilaisuudestaan huolimatta.

Maalaismummolassa vietettiin kesät äitini syntymäkodissa nykyaikaan nähden hyvinkin alkeellisissa oloissa. Ei ollut sisävessaa, ei sähköä, ei juoksevaa vettä, jääkaappina toimi maakuoppa. Oli mökki missä kaksi huonetta ja eteinen. Lisää nukkumatilaa oli aitassa ja talon vintillä. Muistiin on jäänyt, että tuolla mökillä oli aina seuraa. Kesät olivat aurinkoisia ja hyttysiä paljon. Sammakoitakin siellä oli kuten kuvasta näkyy. Niin, ja eipä mökille ollut tuolloin edes tietä, vene oli ainut keino päästä perille, tai jalkapatikka Savon umpikorpien läpi. Kauppa-auto oli muuten silloin kova juttu. Joka lauantai lapset pääsi autolle ja sai jäätelön, ehkä limupullonkin.
 Mummon ja vaarin kaupunkiasunto oli vanha rintamamiestalo. Ihan varhaislapsuudessani ei sielläkään ollut kuin ulkohuussi pihasaunan kyljessä. Näiden kuvien aikaan asuin vanhempieni kanssa mummolan yläkerrassa. Siihen aikaan tilaa taisi olla ruhtinaallisesti, nyt huone ja alkovi tuntuisi ylitsepääsemättömän ahtaalta.
 Muistan kun mummola remontoitiin. Tuli vessa, sisäsauna ja ulkoseinän vihreät panelit lyötiin piiloon ruskeiden karaattilevyjen taakse. Ikkunat vaihdettiin nykyaikaisiksi.Siinä vaiheessa mummola olikin enää mummola, eikä sen lisäksi kotini. Mummoni ammatti oli muuten perhepäivähoitaja, olinpa minäkin hänellä hoidossa.
 Toinen mummolani oli selkeä citymummola. Kerrostalo, ei leivinuunissa leivottua ruisleipää, tai sammakoita pihanurmikolla. Sen sijaan paljon muuta lapselle mukavaa ja ihmeellistä. Kuten keltaista jaffaa ohuttakin ohuemmista juomalaseista ja lautasella berliininmunkki, harvinaista ja mieleenpainuvaa herkkua minun lapsuudessa. Paljon retkiä huvipuistoihin, museoihin ja muihin nähtävyyksiin.
 Viimeinen kuva ei liity mummolaan kuin mutkan kautta, mutta se on jotenkin omalla tavallaan helmi valokuva-albumissani. Kuvassa olen noin kaksivuotiaana Heinolan torilla ja syön jäätelöä. Kyseessä ilmeisen kuuma kesäpäivä, autossa ei tietenkään ilmastointia ja minulla päällä vain hiostava muovivaippa, jäätelö toi siihen hetken helpotuksen. Mökille matkasin monesti mummon ja papan kyydissä, sitä en muista pysähdyttiinkö Heinolassa, mutta Vihantasalmen sillan huoltoasemalla nautittiin aina puuro.
Olen aika onnellinen, että mummoloista on jäänyt niin monta ja hyvää muistoa. Kiitos vielä kerran sinne pilven reunalle, mummoille, papalle ja vaarille. Olette edelleen tärkeitä.

11 kommenttia:

  1. Muistelen usein omaa mummulaani ja kaipaus ja ikävä ovat muuttuneet kauniiksi muistoiksi. Olisi silti niin hienoa palata ajassa taaksepäin ja palata siihen pihaan ja taloon. Lämmin halaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joskus olisi ihana palata ajassa taaksepäin.

      Poista
  2. Ihania kuvia ja kirjoitus!
    Mulla oli molemmat mummolat helsinkiläisiä kerrostalomummoloita, mutta ei se tärkeyttä vähentänyt. Ja kesät vietettiin koko serkku- ja tätikatraan kanssa isovanhempien kesähuvilalla (vaikka sekin oli Helsingissä), siellä oli porukkaa, ja kukin perhe oli ahtautunut yhteen huoneeseen. Samanikäisten serkkujen seura ja tontti sekä lähiluonto tarjosivat tekemistä ja ulkotilaa yllin kyllin.
    Voi tuota hellekuvaa jäätelön kanssa! Oikea lapsuuden unelmakesämuisto :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sellanen unelmamuistokesä :))
      Minullakin oli onni nauttia samanikäisten serkkujen seurasta, ja mökillä vilisi tätejä ja muita sukulaisia, tai ainakin se lapsena siltä tuntui.

      Poista
  3. Tämä postaus toi minullekin mieleen oman mummoni. Hän oli sellainen pieni ja pyöreä, iloinen ja hymyilevä tosimummo :). Toinen mummoni olikin ehtinyt jo kuolla ennen syntymääni. Mummot ovat tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummot on tärkeitä, toivottavasti sitä osaa sitten kun aika on, olla itse hyvä mummo :)

      Poista
  4. Minunkin mummolani oli ja on edelleen Savossa. Nyt kylläkin tyhjillään... Savon mummola on ollut minulle niin merkittävä paikka, että olisin varmasti eri ihminen ilman niitä kokemuksia ja siellä elettyä elämää. Kauppa-auto, maalaistalon askareet heinänteosta lehmien lypsämiseen jne.Ihanaa! Kiitollisena muistelen. Mummolassa oli muuten juuri tuollaiset siniset vakosamettiset rattaatkin vanhimman serkun peruja!=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettei noita kumpiakaan rattaita/vaunuja ole enää tallessa. Olis aika päheet :)
      Nykylapset ei taida tietää mitään kauppa-autoista, harmi sekin.

      Poista
  5. Hups, teksti katosi johonkin. Uusi yritys.
    Otan osaa mummosi poismenon johdosta.

    Ihana postaus ja ihanat kuvat. Onnellisia me, keillä on ollut onni saada olla mummolassa.

    Ihan parasta omassa mummolassani oli jotenkin kiireetön tunnelma, vaikka varmasti oli töiden puolesta kiirettä. Aina löytyi kuitenkin lapsille aikaa. Ja mummon paistamat letut olivat ihan ainutlaatuisia. Juustomaidosta, nam.
    Ja kun elämä kolhi, mummo nappasi syliinsä keinutuoliin, silitteli ja puhalteli ja kappas, murheet unohtui. Oli ne sitten johtuneet polkupyörällä kaatumisesta, kaverin kiusaamisesta, äidin toruista, tai mistä vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan mummon letut, ja aina ne oli pitsireunaisia.

      Poista
  6. Mukava muistelupostaus :) Mutta tsössentään mitkä vaunut!!!! Ihan henkee ahistaa, kyllä on komeat.Minä oli jo tuollaisten vaunujen aikaan iso tyttö, ja muistan kuinka niitä pidettiin ruumisarkkumaisina. Mutta nyt ne näyttävät tosi komeilta :D

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)