perjantai 11. tammikuuta 2013

Fruttini

Jos on kiva saada Milka-suklaa kunnolla Suomen markkinoille, niin kyllä ottaisin tämänkin tuotemerkin, Fruttini suihkusaippuat.
 Ensimmäisen kerran törmäsin näihin muutama vuosi sitten Tallinnassa. Ensi-ihastuksen jälkeen olen tuonut pari kolme putelia joka reissulta. Joulukuun reissulta on kaksi reunimmaista, viime kesältä keskellä oleva persikkapäärynä.
 No onko näissä sitten jotain kummempaa kuin lähellä myydyissä suihkusaippuoissa. On niissä. Tuoksu on jotain aivan omaa luokkaansa. Lähtee huuhdeltaessa hyvin iholta pois,  mikä on minulle tärkeä ominaisuus, sillä en inhoa mitään niin paljon kuin iholle limaiseksi kerrokseksi jäävää suihkusaippuaa joka ei lähde millään hankauksella pois. Lisäksi tykkään että tuoksu ei tartu ihoon liikaa.
Suosikkituoksuni on mansikka. Vadelmakin on hyvä, persikkapäärynässä aivan mahtava päärynän tuoksu. Inkivääripassion on uusi tuttavuus, hyvältä tuoksulta vaikuttaa sekin. Sarjaan kuuluu myös vartalovoiteita ja huulirasvoja yms. Fruttinilla on omat nettisivut josta toimitus Suomeenkin, mutta pikavilkauksella kun katsoin, näytti postikulut melkoisen korkeilta. Joten jos poikkeatte Tallinnaan, kokeilkaa Fruttinia.

Ja tämä ei ollut maksettu mainos.

16 kommenttia:

  1. Kiva vinkki, taidampa ensi kerralla tuoda noita kotiin:)Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osta ihmeessä. En tiedä missä kaikkialla myydään, mutta omani ostin ihan ruokakaupasta.

      Poista
  2. Nuo kaikki tuoksut kuulostavat taivaallisen ihanilta!

    VastaaPoista
  3. Vinkistä kiitellen, ollaan lähdössä käymään Tallinnassa.. Lisätään ostoslistalle, itse oon kaikkien hedelmäisten tuoksujen ystävä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen hedelmätuoksujen ystävä. Mitä hedelmäisempi, sen parempi :)

      Poista
  4. Kiitos vinkistä, matkan suunta onkin Tallinnaan muutaman viikon sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa kokeilla jos silmiin sattuu. Nuo on ostettu Selver-nimisestä ruokakaupasta.

      Poista
  5. Suomessa olen noita nähnyt ihan Sokoksella alessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sokoksella on ollut vain yhtä lajia myynnissä. Lime? taisi olla tuoksuna.

      Poista
  6. Mun piti myös sanoa, että jossain olen noita Suomessakin nähnyt ja veikkaan, että se on ollut just sitten Sokkarilla!

    Mä rakastan kaikkia ihania suihkusaippuoita. Kun varastot alkaa ehtymään, testaa Kicksin omaa sarjaa. Ostin syksyllä mansikka-raparperin ja viikko sitten lemoncurdin. Ihania ja huuhtoutuvat hyvin! Mä tosin tehostan niiden tuoksua hinkkaamalla samaa settiä olevaa vartalovoidetta itseeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sikoksella on tosiana ollut joskus ainakin. Pitääkin muuten tarkistaa ettei ole tullut valikoimaa lisää.

      Ja kiitos vinkistä, kokeilenkin seuraavaksi Kicksin omaa sarjaa. Lemoncurd kuulostaa syötävän hyvältä.

      Poista
  7. Kiitos vinkistä. Kuulostaa kaikki herkullisille tuoksuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullinen kuvaa niitä hyvin, tekisi mieli melkein maistaa :)

      Poista
  8. Heipä hei, kuule sellaista ajattelin kysyä että saisinko lainata yhtä kuvaasi, jossa näkyy ihana pinnakerrossänky, oman blogini ostoilmoitukseen. Kuvasi löysin googlen kuvahaun kautta. Tuossa sinun postissa olisi kyseinen kuva: http://paivanpesanelamaa.blogspot.fi/2011/08/muutoksen-tuulia.html Laittaisin toki mainintaa mistä kuvan olen lainannut :) Olisi hakusessa tuonlainen ihanuus meitin lapsille. -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitatko mulle sähköpostia asiasta. En viitsisi poistaa kuvin kopiontiestoa, mutta voin laittaa sulle uuden kuvan sähköpostiin. Osoite on tuossa sivupalkissa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)