sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Ei epätoivoa vaan toivoa

Pikkaisen laittoi mielen matalalle ulkona vallitseva matalapaine ja lumisade. Pihan jo ennestään runsas lumipeite sai uuden kerroksen, lähes 10cm lisää valkoista ainetta jota lumeksi kutsutaan.
 Aamulla heräsi tämän näköiseen maisemaan. Kuva otettu 10.3.2019
 Tämä kuva on otettu 11.3.2018 eli aika tasan vuosi sitten. Eipä eroa mitenkään nykyhetkestä. Kuukauden päästä kyllä soisin lumien olevan poissa, tai viimeistään pääsiäisenä jolloin pidän pari viikkoa lomaa. En ole ennen lomaillut huhtikuussa mutta nyt vähän säästelin lomia jotta voisin kokeilla hieman pidempää loman pätkää kun kasvukausi on ihan alussa.
Tomaatit on kylvetty tänään, 16 eri lajiketta vaikka kuinka yritin olla kohtuullinen. Lajista riippuen kylvin 4-8kpl samaa lajiketta. Kaupassa myytävien vihannesten ja hedelmien rasioissa on hankikylvöön menevät siemenet. Jäivät vähän myöhäiseksi mutta yritän silti. Saavat olla pari päivää tuossa ja sitten lumen alle ulos. Kylvöt jos mitkä antavat toivoa kevään tulosta ja onhan se tullut joka vuosi, ajankohta vain vaihtelee.

30 kommenttia:

  1. No en todellakaan ole innoissani tästä sakeasta lumipyrystä, vaikka saisi hienoja kuvia... Nyt saisi jo riittää. Kevättä kohti ollaan onneksi menossa ja kevätkukkia jo kaipailen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella saisi riittää ja alkaa sulaminen. Minäkin kaipaan kevätkukkia, piippoja ja ensimmäisiä avautuvia nuppuja, hiirenkorvia ja kevään tuoksua.

      Poista
  2. Samat noin 10 senttiä tuli lunta tännekin. Tänään paistoi aurinko, ja hangella kimmalsi miljoona pientä timanttia. Oli aivan ihana ulkoilukeli!

    Valoisan aikaa on jo hyvinkin pitkästi, joten sitä alkaa toivoa auringon saavan kunnon sulatusvaihteen päälle. Joka maalis- ja huhtikuu sitä niin toivoo ajan kiitävän. Ja aika vain matelee. Meillä täällä pohjoisen suunnan rannikolla perinteisesti suuri osa lunta tulee vasta kevättalvella, eli tässä ei ole mitään uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonpaiste oli tänään hieno, linnut lauloivat keväisesti. Aika tuntuu menevän nyt erittäin hitaasti, nyt voisi käydä neljän viikon talviunille.

      Poista
  3. Niinpä, pieni takatalvi näytti taas tulleen! Olen tosin ihan vakuuttunut siitä, että kevät tulee tänä vuonna ihan ajoissa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kevät tulee, itsellä on malttamaton olo, koko pitkä talvi on levätty puutarhatöistä ja haluaisi päästä jo multaan möyrimään.

      Poista
  4. Leikkasin tänään omenapuut upeassa auringon paisteessa ka hikihän siinä tuli tikkailla killuessa. Lumipeite kyllä vaikeutti tikkaiden asettelua mutta muuten tuntui keväiseltä☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vielä omenapuut leikkaamatta, jos viikon päästä on hieno sää niin voisinkin tehdä sen, pieniä puita ei kauaa leikkaa.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Tämä taitaa olla perinteinen normikevät, sitä vaan ehti muutamana lumettomana talvena tottua siihen että kevät koittaa aikaisin niin nyt tähän tottuminen käy voimille.

      Poista
  6. Meillä sama näky odotti aamulla lauantaina sekä sunnuntaina. Ei nyt enää tätä lunta ...

    VastaaPoista
  7. Meilläkin aamu näyttäytyi valkeana, mutta luotan vanhaan sanontaan, että ”uusi lumi on vanhan surma”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toivon että tällä kertaa sanonta pitäisi paikkansa.

      Poista
  8. Onpa ikävän epäkeväisen näköistä, todella! Täälläkin maa on valkoisena, pälvipaikat ovat hävinneet lumen alle. Nyyh.

    VastaaPoista
  9. Hyvinkin epäkeväistä, ihan kuin olisi tammikuu. Pälvipaikoista ei ole tietoakaan.

    VastaaPoista
  10. Teille tulikin reilusti lunta, meille vain pari senttiä. Vaan onpa sulla monenmoista tomaattia tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, pitää joku päivä listata tännekin lajikkeet, osa vanhoja tuttuja ja osa uusia.

      Poista
  11. Vaikka lumesta pidänkin, niin nyt alkaa olla jo kevätmieli eikä lumisateita kaipaisi. Mutta meiltähän ei kysytä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kysytä, nytkin pakkanen mittarissa vain kiristyy, mikä lie jääkausi alkanut.

      Poista
  12. Täälläkin tuli sakeanaan lunta, eiköhän tullut 10cm täälläkin niiden entisten nietosten päälle. Onneksi en edes ehtinyt päästä pälvipaikkojen ja piippojen makuun :D Nyt on pilvessä ja -11 astetta pakkasta. Ei ihan heti ainakaan näyttäisi lähtevän sulamaan, mutta kyllä se kevät vielä sieltä tulee. Edelleenkin on reilusti vähemmän lunta kuin viime talvena samaan aikaan, joten toivo ei ole menetetty. Mukavaa viikkoa! Se kuluukin siellä varmasti mukavasti siementen itämistä seuraillessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevät tulee, onneksi on nyt nuo kylvöt joiden edistymistä voi seurata. Seuraavaksi pitäisi miettiä oikean kasvilampun hankkimista kasvun edistämiseksi.

      Poista
  13. Mä en ole kauheesti lähtenyt mukaan näihin kevään ilotteluihin, pessimisti ei pety. Tämä tuli eilen sunnuntaina taas niin nähtyä. Lunta tuli taivaan täydeltä. Nooh aina ne jossain vaiheessa sulaa... Kevättä odotellessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen saman sorttinen, pessimisti ei pety :D

      Poista
  14. Lunta riittää, eikä loppua näy. Sopii minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toipilaana tämä lumisuus ei varmasti haittaa. Olen yrittänyt ajatella positiivisesti, vielä on aikaa lukea puutarhakirjoja ja suunnitella, kun lumet sulaa niin aika ei riitä kaikkeen mitä haluaisi tehdä.

      Poista
  15. Meillä paistaa AURINKO, monen lumusateesen päivän jäläkehen. Tomaatit o viälä kylyvämätä. En meinaa nua valtavia määriä, mutta jos eres muutamaa erilaasta kokeelis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ihan liikaa ja nyt näyttää että itivät vielä ihan älyttömän hyvin, parhaimmat pääsee jatkoon.

      Poista
  16. Näinhän siinä kävi että lunta tuli taas reilusti. Ihailen noita sinun istutus "etikettejä" ne on niin suorassa ja kauniita. Ilo on katsella näin huolellista työtä. Hyvä sinä. 😀.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimilaput on leikattu Lidlin litran jogurttiämpäreistä, tekstit on tehty permanenttussilla, kestää kastelut ja auringonpaisteen. Pakko olla täsmällinen, muuten menee heti taimet sekaisin.

      Poista

Kiitos kommenteista :)