torstai 14. syyskuuta 2017

Työ tsaarittaren kanssa jatkuu

Verhoilukurssi alkoi pari viikkoa sitten. Odotin kurssin alkua innoissani, viiden tuolin sarjasta ei vielä yksikään ole ihan täysin valmis. Mukaan kurssille valitsin keskeneräisen karmituolin jota kutsun tsaarittareksi.
 Tuolin istuinosa on valmis, selkänojasta ei puutu kuin viimeinen ompelu joka kiinnittää liinakankaan ja puuvillavanun toisiinsa. Niinpä pääsin aloittamaan käsinojien eli karmien pehmusteiden tekoa. Ensin naulattiin sopiva pala juuttikangasta karmeihin kiinni.
 Seuraavaksi otettiin purjelankaa pieneen käyräneulaan ja ommeltiin juuttikankaaseen lankalenkit täytettä varten. Tällä kertaa lenkit tulivat tasaisen kauniisti. Ehkä on jotain oppia jäänyt päähän.
 Seuraavaksi lenkkien alle sullottiin meriheinää. Tämä on minusta aina yksi vaikeimmista kohdista, mikä on sopiva määrä meriheinää. Ei saa olla liikaa eikä liian vähän.
Lisäsin heinää pariin kertaa pienen määrän, sitten oli sopiva. Päälle uusi juuttikangas ja nauloilla kiinni karmiin. Kuvassa on vielä muhkurainen makkara mutta pryylauksen jälkeen heinämakkara oli kiitettävän kaunis. Tuohon päälle tulee vielä puuvillavanu ja liinakangas ja sitten ollaan enää vailla päällikangasta. Kohta on ensimmäinen tuoli valmis, ja enää neljä jäljellä. Tavoite on tälle kaudelle kova, kaikki viisi tuolia valmiiksi. Onneksi kaksi muuta on jo aloitettu ja vain kaksi tuolia on aloittamatta.

16 kommenttia:

  1. Oi tulipa heti mieleen meidän navetassa odottava vanha nojatuoli, joka odottaa päivää, kun ehdin lähteä häntä kunnostamaan! Oletko kunnostanut tuolit juuri verhoilukurssilla? Mietin pysttyköhän sellaista edes omatoimisesti oppimaan..? No viimeistään, kun lapset ovat lentäneet pesästä, on tuollakin tuolille ja uusille kurssiituksille aikaa 😄 Aikaansaannoksesi näyttää lupaavalle; mielellään luen lisää prosessista, jos vain ehdit naputella ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verhoilukurssilal olen, en olisi ikinä osannut lähteä tekemään ilman opastusta kädestä pitäen. Jo se että joku opettaa alan termit vaatii opettajan. Tunnisteen verhoilu alla on tuolin aiemmista vaiheista kuvia ja laitan tietysti lisää kunhan etenevät.
      Yhden tuolin kun oppii tekemään niin sitten osaa vastaisuudessakin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tämä on ihan kelvollinen tuoli, ekasta tekeleestäni joudun purkamaan selkänojan.

      Poista
  3. Ensimmäinen tuoli on aina vaikein. Harjoitus tekee mestarin. Ehkä Sinä sittenkin onnistut saamaan kaikki viisi valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen on todellakin vaikein, joudun purkamaan selkänojan koska en ole tyytyväinen. se on yllättävän vaikea saada tasaiseksi.

      Poista
  4. Entisöinnissä ei todellakaan taida päteä sanonta, että "työ tekijäänsä neuvoo", vaan tarvitaan hyvä ja taitava opettaja.
    Käsittelyssä olevasta tuolista tulee upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei neuvo työ tekijäänsä. Jousien sitominen jo pelkästään on sellaista josta en olisi selvinnyt ilman konkreettisia neuvoja juuri siinä ajassa. Saatikka kaikki muu.

      Poista
  5. Tämähän onkin mielenkiintoinen projekti! :)

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mielenkiintoista puuhaa on ollut, onneksi uskalsin lähteä kokeilemaan verhoilua.

      Poista
  6. On aina niin mielenkiintoista seurata verhoiluprojektiesi etenemistä. Ja etenkin, kun olet tuolla kurssilla ja itse teen näitä omaoppisesti opusteni kanssa. Tuo tuoli on niin kaunis. Siitä tulee hieno!

    Mutta ah, miten huojentavaa kuulla, että sinunkin eri projektisi ovat kesken. Minulla on nyt ollut kaksi tuolia vajaan vuoden työn alla ja viittä vaille valmista on, mutta ei aivan vieläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesken on, kesän aikana en saanut tehtyä mitään. Voi olla että talvella tulee tehtyä kotonakin. Minulla ei olisi tullut mitään ilman kurssia, haastetta on sielläkin riittävästi.

      Poista
  7. Kiva nähdä lopputulos, tulee varmasti upea!

    VastaaPoista
  8. Oi tuosta tulee aivan upea!!😍 Mukavaa syyskuuta ja entisöinti hetkiä:)

    VastaaPoista
  9. Aikamoinen tavoite yhdelle talvelle, mutta epäilemättä saat kaikki viisi tuolia valmiiksi tuolla sisulla ja päättäväisyydellä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)