lauantai 23. syyskuuta 2017

Vähän

Tällä viikolla aikaa puutarhalle on ollut ihan liian vähän, toisaalta hyviä puutarhasäitäkin on ollut vain vähän. Tänään ehdin puutarhaan, melkein koko päiväksi vaikka olin aamupäivällä yläkoululaisen koululla ja mummin mussukka tuli yökylään.

Syysvärejä pihassamme on tosi vähän, paras ruska on vasta tuloillaan.
 Keltajapaninangervoissa on joissain punaista. Toiset ovat vielä ihan vihreitä. Taustalla pilkistävissä keijuangervoissa ei ole erityistä syysväriä, enkä muista tuleeko niihin sellaista missään vaiheessa.
 Sedum 'Bertram Andersson' on maksaruoho jota pitää tarkastella läheltä. Hienosti selvisi talvesta ilman suojauksia sekä tästä märästä kesästä.
 Syyshortensia 'Grandiflora' on saanut kukkiaan vaaleanpunaisiksi.
 Yksi pihani hauskimista kasveista on Mustilasta hankittu hurtanheisi. Se kasvaa hitaasti sillä paikka on hurtanheiden makuun liian kuiva. Mutta kun meillä ei ole missään märkää varjoa. Hurtanheiteen tulee hieno syysväri, voi miten odotan että tämä on vielä joskus suuri pensas täydessä ruskassa.
 Raparperia jäi korjaamatta paljon, ei vaan pakastin ollut keväällä valmiina ja syksyllä se täyttyi kaikesta muusta, tai etenkin vadelmasta. Meillä tuli vadelmaa ennätyssato, niin paljon että ihan viimeisiä marjoja en ole pensaista poiminut. Tänään katkoin tämän vuoden versoja ja söin muutaman vadelman siinä ohessa. Vähän vetisiä mutta mikä parasta, ei yhtään matoa. Ensi vuodelle ei ole odotettavissa yhtä suurta satoa, versoja ei ole tämän vuoden veroisesti.
 Ihan pikkaisen piti hankkia lisää sipulikukkia. Krookus 'Prins Claus' vaikutti kivalta. Helmililjani ovat kaikki tavallisia, kokeillaan nyt jotain erikoisempaa. Tulipa bakeri 'Lilac Wonder' toivottavasti viihtyy pihassa monia vuosia, samoin viinilaukka jota istutan ensimmäistä kertaa.
Ruokaostoksilla tarttui mukaan puoleen hintaan pallerolaukkaa ja balkaninvuokkoja. Molempia jo ostin mutta lisää ei haittaa. Eikä euron pusseja voinut vastustaa. Nyt harmittaa vähän etten ottanut niitä oransseja tulppaaneja mitä oli vielä jäljellä, kyllä niille olisi ollut paikka.

16 kommenttia:

  1. Ihania sipuliostoksia :) Mukavaa viikonlopun jatkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin :) Nyt alkaa olla sipulikiintiö täynnä mutta luulen että ostan jos tulee erityisen edullisesti vastaan jotain.

      Poista
  2. Samoin olin pihalla siivoushommissa. Katkoin kukkavarsia jo pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain kaikki vadelmat siivottua, siinä menee aina yksi päivä. Keräsin myös puoli litraa karhunvattuja ja kehäkukan siemenkotia. Syksyisessä puutarhassa tuntuu riittävän ihan yhtä paljon puuhaa kuin kesäisessä.

      Poista
  3. Keväällä kiität itseäsi sipulien istutuksesta! Ne nousevat kevään kylmiä uhmaamaan kestävinä ja kukkeina. Silloin työ palkitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulien istutus on niitä puuhia pihassa joista en pidä yhtään. Keväällä saa palkinnon, muuten antaisin sipulikukkien olla :)

      Poista
  4. Kivat sipulihankinnat. Keväällä on ihanaa, että jaksoi syksyllä istuttaa. Minulle posti toi tänään tosi kätevän lapion sipulihommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tosi vanha Fiskarsin kapea istutuslapio, sellainen pieni. Kaikkein kätevin istuttamiseen. On minulla sellainen kairakin mutta en osaa käyttää sitä. Esittelehän omasi blogissa.

      Poista
  5. Hauska tuo hurtanheisi. Kävin lukemassa siitä Mustilan sivuilta.
    Euron pusseja ei tosiaan voi vastustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurtanheisiä ei ole aina saatavilla Mustilasta, kannattaa hankkia jos tulee vastaan. Euron pussit toimii kuin seireeni :)

      Poista
  6. Eipä tosiaan euron pusseja voi eikä saa vastustaa! Keväällä aina miettii, miksei tullut laitettua enemmän kukkasipuleita! Onpa sinulla mukava vieras yökylässä ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vaikka kuinka paljon istuttaisi niin keväällä on sitä mieltä että ihan liian vähän on laittanut.

      Poista
  7. Meillä on vielä yllättävän kesäistä, eli varsin vähän punertavia lehtiä yms. Sipulikukat ovat minun suosikkejani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on meilläkin todella kesäistä, koivuissa on siellä täällä keltaista mutta ei mitenkään yhtenäisesti.

      Poista
  8. Vähänlaasesti meilläki ruskaa. Euron sipulit = ilimaasia :) Tua Prinssi Claus -krookus on tosi hyvä, kukkii ensimmääsenä ja lisääntyy hyvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla jotain Prinssi Claus-krookuksesta, väri ainakin näyttäisi kuvan perusteella olevan kohdallaan.

      Poista

Kiitos kommenteista :)