sunnuntai 27. elokuuta 2017

Täydellinen puutarhapäivä

Aurinko paistoi, oli tyyntä, hyttyset ja muut verenimijät puuttuivat, voiko puutarhuri enempää toivoa? Ei voi. Sain istutettua melkein kaikki istuttamista odottavat taimet ja osan kukkasipuleista joita olen ehtinyt hankkia.
 Puutarhuria odotti rosariossa yllätys. Kesällä istutettu kärhö clematis "Comtesse de Bouchaud" on tehnyt yhden kukan. Väriksi odotin hieman vaaleanpunaisempaa, ehkä kukka vaalenee ikääntyessään tai sitten aletaimen nimilappu on vaihtunut myymälässä. Mutta missään nimessä en voi sanoa etten olisi tyytyväinen, tummakin käy ja sopii rosarioon.
 Leikkasin keväällä "Pinky Winky" hortensiasta kaikki latvat ja se kannatti. Kukkia on tulossa runsaasti. Kukat ovat ensin valkoiset ja alkavat kohta punertaa ollen lopulta ihan pinkit.
 Eilen hankitut angervot istutin alapuutarhan kivimuurin viereen. Sain selvitettyä näiden nimenkin, kyseessä on rusomesiangervo Filipendula multijuga (F. palmata "Nana"). Korjatkaa jos kirjoitin nimihirviön väärin. Nämä ovat pihan ensimmäiset jaloangervot joten otan kiitollisena kaikki kasvatusvinkit vastaan.
 Syyskimikki teki ilokseni yhden kukan. Olen käsittänyt että tämä ei joka kesä ehdi kukkia. Pienihän taimeni vielä on ja kukinto, eiköhän ne siitä vahvistu ja kasva suureksi.
Toinen kesällä istutettu kärhö "Margaret Hunt" on kasvanut monsterivauhtia. Kukkiakin siihen on tulossa. Olen vähitellen lisännyt multaa taimen juurelle ja laitan vielä hiekkaa ennen talvea. Onko kärhöt syytä leikata matalaksi ennen talvea?

Ja kuten kuvasta näkyy, on kasvihuoneen perustukset edelleen vaiheessa. Voi olla että valu jätetään suosiolla ensi vuoteen, yöt ovat olleet täällä todella kylmiä, vain muutama aste plussan puolella. En tiedä miten valu kuivuisi sellaisissa lämpötiloissa kun hallasta on vaara.

16 kommenttia:

  1. Auttaako tuo hortensian leikkaaminen siihen, että se kukkii enemmän? ONko syksy paras aika leikata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestä se auttaa. Paras aika leikkaamiselle on kevät kun näkee onko talvi tehnyt vaurioita. Meillä on niin hallanarka piha että versojen kärjet joskus paleltuvat.

      Poista
  2. Kiva, että sinunkin puutarhassasi kasvaa kärhöjä. 'Comtesse de Bouchaud' on kaunis ja tulet ihastumaan vielä monesti sen kukintaan.
    Näyttää että meillä on paljon mieltymyksiä samoihin kasveihin. Jaloangervot ovat aina kärhöjen ohella olleet suuria suosikkejani.

    Ps. Ja niin, voit leikata jalokärhöt keväällä jättäen versot noin 20- 30 senttisiksi.
    Itse olen leikannut usein myös syksyllä, enkä ole huomannut juuri eroa kevätleikkaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kasvaa kärhöjä ja luotto niiden kasvuun jatkossakin on suuri. Ovat istuettu sinun vinkkien mukaan niin pitkälle kun pystyin. Jaloangervoihin olen hurahtanut ihan huomaamatta, monessa blogissa on ollut niistä upeita kuvia. Sitten tulee ajatus että minullekin.
      Hyvä tietää että kärhöt voi leikata syksyllä tai keväällä, voi tehdä miten ehtii parhaiten.

      Poista
  3. Kärhön kukka on kyllä pikkuusen liian tumma, mutta voise siitä vaaletakki. Tua angervo on mesiangervo ei jaloangervo (Astilbe). Onko kimikki viheriälehtine? Punalehtiset on kait hitahempia kuten esim.'Brunette'. Margartistä tuloo hiano! Toivottavasti kerkiää kukkia kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, luulin että mesiangervotkin luetaan jaloangervoiksi. Taas opin uutta, kiitos :) Huomaa että jaloangervot sekä mesiangervot on minulle uusia lajeja.
      Kimikki on vihreälehtinen. Tummakin on mutta se on niin tuore ettei vielä kuki.

      Poista
    2. No, emmä ny vannomahan mee. Voin olla hyvinki vääräs. Jos joku läksynsä lukenu osaas sanua. Astilbet ainaki tykkää hapahkosta maasta. Normaalihin oon istuttanu, muttei tartte kalakita eriksensä. Tuntuu että valo-olosuhtehista käy kaikki. Oikee varios kukinta on myähääsempää ja ehkä vähä niukempaa.

      Poista
    3. Puolivarjoa suositeltiin mutta omani menivät aika aurinkoon vaan kunhan viereiset tammet kasvaa niin sitten ovat varjossa.

      Poista
  4. Komea kukka kimikissä, meillä tummalehtinen ehtii hädin tuskin kukkia, mutta pienempi kukinto. Vaaleat vasta istutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuki tumma minullakaan, se on viime vuonna ihan loppusyksystä istutettu ja aika huonoon savimaahan, en ehtinyt parannella maata kun tuli jo kylmät. Mutta siinäpä on kimikki sinnitellyt :)

      Poista
  5. Kaunista kukintaa, vaikka on jo elokuun loppupuoli. Kauniita kärhöjä. Mukavaa elokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tullut panostettua loppukesän kukkijoihin, alkaa huomata sen kannattaneen.

      Poista
  6. On toi kärhö kasvanut tosi paljon. Siitä tulee upee kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletön kasvu kärhöllä, toivottavasti selviää talven yli.

      Poista
  7. Jaloangervot ovat tosi hwlppoja kasvattaa, jakamisestakaan eivät hermostu, niinpä meillä taitaa alkaa olla niitä jo vähän joka paikassa. Tänä kesänä hankin ensimmäisen pinkin mesiangervon, sen kasvatuksesta en minäkään tiedä mitään, katsotaan, miten meille käy:) Onnea kärhöstäsi, kiva, kun Comtesse avasi kukkansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ensi kesänä on tarkoitus laitella jaloangervoja noiden mesiangervojen lisäksi. Olen vähän hurahtanut niihin, en ehkä kaikkiin väreihin mutta pinkkiin ihan ehdottomasti, ja valkoisiin.

      Poista

Kiitos kommenteista :)