lauantai 26. elokuuta 2017

Mustilan taimipäivä

Melkeinpä kesän odotetuin tapahtuma, Mustilan taimipäivä oli tänään. Olin liikkeellä hyvissä ajoin, kerrankin on flunssaisesta olosta hyötyä, heräsin aamulla aikaisin niistämään nenää tyhjäksi ihan ilman kellonsoittoa. Aamupalaa ja eikun matkalle Mustilaan. Budjetti oli 60 euroa sisältäen vitosen sekä pääsymaksuun että arpoihin Mustilan arboretumin tukemiseksi.
 Arno Kasvi piti huutokauppaa jonka tuotto meni sekin arboretumin hyväksi. Mitään en huutokaupasta hankkinut mutta Arnolta hankin hänen kirjaansa Palstalta parempaa, omistuskirjoituksen.
 Parkkipaikka oli täynnä myyjiä. Heitä oli myös ylempänä sekä avoinna oli tietysti Mustilan arboretumin oma taimipiste missä oli tavanomaista laajempi valikoima.
 Entä mitäpä rahoillani ostin? Mustilan omasta myynnistä ostin sinivuokon, helmipihlajan, silonietospensaan ja pikkulehtikatsuran. Budjetti keveni neljäntoista euron verran. Ei paha. Alas myyntipaikoille kävellessä mukaan lähti kuvan vasemmassa reunassa näkyvä valkoinen köynnösukonhattu. Se maksoi kuusi euroa.
 Virolaiselta myyjältä ostin syysleimun "Flame Blue" ja tumman maksaruohon jonka nimen unohdin kuvata sillä alkoi sataa vettä enemmän kuin oli tarpeellista. Lisäksi ostin kolme huikean pinkkiä jaloangervoa lajinimellä "Nana". Nyt budjetista hupeni 19 euroa.
Yhden taimiston myynnistä ostin seitsemällä eurolla liuskalehtisen tervalepän. Toisesta vitosella magnolian, magnolia cobus var. borealis. Perennapuutarha Pöntiseltä ostin sinisen kurjenpolven ja vasta kotona huomasin ettei purkissa ole nimikylttiä. Minusta paha puute taimistolta ettei yksittäisessä taimessa ole nimeä. Nimetön, sinisen liilana kukkiva kurjenpolvi maksoi seitsemän euroa.
Ja eikös käy niin, että kun budjetti on käytetty löytyy juuri se kasvi mitä lähti hakemaan. Viimeisestä peräkärrystä jonka valikoimaa katselin. Onneksi rahapussissa oli vielä ylimääräisiä kolikoita kuuden euron edestä ja sain hankittua itselleni kaksi tähtililjaa. Tähtililjan kuva on otettu puutarhasta jossa vierailin heinäkuussa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Nyt toivon ja rukoilen huomisen säätilaksi jotain muuta kuin sadetta. Olisi vähän istutettavaa.

34 kommenttia:

  1. Voih, tähtililja on niin sievä....
    Upea taimireissu Mustilaan kannatti varmasti!

    Tunnelmallisia elokuun iltoja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtililja on huippuihana. Tunnelmallista on, takassa tule kun muuten ei tarkene.

      Poista
  2. Vau! Onneksi oli kolikoita jemmassa. Hyvä satsi uusia kasveja! Harmi, kun samana päivänä ei voi olla joka paikassa. Tosin minulle tuollainen määrä uusia kasveja tietäisi lisätyötä eli uuden kukkapenkin perustamista.
    Toivotaan huomiselle sateetonta päivää, että saat istutukset paikoilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina pitää olla vähän yli budjetin mukana :)
      Luulenpa että on minullakin uuden penkin teko edessä. Multa on loppu mutta enköhän keksi jotain. Puutarha-aika on ollut niin vähissä, huominen sateettomana pelastaisi paljon.

      Poista
  3. Oivalliset ostokset, eikä todellakaan mennyt paljon rahaa. Hyvä, että löysit myös sen, mitä lähdit hakemaan. Reissusta jää hyvä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki taimet oli kohtuuhintaisia. Puut tosin pieniä mutta haluankin ostaa ne mieluummin pieninä. Helpompi suojata aluksi ja sopeutuvat suurikokoista paremmin.

      Poista
  4. Voi siellä olisin halunnut olla minäkin! Harmittaa ihan vietävästi etten päässyt tänä vuonna. Kaiken maailman hienot houkutukset olisivat olleet siellä tarjolla. No ehkä ensi vuonna pääsen taas. Kiva kun laitoit postauksen ja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin viime vuonna ekaa kertaa, silloin jo ajattelin että tästä on tehtävä perinne. Paljon kiinnostavia taimia, hyviä luentoja ja tapaa tuttuja. Muutamaan tuttuun bloggariin törmäsin :)

      Poista
  5. Upeita hankintoja, joista me pohjoisessa voimme vain unelmoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miettikää päiväretkeä Mustilaan, sinne tulee joka vuosi porukkaa tilausbusseilla. Tai sitten omaa tapahtumaan lähemmäksi!

      Poista
  6. Minä kaivoin jo pari kuoppaa, kun en malttanut kaikkia pusseja talon nurkalle jättää.... Hyvä kun laitoit tuon sininen Leimun nimen, siitä puuttui nimilappu, kun pääsin kotiin.... Olipa kiva päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä intouduin leipomaan pullaa ja hyvä niin, meillä satoi vettä vähän väliä koko päivän. Huomisen päivän aion viettää tiiviisti puutarhassa.

      Poista
  7. Olipa tosi mielenkiintoiset taimet. Mustilaan minunkin piti tulla bloggaritapaamiseen, mutta en sitten päässytkään! On todellinen puute tosiaankin, jos taimipurkissa ei nimeä ole.

    Toivottavasti tänään ei sada!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai siellä oli bloggaritapaaminenkin, minä törmäsin muihin vain sattumalta :D
      Onneksi ei satanut, oli hieno puutarhapäivä.

      Poista
  8. Hieno saalis! Tuonne olisin halunnut, mutta kahdessa mpaikassa ei voi olla yhtäaikaa. Ehkä ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdessa paikassa on vaikea olla yhtä aikaa, ja pakko on päättää jommin kummin. Mustilassa oli kyllä kivaa.

      Poista
  9. Täältä Jyväskylän seudultakin tehtiin retki Mustilaan. Pitkään harkitsin, lähdenkö retkelle mukaan, mutta sitten mökin seinien maalaus vei voiton.
    Toivotaan, että saat taimet tänään istutetuksi. Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä näkyi olevan monta bussillista väkeä. Mutta seinien maalaus on tärkeää ehtiä enne talvea. Minulla on keinun maalaus vieläkin kesken, taitaa jäädä ensi kesään.

      Poista
  10. Kiva, kun sait hyviä ostoksia! Budjettia on tuollaisessa paikassa vaikea pitää aisoissa:) Minäkin kävin Mustilassa, taimia lähti kotiin ehkä enemmän kuin olin suunnitellut... Sadekuuro vähän sekoitti aikatulua. Nytpä kysäisenkin, mitenkä noita bloggaritapaamisia kootaan, kun olen niin noviisi tässä blogimaailmassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä oliko tuolla bloggaritapaamista, törmäsin muihin bloggareihin sattumalta. Olisi kyllä olut hauska tavata. Bloggareilla pitäisi aina olla joku tunniste niin voisi nykäistä hihasta :)

      Poista
  11. Voi nyt minua harmittaa, etten lähtenyt. Ihania hankintoja ja tosiaan aika edullisesti tuommoinen määrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tapahtuma ole taas ensi vuonna, sitten uudet taimet ja myyjät.

      Poista
  12. Huh, onneksi en tuonne lähtenyt. Säästyivät rahani. :,D Ihania ostoksia olet kyllä tehnyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiin jäämällä rahat säästyy :D
      Mutta nyt oli taimille ihan tarvekin ja kivoja löysinkin.

      Poista
  13. Olipas tuottoisa reissu! Runsaasti hienoja löytöjä olet tehnyt. Tuo valkoinen köynnösukonhattu ja silonietospensas olisivat meilläkin löytäneet hyvän kasvupaikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kertaa elämässni näin valkoisen köynnösukonhatun, olen luullut että niitä on vain punaisena. Silonietospensaan istutin arboretumiin kiven kupeeseen, toivottavasti viihtyy.

      Poista
  14. Olen haaveillut tuosta Arno Kasvin kirjasta, mutten ole toistaiseksi saanut aikaiseksi lainata tai ostaa. Kun olet tutustunut siihen, kerropa mitäs tykkäsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arnon kirja on hyvä! Olen esitellyt sen blogissa, laitan sulle linkin.

      Poista
  15. Oli kyllä niin antoisa päivä ja tapahtuma! <3
    Oli myös kiva nähdä taas, vaikkakin aika pikaisesti.
    Löysit mahtavia aarteita, joista on iloa varmasti pitkään.
    Mukavaa uuden viikon alkua!

    VastaaPoista
  16. Vai on köynnösukonhattua valakoosenaki. Hyvä tiätää :) Ja tua tähtililija....nii ihana. Mulla aiva varmasti purijetit paukkuu, tuallaasis tapahtumis. Oon ennemmi vaikka syämätä, että saisin kasvit joihin isken silimäni, silloon ku johonki pääsen :D

    VastaaPoista
  17. Oli kyllä ihan huipputapahtuma vaikka välillä satoikin enenmmän kuin tarpeeksi. Säkin teit hyviä löytöjä, ei sieltä varmaan kukaan tyhjin käsin lähtenyt;)

    VastaaPoista
  18. Ihania hankintoja <3 Itseäni jäi kovasti harmittamaan, kun en päässyt kyseiseen tapahtumaan :(

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)