tiistai 16. toukokuuta 2017

Silmuja

Iltakierros puutarhassa ja muutama kierroksen aikana napattu kuva.
 Tervalepän silmut ovat yhdet kauneimmista. Ryppyinen pieni lehti avautuu kuin kukka.
 Jalavan lehdet ovat jo hiirenkorvalla, osa jo pidemmällä. Ja väri, mikä keväisen heleä vihreä.
 Köynnösruusu "Pohjantähti" on kasvuvoimaltaan ihan mieletön. Tämä on istutettu toissakesänä ja nyt versoja on kymmeniä. Talvesta selvisi ihan heittämällä ja siksi odotan runsasta kukintaa.
 Omenpuu "Pirja" selvisi viime vuoden kevään katastrofista eli jänisten talttahampaiden käsittelystä. Puu on täynnä silmuja.
 Pienen pientä rusokirsikkaani vaalin koko talven. Ostin sen puolimetrisenä piiskana Mustilasta. Piiska paleltui 2015-2016 vuosien välisenä kovana talvena. Onneksi tämä on omajuurinen ja juuresta lähti kasvamaan uusi piiska.  Nyt piiska on elinvoimaa täynnä
Arvilassa siis kaikki hyvin. Puhtaan sininen taivas, vihertävä nurmikko ja ulkona asteita 15. 

18 kommenttia:

  1. Komeita silmuja jo siellä! Kohta puutkin jo vihertävät hiirenkorvien puhjetessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koivun hiirenkorvia odottelen malttamattomana. En muista kevättä että olisivat näin myöhään tulleet.

      Poista
  2. Jalava on tosi kauniin muotoinen puu. Harmi, kun meillä on niin pieni tontti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalava on kaunis, tuon vain söi jänikset ja se pitäisi leikata paremmaksi.

      Poista
  3. Lämmin tuuli herättää silmut nopeaan, ihania pikkuisia lehtiä kurkistaa silmujen suojista! Ihanaa kun kaikki on hyvin, se on onnea se!

    VastaaPoista
  4. Onnea ovat puhkeamassa olevat silmut.

    VastaaPoista
  5. Ihana aurinko ja sininen taivas!
    Kyllä se kevät nyt tästä lähtee pikkusilmut avautuvat vauhdilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadetta meillä vähän kaivataan, kevät on perinteisesti täällä vähäsateinen. Maa on vielä kostea mutta sade huuhtoisi pölyn pois.

      Poista
  6. Huamisen sateen jäläkihi toivottavasti olis tääläki viheriä vallankumous :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saatte sadetta, tekisi meilläkin hyvää. Kastelusäiliökin on ihan rutikuiva.

      Poista
  7. Ihanat kuvat silmuista ei itse huomaa aina kaikkea kaunista ympärillään, siksi on ihanaa kun on joku kuvannut ja herättää huomaamaan mitä pienet silmutkin on kaikki mitä kasvamiseen tarvitsee olisi se vaikka kuinka vähäpätöinen kasvi.

    VastaaPoista
  8. Kevään ihanimmat hetket ovat käsillä. Tätä me on odotettu koko talvi. Nyt nautitaan. Ihanat silmukuvat.

    VastaaPoista
  9. Haluatko saada Pohjantähteen runsaan kukinnan? Leikkaa noin kolmannes verson pituudeta pois ja taivuta versot ainakin osaksi vaakasuoraan tai käännä versonkärki alaspäin. Jokaisesta silmusta nousee siten ylöspäin runsaasti kukkiva verso. Googleta pegging down hakusanalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun... Pohjantähden kukat tulevat edellisvuoden versoihin. Mutta taivuttamalla versoa alaspäin saadaan ruusu haaromaan ja siten enemmän kukka-aiheita. Ylöspäin kasvaessaan siitä tulee pitkää rankaa. Ja kannattaa napsia saksilla piikeistä kärki pois. Ne tarttuvat niin hanakasti ihan kaikkeen.

      * nimim. jäin tukasta kiinni Pohjantähteen *

      Poista
  10. Ensimmäiset silmut ovat keväässä aina yhtä ihmeellisiä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)