keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Lapiotöitä

Tuulinen tiistai-ilta ei houkuttanut lehtien poistamiseen kasvimaan päältä. Eikä kukkapenkkien kitkemiseen sillä levitin maanantaina pihaan 120kg kalkkia. Onneksi pihassa riittää erilaista puuhaa.
 Illan työt pitää aloittaa leppoisasti ettei tule venähdyksiä. Venyttely hoituu uusia kevään kukkijoita ihmetellessä. Työpäivän aikana avautuneet kevätesikot ja viimeisiään vetelevät krookukset. Aika kiva yhdistelmä keltainen ja liila.
 Ja sitten lapiohommiin. Pitkän kivimuurin takareuna on ollut nyt  reilun vuoden erilaisin konstein peitettynä. Tämä alkupää hieman huonommin joten työtäkin riitti enemmän. Käänsin maan lapiolla ja poistin kaikki mahdolliset rikkaruohot juurineen. Nyt jos olisin fiksu niin peittäisin mullan vielä vuodeksi ja istuttaisin tuoksukurjenpolvet tähän vasta sitten. Mutta saapa nähdä maltanko odottaa vaikka vuoden päästä kitkentää olisi huomattavasti vähemmän.

Sinisten laatikoiden alla on pienet tammentaimet suojassa jäniksiltä. Aurauskepit taas kertovat kesäaikaan ruohonleikkaajalle missä tammet ovat. Jos siis ihmettelette mitä nuo tuossa tekee.
Yhden illan aikana sain valmiiksi 1/3 muurista. Kuvassa näkyy jo tehdyn ja tekemättömän alueen ero. Loppupään kanssa onneksi pääsen helpommalla. Se on peitetty halkaistuilla multasäkeillä tiiviimmin kivien reunoja myöten. Sieltä alta ei pitäsi kasvaa enää mikään. On tässä silti vielä hommaa tuulisten iltojen varalle.

11 kommenttia:

  1. Tuo rikkaruohottuneen alueen peittäminen läpinäkymättömällä katteella vuodeksi kahdeksi on mainio keino ja säästää huomattavasti myöhemmältä kitkennältä. Toivottavasti yksi vuosi on riittänyt kestorikkakasvien nujertamiseen alueelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi vuotta on optimaali mutta yleensä olen malttanut vain vuoden. Kovasti tuossa on juolavehnää ja muuta ei toivottua.

      Poista
  2. Keltaane ja violetti korostaaki hianosti toisiansa. On teillä kevät palioki erellä. Meillä just on esikot tullu näkyvihi jään alta. Suurin osa kuitenki hengis.
    Teirän tontilla riittääki mitä erilaasempia töitä. Uus puhuras mullos oikee houkuttaa istuttamahan. Saa nähärä, pystykkö sitä vastustamaha :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni lämpötilan nousu tuntui polkaisevan kevään käyntiin. Tulppaaneissakin on isot alut jo.

      Poista
  3. Ei teilläkään hommat lopu :-D Joskus käy mielessä, mitä on päässä liikkunut, kun on tällaisen työleirin hankkinut.. ja kun ei ne talotkaan valitettavasti korjaannu ja saa uutta maalikerrosta itsekseen. Ne jäävät kyllä minulla koko ajan pihatöiden ja ansiotöiden jalkoihin, on se viimeinen vaihtoehto, ja sen kyllä huomaa.
    Ihana vaaleankeltainen tuo etelänkevätesikko, minullakin kukkii ja kivasti tekee siementaimiakin. Hyvän näköinen krookusten kanssa! Kivimuuri + tammet = ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lopu hommat :) Kesällä menee kaikki aika puutarhan kanssa vaikka juuri silloin voisi korjata ikkunoita tai tehdä muita remppahommia. Nytkin olisi pitänyt olla siivoamassa taloa pojan valmistujaisiin mutta lapiohommat on parempia kuin ikkunan pesu.
      Kivimuuri ja tammet on hyvä yhdistelmä.

      Poista
  4. Kauniit esikot on sulla, ymmärrän että venyttelyt hoituu "itsekseen" kun kukkia oikein läheltä katselee :) Vaan on sulla sitten siellä sitä raskaampaakin hommaa, mutta mikäs sitä parempaa hyötyliikuntaa olis kun lapiohommat! Ja kyllä niitä ikävämpiäkin ilmoja tulee valitettasti, jolloin ehtii tehdä niitä sisähommia. Kerro sitten maltoitko jättää istuttamatta ne kurjenpolvet (hiukan epäilen nimittäin) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha on parasta hyötyliikuntaa mitä tiedän. Ja ensi viikon sää näyttää siltä että sitten on sisähommien vuoro.

      Poista
  5. Puuhaa riittää. Onneksi nyt säät suosivat pihapuuhia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säät ovat olleet hyvät. Ei liian kuuma vaan juuri sopiva.

      Poista
  6. Onpas puuhaa! Tsemppiä hommaan ja ymmärrän malttamattomuuden... itse en varmaan malttaisi.... :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)