lauantai 16. huhtikuuta 2016

Siistimpi ilme kiviaidalle

Tien viereen itsestään rakentumaan alkanut kiviaita kasvoi tänään taas puoli metriä kun raahasin siihen muutaman kiven lisää. Samalla päätin korjata aidan ulkonäköä.
 Aita on rakentunut kallion päälle, paikkaan missä oli ennestään muutama suurempi kivi. Aina kun tontilta on löytynyt kivi mille ei ole paikkaa, on kivi kuskattu tähän. Jossain vaiheessa tajusin, että siinähän on kiviaidan alku. Jo viime kesänä katselin, että aidan vierus on pahasti heinittynyt. Jotain tarttis tehdä.
 Aita on ensimmäiisä asioita joita talomme ohi ajavat autoistaan näkevät pihapiiristämme. Siksi aidan olisi syytä olla kuosissa.  Niinpä poistin suuremmat heinikot aidan vierestä ja kaivoin kalliota enemmän esiin. Aidan alku on oikean etukulman katajan takana. Siihen istutin viime vuonna pienenpienen verivaahteran taimen. Taimi näkyy olevan elossa ja hyvissä voimissa, toivottavasti se kasvaa nopeasti kiviaidan ylle.
 Tuo suuri oikean reunan kataja on komea. En vain oikein tiedä mitä sen kanssa tekisi, tai tarvitseeko tehdä mitään. Vähän kataja kärsii kun talvella lumiaura auraa lumet sen päälle ja kesällä taas ajetaan tielle suolaa jotta se ei pölise. Niin kauan kun kataja suinkin on hengissä saa se kasvaa tuossa.

Ennen aidan kimmppuun käymistä kannoimme miehen kanssa aitan museoon ensimmäiset huonekalut. Sen jälkeen tein ryöstöretken navetan ylisille ja nappasin kaiken maailman roinaa mukaani museota varten. Puusuksista saunalyhtyyn. Pesin tavarat ja nyt kun ovat kuivuneet vien ne museoon. Siinä loppupäivälle puuhaa kun mietin kaikelle paikan.

16 kommenttia:

  1. Aurinkoisia kevätpäiviä Sinulle! Koetan herätä talviunesta ja aktivoitua bloggailemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään taisi olla vähäksi aikaa viimeinen näin kaunis aurinkopäivä. Oli ilo olla pihalla.

      Poista
  2. Odotan mielenkiinnolla teidän kotimuseon valmistumista, siitä tulee varmasti upea. Vanhassa aitassa vanhoja huonekaluja ja esineitä, oi minäkin haluaisin juuri sellaisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Museo ei kauheasti edistynyt tänään, sain vietyä pestyt tavarat aittaan mutta homma tyssäsi siihen. Huomenna jatkuu, jos sataa vettä menen vintille penkomaan lisää arrteita.

      Poista
  3. Hei! Kiitos arvonnasta ja tietenkin palkinnosta! Meilläkin ensi viikonloppuna pojan synttärit, mutta messuille täytyy ehtiä! Aurinkoisia päiviä sinulle!
    T.A-R

    VastaaPoista
  4. Kiviaita on hieno! Ja museota minäkin odotan mielenkiinnolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Museosta lisää kunhan saan jotain aikaiseksi. Tavaraa kyllä riittää.

      Poista
  5. Hieno kiviaita! Ja on kyllä upea juttu tuo aitan museo!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiviaita on kyllä hieno, jos saisi kiviä rajattoman määrän niin jatkaisin aitaa koko tontin ympäri.

      Poista
  6. Puistomaiselta vaikuttaa maisema pihaantuloperspektiivistä. Ehostettu kiviaita tekee hoidetun vaikutelman. Kyllä kannatti vaivannäkö. Houkuttelee näkemään, mitä pihalla on.

    Vuosikymmenten kuluessa on ehditty laittaa syrjään kaikenlaista. Varmaankin päästät meidät virtuaalikäynneille museoosi, kun projektisi on siinä vaiheessa. Meille ehti ensimmäiset sateet aamukahdeksan maissa. Jäänevät ulkotyöt vähemmälle töltä päivältä. Piri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puistomainen maisema on tavoite, mukava kuulla että on onnistunut. Virtuaalikäyntejä on luvassa, ehkä myös pari aukioloa kesän mittaan yleisöllekin.

      Poista
  7. Wau! Niin mykistävä tuo kiviaita kyllä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on, ja tuli kuntoon lopulta pienellä vaivalla. Ei tarvittu kuin lihaksia.

      Poista
  8. Oikein jykevän näköinen kiviaita kallion päällä. Älä vaan tee mitään tuolle katajalle. Se on komea. Näyttävä sisääntulo teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katajat ovat erityisessä suojeluksessani. Tuossa tien toisella puolella on muutama upea kataja, ja todella vanha, runko on halkaisijaltaan parikymmentä senttiä. Tällä viikolla huomasin yhden pienen katajan alun liian kiinni tiessä, tule jäämään niittokoneen hampaisiin joten siirrän katajan pois parempaan paikkaan. Katajat on lempipuitani :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)