lauantai 7. marraskuuta 2015

Tuolien tsaaritar

Kulunut syksy on kahdeksas syksy kun aloitan entisöintikurssin. Vaikka en ole mitään ammattilaisen verrattuna niin sanon että jotain jo tiedän huonekalujen entisöinnistä. Perustyöt, kuten edellisen postauksen kaltaiset tuolien kunnostamiset on jo ihan normihuttua. Puuduttavaa ja tasaista puurtamista. Viime lukuvuonna haasteenani oli ootraus, vanhan sohvan kunnostaminen. Täksi vuodeksi sain uutta haastetta syntymäpäivälahjaksi.
 Miehen kanssa ostaa täräytimme vanhan pietarilaisen kaluston. Kalusto oli edullinen, mutta yläkuva kertonee miksi. Kaksi karmituolia ovat aika hurjassa kunnossa. Pöytä ja tavalliset tuolit hiukan paremmat mutta laitettavaa on niissäkin.
 Mustaksi petsatussa kalustossa on uskomattoman upeat puuleikkaukset. Minä, joka sellaisia rakastan, olin myyty heti kun ne näin. Ja mikä parasta, kaikki koristeet ovat ehjiä, osa heiluu mutta siitä selvitään liimalla. Kaluston tyyli, Paischeff on aina vedonnut minuun, kertaustyylien ystävään.
 Ehkä tästä istuimesta ei vielä tulee mieleen keisarillinen Pietari ja tsaaritar, mutta minun silmissä tuoli on jo tuolien kuningatar. Uudelleen verhoiltu ja kunnostettu. Ja siinä se haaste tuleekin. Minun kokemukset verhoilusta jäävät viime vuoden kesään jolloin päällystin eteisen tuolit, eli napsutin nitojalla vaneriin uudet pehmusteet ja kankaat. Nyt minulla on viisi tuoli joissa on aidot jouset, satulavyöt, meriheinää ja juuttikangasta. Voi apua.
 Katselin jo verhoilukurssia mutta tältä syksyltä ne ovat jo täynnä. Ajankohtakin on ikävästi entisöintikurssini kanssa yhtäaikaa. En lannistu, ensi viikolla löytynee kirjastosta hyviä ohjekirjoja verhoilusta.  Jos minä opin ootrauksen niin kai tässä voisi oppia perinteisen verhoilunkin. Tuolien tsaarittaret on saatava kuntoon.
Saatanpa siis ottaa tuolit mukaani entisöintikurssille. Ainakin aloittaa työt siellä ammattilaisen ohjauksessa ja jatkaa ensi syksynä verhoilukurssilla. Viisi tuolia ei kuitenkaan ole ihan hetkessä tehty. Näiden pietarilaisten kaunottarien kanssa ei kannata hötkyillä ja kiirehtiä.

Myyjän mukaan kalusto on ostettu paikkakunnalla pidetystä huutokaupasta muutama vuosikymmen sitten. Alkuperäisissä verhoiluissa on kuulemma ollut teksti Pietari ja suomalaisen paikkakunnan nimi. Minä löysin kalusteista jälkiä kyrillisistä kirjaimista, jokaisen tuolin pohjassa on ikäänkuin leima. Kunhan pääsen kunnostuksen vauhtiin niin kysyn teidän apua leimojen tulkitsemisessa. Josko kaluston alkuperästä saisi vielä enemmän tietoa. Niin ja sen tiedän ettei tämä ole mikään tsaariperheen kalusto, mutta minulle nämä tuolit vain ovat tuolien tsaarittaria. Yltiöpäisen kauniita.

12 kommenttia:

  1. Voi apua! Mutta kyllähän nuo oli pelastettava. Kiinnostavaa nähdä aikanaan, kun postaat ensimmäisestä valmistuneesta tuolista...! Ei paineita ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli nämä pelastettava ja minhän tunnetusti haalin kaikki huonekalujen hylkiöt meille :D
      Ei paineita, mietin että on nämä oltava parissa vuodessa tehdyt.

      Poista
  2. Vaaaau! Rakastan isolla ärrällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin. Mies ei antanut tuoda kalustoa sisälle (fiksua) mutta oli mun pakko tuoda hyväkuntoisin tuoli. Voin aina ohikulkiessa sipaista puuleikkauksia tai hivellä selkänojaa. Rakkautta ensisilmäyksellä.

      Poista
  3. Voi kauheus ja ihanuus yhtä aikaa!! Hattua nostan sinulle kun lähdet urakkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just, kauheus ja ihanuus samassa paketissa. Tykkään haasteista, etenkin huonekaluissa :)

      Poista
  4. Onpas komea tooli! Mutta hommaa on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työtä noissa on. Googlettelin jo verhousohjeita, enpä tainnut tietää mihin urakkaan ryhdyin. Nyt on sitä kaipaamaani haastetta reilummalla kädellä.

      Poista
  5. Olen lukenut verhoilukirjoja, joten kyllä sen mahdollista pitäisi olla ohjeita seuraamalla. :) Upeat tuolit noista tuleekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomenna menossa vähän kaupungin pääkirjastoon, eiköhän sieltä löydy useampikin kirja aiheesta. Taidan lainata ja lukaista ennen kuin teen tuoleille mitään. Ja sitten pitää miettiä tosissaan verhoilukurssia.

      Poista
  6. Mitähän näille tuolien tsaarittarille mahtaa kuulua tällä hetkellä? Olisi kiva tietää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Iina, olenkin miettinyt miten saisin viestin että tuolit ovat työn alla. Hukkasin kaikki yhteystiedot puhelimestani eräänä päivänä. Tuolta sivupalkin tunnisteista verhoilu löytyy kuvia tuoleista. Kova urakka niissä on ollut, kaksi viimeistä on vielä kesken + päälliverhoilu. Olen pähkäillyt päällikankaan kanssa ja teen sen viimeisenä yhtä aikaa kaikkiin tuoleihin.

      Poista

Kiitos kommenteista :)