keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Puutarhapiste

Mintä muut edellä, sitä minä perässä. Versoja Vaahteramäeltä-blogin Riina kirjoitti omasta leikkinurkastaan ja niinpä minä päätin esitellä teille omani. Minun leikkipaikkaa kutsutaan kotoisasti puutarhapisteeksi sillä paikka ei ole mikään salonkikelpoinen puuhastelupaikka puutarhassa.
 Puutarhapiste muodostui tarpeen vaatiessa navetan seinustalla sijaitsevaan vanhaan maitotonkkien kuivatustelineeseen. Vieressä on kätevästi karjakeittiö jossa säilytän ison osan työkaluista, ruukuista ja kaikesta muuta pihan hoitoon littyvästä. Karjakeittiöstä voit lukea tästä.
Puutarhapisteen nurkassa säilytetään multa- ja lannoitepussit. Minä muuten säästän kaikki ostomultien pussit ja kierrätän ne. Kun ostan taimia, siirrän taimiruukuista kaiken mullan säkkiin ja kylvetän paljasjuurisen taimen jotta en tuo kotiloita puutarhaan yhtään enempää kuin niitä jo on. Säkitetyn mullan säilön tässä lavan päällä ja käytän kun arvelen kotiloiden ja muiden mahdollisten tuholaisten kuolleen.
Käsityökalut on vielä siirtämättä karjakeittiön suojiin. Kesällä ovat näin iloisesssa sekamelskassa vanhassa kattilassa. Aika hyvä systeemi minulle. Tästä työkalu noudetaan ja palautetaan samaan kasaan kun sitä ei tarvita.
Puutarhapisteen vieressä on myös vauvataimet vahvistumassa ja sellaiset taimet jotka odottavat istuttamista. Nämä pitäisi vielä laittaa ennen talven tuloa perunapeltoon valeistutukseen. Ehkä viikonloppuna saan aikaiseksi.
Muoviruukut säilön tuossa katoksen alla. Niitä on kesän mittaan kertynyt taas epämääräinen määrä ja kasa. Keväällä annoin ruukkuja eteenpäin valtavan määrän, jostain kummasta niitä on tullut lisää. Ruukkujen siivoaminen on minulla aina kevääseen liittyvä työ. Talven yli saavat olla likaisina ja omillaan.
Puutarhapisteessä tärkeintä on sen mainio sijainti lähellä kasvimaata ja -huonetta. Piste onkin minulla lähinnä vain tavaran säilytykseen. Ruukutukset ja muut multapuuhat teen kottikärryjen päällä. Roiskuva multa jää kärryihin ja niistä on helppo kipata mullat jonkun pensaan juurelle. Puutarhan koosta johtuen olen kokenut kätevämmäksi kun puutarhan työpiste kulkee mukanani. Eli yleensä minulla on kottikärryissä hyvä valikoima työvälineitä, ruukkuja ja muuta sillä kertaa tarvittavaa ja ne kulkevat edelläni pitkin puutarhaa missä sitten satunkin työskentelemään.

10 kommenttia:

  1. Hyvä metodi tämä liikkuva työpiste! Tuollainen katoksen alla oleva paikka olisi tosi kätevä. Ehkä jonakin päivänä, idea ja paikka on jo valmiiksi mietittynä joten ehkäpä se vielä joskus tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikkuva työpiste on ehdoton kun puutarhan osien välinen matka on pahimmillaan kolminumeroinen. katos on tosi hyvä, pienikin riittää. Joskus kun on aika uusia puutarhapiste niin haluan ehdottomasti samanlaisen, tosin sitten voi olla suorat hyllyt eikä kaltevat kuten nyt.

      Poista
  2. Oi, tätä toivoinkin että muutkin esittelisivät leikkinurkkauksensa. Kiitos! Tää on mielenkiintoista.
    Minäkin usein puuhailen myös kottareiden päällä. Ja kottarit kulkevat aina mukanani puuhaillessa. Niistä löytyy kaikki mahdolliset tykötarpeet. Myös ämpäreitä on useita mukana, kitkentäjätteille, työkaluille, kotilopurkille ja lannotteille ym. Kitkentäjätteitä on helpompi kipata ämpäristä kottareihin kuin kitkeä suoraan kottareihin. Parhaimmat rikkikset kitken meidän kaneille, joten kaikenlaista lajitteluakin suoritan siinä sivussa.
    Ois hauskaa, jos muutkin innostuisivat esittelemään leikkinurkkauksensa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mielenkiintoinen aihe. Kun kaikilla on oltava joku paikka ruukuille, välineille yms. Ämpäreitä pitää olla paljon, minä olen hoksannut asian oikeastaan vasta tänä vuonna. Kätevää kuin mikä.

      Poista
  3. Tämä Riinan aloittama "leikkipaikka" esittely on tosi kiva idea. Taidanpa lähteä siihen lähipäivinä mukaan. Minusta ruukkujen, työvälineiden ja multapussien paikasta ei hyvällä tahdollakaan saa tyylikästä, mutta toimivan kylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukaan vain vaikka ei olekaan tyylikästä. Käytännöllisyys menee näissä estetiikan ohi.

      Poista
  4. Täälläkin kottarit usein mukana hommissa. Jos ei muuta, niin lapset saa laitettua niihin kun kulkee kasvimaan ja pihan väliä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, meilläkin lapset rakasti pienempänä kottikärryissä istumista.

      Poista
  5. Hauska nähdä näitä realistisia kuvia: sinulla selvästi löytyy tarvikkeet joka lähtöön! Myös minulla on - tätä paljon pienempi - puutarhapiste eikä mitenkään salonkikelpoinen sekään ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näm on täysin realistia kuvia, mitään en siivonnut enkä parannellut. Tarvikkeita on kertynyt vuosien myötä ja tullut talokauppojen mukana. Itse asiassa talokauppojen mukana olen saanut parhaimman harani ja haravani :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)