lauantai 31. tammikuuta 2015

Rästitöiden päivä

Muutaman kerran vuodessa on pakko pitää ompelupöydälle kasaantuneiden töiden loppuunsaattamis päivä. Tänään oli tämän vuoden eka. Sain korjattua yhdet auton penkinpäälliset joissa oli kuminauha väärässä kohtaa, paikattua miehen pilkkihaalarin ja silitettyä ison pinon pyykkiä. Ja samalla höyryllä maalasin eteisen uuden kaapin hyllyn. Eipä noihin hommiin kauaa mennyt, se on vain se aloittamisen vaikeus. Aikaakin oli ruhtinaallisesti sillä mies on tänään kokki. Leivinuunissa on hirvipaistin lisäksi kermaperunat ja uunijuurekset. Lidlistä sai ilmaiseksi konvehtirasian jälkiruuaksi. Herkkujen päivä.

Mutta kun kuvat on kivoja, ja kukaan teistä ei halua nähdä kuvaa miehen pilkkihaalarista, laitan postauksen kuviksi kuvia eteisen komuutin päälle päässeistä emaliastioista. Kannu löytyi tänne muuttaessamme liiteristä. Pitkään ihmettelin mikä siinä oli vikana kun oli nakattu nurkkaansa. Muuta vikaa ei löytynyt kuin pari kolhua.
 Emalivadista en muista mistä se löytyi, todennäköisesti navetasta. Sieltä hain vadin nytkin ja pesin puhtaaksi. Reppana oli joutunut jo puutarhavadiksi lommojensa takia. Vati on samaa kellertävää sävyä kuin kannukin, mutta vadissa ulkoreuna on vihreä. Kannussa reuna on sininen. Ei kuitenkaan haittaa, kokeilin vadiksi puhtaan valkoista vatia sinisellä reunalla, mutta se oli häiritsevän eri värinen kannun kanssa.
Liina on peritty mummolta, äiti epäili mummon tekemäksikin. Muuta kohta siinä pitäisi paikata, mutta sitä en taida tehdä. Vanhoihin liinoihin kuuluu elämän jäljet. Nyt taidan lähteä kärkkymään,joko paisti on valmista.

10 kommenttia:

  1. Toimelias päivä on sinulla ollut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä aamupäivä ruokakaupoissa. Eipä tarvii taas viikkoon käydä. Loppuillan voikin vaan löhötä :)

      Poista
  2. Oletpa ollut reipas. Meikäläinen venyy telkkarin ääressä aamupäivän kahvia litkien. Sitten pitääkin jo laittaa ruokaa ja syönnin päälle ottaa päivälevot. Siinäpä se lauantai sitten kuluukin.
    Muuttaessamme nykyiseen kotiimme vähän yli 2 vuotta sitten, löysin roska-astiasta päälimmäisenä tuollaisen emalivadin. Otin talteen. Niitä on mulla nyt kaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään mulla on ollut semmonen sohvalla venymispäivä :D

      Poista
  3. Kyllä olet reipas ollut! Pari kolhua emaliastioissa ei tee kuin komeammaksi vain :)

    VastaaPoista
  4. Nuo vanhat emaliastiat ovat ihania, ja ne kolhut kertovat eletystä elämästä. Minulla on noita myös mökillä paljon, vanhoja ja uusia. Kivaa pyhäpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emaliastiat on kivoja. Vateja meilläkin on useita, mutta tuo kannu on ainut.

      Poista
  5. Mun pitäisi myös pitää tuo sama päivä, mutta siirrän sitä koko ajan. Eniten ehkä ärsyttää pino parsittavia sukkahousuja, vaikka tiedän, että niihinkään ei sitä aikaa minun parsimistyylillä juuri kulu. Tosin ensi viikonloppuna puolet perheestä lähtee partioleirille ja saan olla Tyynen kanssa kaksin ja me jo suunniteltiin lauantaiksi koko päivän ompelupäivää. Ehkä se olisi se korjattavien vaatteiden ompelupäivä myös. Katsellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsiminen on ihan kamalinta puuhaa! Mulla olis ollut yhdet sukkikset ja sukat myös, mutta jätin vielä tuonnemmaksi. Sukkiksilla olis kyllä akuutti hätä, ne on mun ainoat ruskeat.

      Poista

Kiitos kommenteista :)