torstai 29. tammikuuta 2015

Päästä päähän

Talomme on aika tasan 20 metriä pitkä, leveyttä on kymmenisen metriä. Salista ja vanhempien valtakunnasta on eteisen kautta suorat näkymät talon ulkoseinästä toiseen. Jotenkin metkaa seistä selkä salin senkkiä vasten, ja nähdä talon toinen ulkoseinä vastapäätä itseään, 20 metrin päässä. Siinä näkymä jonka takia haluan, että talon väliovet ovat auki.
 Talon toisella puoliskolla ei ole näkymää koko talon läpi, mutta siellä taasen näkee tuvan kammarista uudisosan huoneeseen tuvan ja isännänhuoneen läpi. Mutta se on uutta, tämä näkymä salista eteenpäin on alkuperäistä, sitä aitoa vanhan talon viehätystä.
 Vanhempien valtakunnan takaseinästä pois päin en ottanut kuvaa, tämä on eteisen kynnykseltä. Siellä perällä senkki jota vasten nojasin kun otin ylemmät kuvat. Luin muuten juuri kirjaa nimeltä Isoäitiemme aika. Kirjassa oli kuva samanlaisesta retkikorista kun minulla on tuolla eteisen kaapin päällä. Kirjan mukaan kori on 1800-luvun lopusta. En olisi osannut arvata ihan niin vanhaksi vaikka selkeästi vanha onkin. Minun kori vain on maalattu, ja kansi on minun toimesta hävitetty koska siitä oli enää vain pieni homeinen osa tallessa. Alaosa talosta löytyneestä korista kelpasi koristeeksi eteiseen.
Tarkat varmasti huomasivat salin peilissä roikkuvat joulukoristeet. Lupaan ja vannon ottaa ne sieltä ihan kohta pois. Vielä en ole raaskinut, sillä nehän on ihan kivat, piparisydämet.

8 kommenttia:

  1. Kauniit näkymät! Juuri tämä on se vanhojen talojen yksi viehätyksistä - huonejärjestys - i like!
    Surin erästä sortunutta isoa taloa, jonka ovelta näin huoneen toisensa perään ja isot oviaukot. Talo oli iso myös leveyssuunnassa. Ja ihmettelin miksi se oli päästetty siihen kuntoon ettei kukaan sitä ollut pelastanut. :( Älähän kuule huoli, minulla on vielä joulutähdet ikkunassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään vanhojen talojen huonejärjestyksestä, ja korkeista huoneista, ja jykevistä seinistä ja.... lista on loputon :)
      (Joulu)valot on meilläkin ikkunassa, mutta nyt niiden nimi on talvivalot.

      Poista
  2. Ihana! Vanhoissa taloissa on ihan oma viehätyksensä ja tunnelmansa. Uudet ovat paljon sieluttomampia. Toki niissäkin hyvät puolensa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On uusissakin omat hyvät puolensa, mutta mun mielestä vanha voittaa uuden 1-0. Voi olla että vanhana mieli muuttuu kun ei enää jaksa ulkosaunaa, lumitöitä ja kitkemistä.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, legoja lattialla, tavaratöykkiöitä makuuhuoneessa ja kaikkea muuta kodikasta :)

      Poista
  4. Ihanaa! Kuvia katsellessa voi oikeen aistia tunnelman teillä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)