perjantai 6. kesäkuuta 2014

Vinkkejä München ja Legoland?

Olemme lähdössä koko perheen voimin muutamaksi päiväksi Saksaan Müncheniin ja Legolandiin. Molempiin reissaamme ensimmäistä kertaa joten kaikki vinkit ovat tervetulleita. Lennot ja hotelli on jo varattu, autokin varataan vielä ennen reissua. Mitään pakollisia kohteita ei ole Legolandin lisäksi. Ehkä käymme Münchenin eläintarhassa moikkaamassa kirahveja, mutta kaikki muu reissusta on ilman aikataulua ja päämäärää. Perheelle olen ilmoittanut, että tällä reissulla haluan myös ostoksille tietäen Saksan edullisemman hintatason. Mukaan lähteekin kasa tyhjiä matkalaukkua. Tytär perheineen tulee meille asumaan ja huolehtimaan kissaemosta ja pennuista.

 Pieni loma on ihan paikallaan sillä varsinaisen kesälomani pidän vasta loppukesästä.
 Reissuun on mukava lähteä, mutta silti on vähän surullista, että todennäköisesti jään paitsi monen perennan kukinnasta. Tämäkin paratiisilija kukkinee ihan kohta. Pioneissa on suuret nuput ja juhannusruusun kukat ovat alkaneet kiertyä auki. Puutarhurille kesäkuu ei ole todellakaan mitään matkustusaikaa.
Toisaalta ei tästä olla viikkokausia poissa, muutaman päivän voi ihan hyvin viettää muuallakin kuin omalla tontilla.

6 kommenttia:

  1. Itse olen ostanut paljon hyviä naistenvaatteita Kaufhofilta. Munchenissa on myös C&A ja sieltä löytyy kivaa ja edullista kesävaatetta lapsille ja miksei koko perheellekin. Molemmat sijaisevat vanhan keskustan alueella, jossa on paljon tavallisia kauppoja superkalliiden rinnalla.

    Munchenissa on saksalaisten "Heureka". En ole itse käynyt, mutta paikalliset tuttavani kehuskelevat kovasti sillä ja se on trip advisorin Munchen nähtävyyksissä top-10
    http://www.deutsches-museum.de/en/information/

    Tunnetuin nähtävyys vanhan keskustan ohelle lienee Neuschwansteinin linna. Se on kuulemma upea. Sijaitsee ajomatkan päässä, en muista etäisyyttä - ehkä tunti?
    http://en.wikipedia.org/wiki/Neuschwanstein_Castle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaateostoksia on tarkoitus tehdä. Tuo "Heureka" oli minulle uusi tieto, hyvä kohde etenkin sadepäivälle.

      Poista
  2. Minäkin suosittelen tuota tekniikan museota, yleensä en tuollaisissa jaksa olla, mutta se on mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekniikan museot ei ole ihan minunkana alaa, mutta pojathan voi mennä sinne kun minä teen ostoksia :)

      Poista
  3. En osaa sanoa matkavinkkejä, mutta toivotan oikein mukavaa matkaa sinulle ja perheellesi. Ja onnistunutta shoppailua sinulle. Ikävä jättää kauniit perennat kukkimaan, mutta kotiin tullessasi jotkut niistä toivottavat sinut tervetulleeksi kukkaloistollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos tänä vuonna jää kukinta väliin, niin ensi vuonna kukkivat taas. Sitten ei matkustellakaan mihinkään jos suunnitellut lampaat meille tulevat.

      Poista

Kiitos kommenteista :)