sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Erävoitto pölystä

Laiska ihminen keksii kaikenlaista jotta selviäisi työssään vähemmällä. Samaa ihmistä voi kutsua myös fiksuksi, kun näkee vähän vaivaa jotta säästää selkäänsä ja saa työt sujumaan. Eteisen lattian pölyeristeista on poissa kaksikolmasosaa lähestulkoot ilman irtopölyä.
 Eteisessä eriste kaivetaan lapiolla muovilaatikkoon. Laatikon päällä on putki josta roskalavalta pelastettu kanavapuhallin imee irtopölyt pihalle. Putki on kiinnitetty peiliovesta poistetun ikkunan tilalle laitettuun vaneriin jotta ovet voi pitää kiinni eristeen poistamisen ajan.
 Puhallin näkyykin tuossa alla nostettuna yöksi sateensuojaan. Mutta jatketaan muovilaatikoiden matkaa. Eteisestä lootat päätyvät liukumäen kautta peräkärryyn. Peräkärry kuskataan joutomaalle ja laatikot kipataan pusikkoon. Ja taas alusta, tyhjät laatikot eteiseen ja ahkeraa lapiointia. Ja käsistään kätevän miehen ansioista lähes pölyttömästi itse alipaineistetun eteisen takia.
 Sillä aikaa kun mies ahkeroi eteisessä, tein minä töitä luumulehdon aidanteen kimpussa. Kaivoin kuopat 14 koivulle ja parille kymmenelle isotuomipihlajalle. Niistä pitäisi syntyä muutamassa vuodessa suoja pellolta puhaltavia tuulia vastaan. Aidanteen alusen katoin eteisen lattiasta tulevalla eristeellä, sain hiekka-saviseoksen heti hyötykäyttöön. Koivun taimet on omasta pihasta ja isotuomipihlajat ystävältä. Niinpä aidanne ei maksanut kuin lannoitteen ja kalkin hinnan.
Luumulehdon nurmikko on iloisen vihreä, mutta vielä vähän harva. Seuraava projekti alkaa olla luumupuiden hankinta. Onhan se hullua, että minulla on luumulehto, mutta ei luumupuita.

12 kommenttia:

  1. Tuo on pahuksen fiksua! Todellakin! Hatunnosto ja ylävitoset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan fiksua. Normisti kaikesta teippauksesta huolimatta pöly leviää muuallekin taloon. Nyt ei ole missään!

      Poista
  2. Onpas miehelläsi kätevä systeemi. Ja sinulla yhtä kätevä, kun otat vanhan eristeen hyötykäyttöön katteeksi. Nuo peltoaukeilta puhaltavat tuulet ovat ikäviä, varsinkin pohjoistuulet käyvät luihin ja yritmiin ja riepottelevat hermojakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vanha lattiaeriste on mainiota maanparannusainetta. Kaikki mahdollinen on käytetty hyödyksi. Meillä on jokapuolella peltoaukeat ympärillä, pohjoisesta onneksi suojaa kuusiaita, mutta muualle on pakko istuttaa suojaa.

      Poista
  3. Kylläpä näyttää kätevältä. Aika ikävää hommaa kun on.

    Upeaa, että olet ajatuksissasi etenemässä jo niihin luumupuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhojen eristeiden poisto on kyllä ykkösinhokkipuuha näissä remonteissa. Eteisen jälken onneksi enää kaksi huonetta jäljellä. Pihinä puutarhurina olen säästellyt luumupuiden ostoa taimialennuksiin :)

      Poista
  4. No onpas kätevää! Ihanan vihreä nurmi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sateista ollut jotain hyötyö, eipä ole tarvinnut kastella uutta nurmea kertaakaan.

      Poista
  5. Teillähän näyttää olevan samanlainen projekti menossa kuin täällä meilläkin, mielenkiintoista! Täytyykin jäädä tutkimaan tarkemmin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)