maanantai 30. kesäkuuta 2014

Pentukuvia

Täällä neljä viisiviikkoista vauhtivarvasta kasvaa ihan hirmuisesti. Kaikki maistelevat jo kiinteää ruokaa, tytöt ovat suorastaan ahmatteja. Hiekkalaatikolla käydään ihan kuin isot kissat ja reviirikin on laajentunut jo tuvan ovelle saakka.

Emo on vielä kuitenkin emo, ja kun outo kamera tuodaan lähelle, on sitä parempi kurkkia oman emon turvallisen olan yli.
 Yleensä uteliaisuus vie voiton, ja kohta ollaan nuuskimassa nenu kiinni linssissä. Tämä lurppakorvainen typykkä varattiin heti puskaradion kautta, lirppana hoikkeliini on kyllä suloinen kuin mikä.
 Oranssit veljekset on luonteeltaan aivan vastakohdat. Toinen villi menijä, ja toinen rauhallinen ihmettelijä.
 Vuoden söpöyspalkinnon saaja on valittu. Siksipä nimensäkin on Söpö.
Kello alkaa olla puoli yhdeksän ja se tarkoittaa pentujen elämässä iltariehujen aikaa. Taidan osallistua leikkiin parin lankapallon kanssa.

20 kommenttia:

  1. Voi että.. <3 Kisupoikaset ovat yksi suloisimmista asioista mitä täällä maan päällä onkaan! <3 Olen yrittänyt pysyä lujana, koska päätin että pärjään yhden kisun kanssa (kisun sisarus lähti ikiunille viime helmikuussa).. Mutta.. Aina kun näen tuommoisia kuvia tekisi mieleni ottaa murulleni kaveri. <3

    Hauskoja hetkiä pienten kanssa! :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pentujen leikkiä on hurmaavaa seurata. Pojat on saalistusta miehen jaloissa sohvalla ja tytöt ravaavat lattialla ympäri sohvaa :)

      Poista
  2. Näytin näitä kuvia miehelleni ja hän sanoi, että otetaan noista yksi meille! Tämä lausahdus kertoo kaiken ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommoine lausahdus raavaan uroon suusta, niin tämä nainen ainakin on aivan myytyä :D
      Tummista pennuista toinen jää meille, sitten onkin oma kissakiintiö täynnä.

      Poista
  3. Voi iiiikkis liikkis lutunen!!!! :))))

    VastaaPoista
  4. Niin suloisia :) Niinkuin emonsakin. Vilinää ja vilskettä varmasti riittää tuon katraan kanssa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines-neito on äideistä kaunein, joten ei ihme että pennutkin on suloisia. Vilinää riittää kun pennut on hereillä.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Joka kerta nuo ennut tuntuu olevan toinen toistaan suloisempia.

      Poista
  6. Uijuijui, mitenhän mä saisin tuollaisen meillä pidettyä piilossa ettei mies huomaa (tai tukehdu allergiaansa) :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin mies on allerginen kissoille, mutta tulee toimeen näiden omien kanssa. Ainakin saa kunnon annoksen siedätystä :D

      Poista
  7. Rauhallisesta ihmettelijästä voi sukeutua vielä villi menijä... Minun kokemukseni mukaan pentueessa ollessaan pienokaiset saattavat olla jotenkin toisenlaisia kuin sitten myöhemmin "tosielämässä" esimerkiksi ainoina kissoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, koskaan ei tiedä minkä luontoisia ovat sitten isoina. Varmaan vaikuttaa saako metsästää ulkona, onko kissakavereita jne.

      Poista
  8. Mitä ihanuuksia täältä löytyikään:)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)