keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kurkistus lattialankkujen alle

Eilen alkoi tositoimet ja eteisen lattialankut lähtivät odottamaan kunnostusta. Kunnostettavaa on, ötökän reikiä oli melko paljon ja osa lankuista on päistään ihan haperoa. Kunhan ehditään tarkemmin tutkia selviää missä laajuudessa lankut voidaan laittaa takaisin paikoilleen. Vanhaa sienikasvustoakin löytyi, mutta kaikki vauriot oli onneksi jo kauan sitten tapahtuneita.

Ensimmäinen 4,5 metrin pituinen lankku on irti. Tästä jouduimme sahaamaan tapit poikki, muissa säilyivät ehjinä. Puolipanelien seinällä säilyttäminen aiheittaa pientä korjaamisen tarvetta muualla, mutta mieluummin panelit kuin kolme puutappia ehjinä.
 Sientä ja ötökän syömää. Pienesti masentava näky, mutta ei pahasti. Tämä on jo viides huone jonka lattia avataan, niin olemme jo oppineet että vauriot on onneksi yleensä pintapuolisia. Hetki moottorisahan kanssa, ja lankkujen alapinnat ovat kuin uudet.
 Tuo kaikki ruskea aines on ötököiden lankuista syömää puuta. Se vasta pölyävää onkin. Eteinen onkin nyt täysin suljettu muusta talosta teipeillä ja muoveilla jotta hienojakoinen pöly ei leviä.
 Kolme tuvan puolesta lattialankkua oli pakko jättää nostamatta sillä vintille vievät portaat on rakennettu niiden päälle. Eteisessä ei ole muista huoneista poiketen kelluvaa lankkulattiaa vaan lankut on naulattu rakenteisin meneviin tukihirsiin kiinni. Hirret näkyy näissä kahdessa kuvassa. Osa tulee tarvitsemaan korjausta, mutta kokonaan niitä ei voi poistaa eikä todennäköisesti edes tarvitse.
Tänään alkaa se pahin osuus, eristeiden poisto. Tähän asti homman on hoitanut imuauto, mutta nyt tehdään remppaa niin pienellä budjetilla, että eristeet saa poistua käsivoimin. Ja minulla kävi jopa pieni kömmi asian suhteen. Ajattelin, että eteinenhän on niin pieni huone, että äkkiä sen eristeet on heivattu pihalle. Mies palautti maan pinnalle ja sanoi, että rouvaseni, siinä on samanverran neliöitä kuin kammareissa. Ups, niin muuten onkin, siis aika tasan 12. Eli lapioitavaa riittää. Saa tulla apuun!

6 kommenttia:

  1. Kyllä teillä on homaa taas, mutta hyvää kannattaa odottaa ja sen avulla jaksaa tehdäkkin? :) Tsemppiä remppaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuo jakseta tehdä :) Toinen juttu on sitten kaksi jäljellä olevaa huonetta, niistä ei selvitä käsivoimin.

      Poista
  2. Tsemppiä, sama lapiourakka meilläkin menossa kesäpaikassamme vanhassa hirsitalossa :)

    VastaaPoista
  3. Meillä oli 25 neliötä purua tyhjennettävänä, onneksi otettiin se imuauto. Sen kanssa kävi kyllä vähän hassusti, nimittäin kun soitin ja tilasin sitä kysyin tietty paljonko se mahtais maksaa. Tyyppi sanoi, että pari-kolmesataa. Lasku tuli; 825€.....!!! Minä soitin ja mussutin, että nyt ei kyllä tämä peli vetele... lopulta maksoin 450€. Jos olis heti sanonut tuon hinnan, olis jäänyt auto tilaamatta ihan taatusti!! Mutta jälki oli kyllä siistiä ja homma hoitui nopeasti, ei voi yhtään valittaa. Ihmeellinen tyyli vaan kalastella asiakas heittämällä hinta ihan alakanttiin... ja jos olisin ollu oikein ronski täti, en olis suostunut maksamaan mitään muuta kuin sen sovitun 300€.

    Tehän taidatte olla jo ihan konkareita tossa lattiahommassa, kun ootte monta jo tehny. Ei muuta kun tsemppiä purun mättöön nyt sitten!! Me haetaan huomenna lankut... entiset olis ollu niin upeat, mutta ne ei olis riittäny koko lattiaan, joten piti ottaa kaikki uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imuauto on kallis, meillä on olleet muut tyhjennykset tuota 700-800 euron luokkaa. Ja kaikki muju on jäänyt meille joten siinä ei ole edes jätemaksuja hinnassa mukana. Ihan rahan takia tehdään itse tällä kertaa. Vanhempien valtakunnan ja isännänhuoneen kanssa on pakko ottaa imuauto kun toisessa on yli 20 ja toisessa yli 30 neliötä pinta-alaa. Imuautossa on se hyvä puoli, että homma on tosi siisti ja nopeaa. Me yritetään saada vanhat lankut takaisin, ainakin osin.

      Poista

Kiitos kommenteista :)