maanantai 14. huhtikuuta 2014

Puutarhassa

Pieni kierros puutarhassa kertoo kevään olevan hyvällä mallilla ja etuajassa. Kunhan vähän kuivuu, alkaa armoton rikkaruohojen kitkentä ja luumulehdon valmistelu varsinaisiin istutustöihin. Perheeltä tilasin äitienpäivälahjaksi kuormallisen multaa, olen lievästi sanoen pettynyt jos pihassa ei ole toukokuussa isoa kasaa mustaa maanrakennusainetta. Tarvetta on!

Krookus ja tulppaani, vaikka molemmat kasvaa talon eteläseinustan suojissa, on vielä vähän matkaa kukintaan.
 Akileijat ovat ensimmäisten joukossa joka kevät. Tämä on aivan tumman liila,  Kärkölän Huovilan puistosta alunperin ostettu taimi.
 Vuosi sitten Türin kukkamarkkinoilta tuodut viisi pinkkiä hyasinttia on kaikki hengissä, yes! Odotan innoissani näiden kukintaa.
 Syksyllä kävi köpelösti. Minulta loppui jänisverkot enkä raaskinut ostaa lisää verkkoa. Otin riskin ja laitoin sekä pensasmustikat että kirsikat kasvihuoneeseen talvehtimaan. Ajatuksella kävi miten kävi. Nyt näyttää, että kaikki taimet on hengissä, kiitos kasvihuoneen ja sen pohjan joka läpäisee veden ja on pitänyt taimet kosteina.
 Luumulehto on tarkoitus kitkeä heti kun maan märkyystilanne sen sallii. Sitten muokkaus, uutta multaa päälle ja pääsen vihdoinkin istuttamaan. Pieni suunnitelma on mitä tuonne laitetaan, mutta todennäköisesti sekin tulee muuttumaan. Ensin ainakin hyödynnetään kaikki omassa pihassa kasvava, ja vasta sitten siirrytään ostotaimiin.
 Ihan pakko esitellä teille tämä kivi jonka mies löysi viime kesänä kun luumulehtoa muokattiin. Voiko enää tasaisemman kaunista olla? Ja mistä ihmeestä savipeltoomme on tullut noin kaunis kivi?
 Ja on meillä jo vähän vihreääkin, hauskasti juuri pääsiäiseksi. Pikkukäenrieska vihertää puutarhassa vähän siellä sun täällä. Minä tykkään, saa levitä ihan rauhassa ja niinpä tuo on tehnytkin. Vihreitä "tikkuja" löytyy jopa kasvimaalta.
Omenapuiden leikkaamisen kanssa taidan olla vähän myöhässä, mutta kaipa ne voi vielä leikata. Viime vuonna puut myrkytettiin ensi kertaa ja sato oli heti toivotusti suurempi. Tänä vuonna on vielä vaikeampi arpoa oikeaa ajankohtaa myrkytykselle kuin viime keväänä. Onko hyviä vinkkejä?

4 kommenttia:

  1. Omenapuiden hoidosta en yhtikäs mitään tiedä, mutta sattui tänään olemaan radio auki hieronta-asiakkaan kotona ja siellä tuli juuri jokin kasviohjelma. Kuului asiantuntija sanovan kyselijälle, että vaikka omenapuut pitäisi leikata helmi-maaliskuussa (siinä hiihtoloman aikoihin), voi vielä varovaisesti tehdä, kun ei innostu liikaa, max. 20% oksista. Ja sanoi vielä, että vain niitä puun lehvästöön sisäänpäin kääntyviä oksia, jotta saadaan tehtyä valoa oksille. Kai sinä nuo jo tiesitkin, mutta minä olin niin innoissani ihan uudesta tiedosta. Myrkyttämisistä ei kukaan kuuntelija kysynyt mitään, niin en minäkään oppinut siitä mitään uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän omanpuut on vielä niin nuoria, että maksimissaan leikkaan 3 oksaa per puu, olen muutenkin varmaan liian varovainen leikkaamisen suhteen. Ehkä se menee oikein kun vana alan tehdä. Ja sama myrkytyksen kanssa :)

      Poista
  2. Tänään tuli puutarha-aiheista asiaa ainakin radio Suomessa, Ajantasa: Kädet multaan.
    "Siemenluettelot kiehtovat, taimikauppa käy. Kotipuutarhurit vaihtavat parhaita vinkkejään ja kuvailevat tunteitaan kasvun äärellä. Kysymyksiin vastaa Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Taina Laaksoharju."
    Kuuntelin tätä tovin töissä ja samalla haaveilin, että ollapa se oma puutarha :)
    Mutta ohjelma lienee kuunneltavissa Radio Suomen sivuilta jonkin aikaa.
    Toivottavasti tulee satoisa kesä, ja sadolla en nyt tarkoita rikkaruohoja ;-)

    VastaaPoista
  3. ihanaa,puutarha alkaa taas hiljalleen kukoistaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)