keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Hylly

Varma kevään merkki on se hetki kun entisöintikurssilta alkaa sadella valmiita töitä kotiin. Eilen oli auto täynnä kotiin tulevia huonekaluja, mutta vielä viimeiseksi kahdeksi kerraksi jouduin ottamaan mukaan uuden työn jotten vallan toimettomana kurssilla pyöri.

Mutta siitä eilen aloitetusta työstä joskus syksyllä lisää, tässä on hylly jonka nappasin jossain kohtaa sellaiseksi välityöksi. Hylly on pelastettu kaatopaikkakohtalolta mummon ja papan jäämistöstä. Hylly oli häkkikomerossa ja siihen oli tuunattu jos jonkinlaista koukkua ja rimaa jotta söisi tavaraa maksimi määrän. Miehen mielestä hyllyn olisi voinut samantein polttaa, mutta minä en antanut. Ylimääräiset osat saa irti, ja väri on ihan helppo vaihtaa jos kirkkaan keltainen ei miellytä.
 Ja värihän vaihtui. Keltainenkin olisi ollut ihan ok, mutta ei oikein sovi meille, eikä etenkään leikkihuoneeseen jonne olen suunnitellut hyllyn laittaa. Uusi väri on ihan hentoisen harmaa.
 Hyllyn muotokielessä oli jotain niin minua puhuttelevaa. Ehkä se oli nuo yläosan kaarevat kulmat tai jokin muu, mutta hylly oli ehdottomasti säästämisen ja kunnostamisen arvoinen. Aitoa puuta ja tukeva.
 Leikkihuoneen tämän hetkisen työkäytön takia siellä on hyllylle vähän nihkeästi tilaa. Toinen paikka on muumijulisteen kohdalla, juliste voidaan siirtää toiselle seinälle. Kerrossänky on ehkä sitten vähän hullusti, mutta sille ei ole huoneessa muuta paikkaa.
Toinen vaihtoehto on sijoittaa hylly liikenneohjeita-opetustaulun paikalle. Tulee vähän kerrossängyn päälle, mutta sänkyä saa siirrettyä sivuun vielä sellaiset 15 senttiä. Opetustaulun voisi jättää hyllyn alapuolelle. Sitten taas jos tästä huoneesta tulee vielä joskus omien lasten oma huone, on hyllylle paljon enemmän mahdollisuuksia. Mutta en halua sitä mihinkään varastoon laittaa odottamaan aikaa "kun sitten joskus", niin ehkä lykkäämme hyllyn seinälle jo tänään.
Eilen toin kotiin myös klahvipöydän. Pöytä lähtee viikonlopuksi opiston näyttelyyn, mutta kunhan se palaa kotiin niin laitan kuvia pöydästä blogiin. Siitä tuli nimittäin kerrassaan onnistunut pöytä.

Muistakaahan arvonta, osallistumaan pääsee perjantaihin saakka sivupalkin raitaotuksen kuvaa klikkaamalla.


8 kommenttia:

  1. Olet siis ollut supertehokas, kun vielä välitöitä.. :) Kaikki tuollaiset kannattaa ehdottomasti minustakin säästää. Hyllyjä tarvitsee aina ja tuo on tosiaan hyvin klassisen muotoinen. Meillä on muuten ollut samat kerrossängyt käytössä (aikoinaan ollut jo minulla ja siskollani), joten oli kiva nähdä tässä kuvassa nyt jo meiltä käytöstä poistuneet samanlaiset sängyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitöitä on oikeasti hyvä olla vaikka tekisi hitaammin, ainakin kun pitää odotella jonkun maalin kuivumista, tai ei enää ehdi tehdä tulitöitä jotta huone jäähtyy. Nuo kerrossängyt on ihanat, onneksi sain ne lainaksi.

      Poista
  2. Voii...mä etsin juuri tuollaista sänkyä meidän mimmille... :)
    Kiva hylly, näyttää jotenkin tosi näppärältä, joten ymmärrän hyvin entisöintihalukkuuden sitä kohtaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillähän on nyt se tilanne, että kerrossänkyjä on ikäänkuin kaksi. Löysin nettikirpparilta niin halvalla ja läheltä että oli pakko ostaa. Toinen puolikas meni siskon lapselle ja toinen on nyt tuolla ylisillä...
      Minustakin hylly on kiva, vielä kun sen saisi seinälle :D

      Poista
  3. Voi joku tuollainen entisöintikurssi ois haaveena täälläkin!!
    Ihana hylly, onneksi säilytit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssilla saa ihan eri tahtiin aikaiseksi kuin kotona jossa ei ole edes sopivia tiloja. Toivon että pääsen mukaan ensi syksynäkin.

      Poista
  4. onpas vaan upea hylly ja sinä onnekas sen sait jemmattua itelles...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hylly olisi mennyt suoraan kaatopaikalle jos en olisi ottanut sitä :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)