tiistai 22. huhtikuuta 2014

Erilaista pääsiäispuuhaa

Pääsiäinen oli ja meni, oma piha oli ihan hunningolla, mutta nyt on siskon omenapuut ja marjapuskat kuosissa. Vanhin omenapuista on yli 70 vuotta vanha, joten toivottavasti olin sille tarpeeksi hellä enkä poistanut liikaa oksia. Marjapensaat joita karsin ovat todennäköisesti vielä vanhempia, ainakin komean kokoisia ja tuottavat mielettömät määrät viinimarjoja ja karviaisia. Siskon raparperista puhuin itselleni juurakon, silläkin kun ikää vähintään saman verran kuin vanhimmalla omenapuulla. Enkä ole eläissäni nähnyt niin elinvoimaista raparperia.

Vähän muutakin ehdittiin tehdä kuin heilua oksasahan ja -saksien kanssa. Jouduin sunnuntaina puoliväkisin raveihin. Sellaisiin pieniin maalaisraveihin. No, olihan edellisistä raveistani aikaa ainakin 30 vuotta. Harmitti ettei ollut totoa, kolme kertaa veikkasin voittajaa, ja kahdesti osuin oikeaan. Ei hassumpaa tällä kokemuksella. Ja kokemuksena kiva, opin taas monta uutta asiaa hevosurheilusta.
 Kuvissa suomenhevosten lähto ja maalisuoralle tulo.
 Lopuksi vielä kuva kissaserkusta, eli siskoni yhdestä kissasta. Sylvi on yksi kauneimmista kissoista jonka olen nähnyt. Väri on todella syvän punainen, melkeinpä hehkuvan oranssi. Ja Sylvin sukupuoli tosiaan on tyttö väristään huolimatta. Eikä Sylvin hyvät ominaisuudet rajoitu väriin, kissa on melkoinen myyrien ja hiirien saalistaja. Joskus käy ihmisellä tuuria ja saa talokaupassa tällaisen kultakimpaleen kaupan päälle.
Hyvät säät sen kuin jatkuvat, joten tänään oman pihan kimppuun!




7 kommenttia:

  1. Voi miten suloinen Sylvi onkaan! :) Upea mimmi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvi on upea mimmi! Ja niin omaehtoinen luonteeltaan :)

      Poista
  2. Voi Sylvi ♥ Ja vähän niin kuin kullan värinenkin. Ihana kissadaami!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvin turkista ei osa sanoa minkä värinen on, jossain valossa turkki on punainen, jossain oranssi ja joskus sillkkaa kultaa.

      Poista
  3. Sylvi on kyllä upean värinen ja ihana. Siskosi hyvässä hoivassa sanut vähän lihaakin ympärilleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla sekä sisko että veljensä olla vähän pulskistuneita :)

      Poista
  4. Hmm... Tarkoittanet tietenkin kissasiskoa ja kissaveljeä :) Tämä sisko ei ole pulskistunut, tai ei ainakaan myönnä sitä :) Sylvi jatkaa "nurkkien siivousta" ainakin parin myyrän/hiiren päivävauhdilla.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)