maanantai 28. huhtikuuta 2014

Aineissa on eroa

Luumulehdon suhteen luovutin lihasvoiman osalta ja sorruin käyttämään rikkaruohomyrkkyä. Ensin käytin yhtä, jo kotoa löytyvää ainetta ja lopuksi jatkoin toisella vartavasten hankitulla myrkyllä. Aineet oli Neudorffin rikkaruohomyrkky ja toinen Roundup. Kuvassa kumpainenkin aine on ehtinyt vaikuttaa vuorokauden. Sisäkaari on jo täysin elotonta, mutta ulommassa (kuvassa vasemmalla) ei näy mitään merkkejä rikkojen kuolemisesta. Eniten minua yllätti, että kuollut alue on käsitelty Neudorffilla ja ulompi kaari Roundupilla. Ei ole vaikea valinta kumpaa käytän jatkossa jos en halua heittää rahojani hukkaan.
 Istutusalueiden multaus on hyvässä vauhdissa. Toinen puoli vaatii vielä muutaman kottikärryllisen multaa, mutta toinen on jo valmis. Musta istutusruukku mallailee ensimmäisen kirsikkapuun paikkaa.
 Hiekan kuljetus oli kuin lasten leikkiä kun sen sai kuljetettua traktorikyydillä. Multa sen sijaan oli kaivettava joutomaalle kaivetusta kuopasta ja tuvan lattiamuju omasta kasastaan. Lapiotöiltä ei voinut välttyä enkä viitsinyt edes laskea montako kottikärryllistä maa-ainesta tuohon kuskasin.
Vapun jälkeisille vapaille on luvattu vähän turhan kylmää säätä sillä olin suunnitellut polkaista luumulehdon istutukset käyntiin. Mutta voihan sitä istutella toppatakki päälläkin jos niin kylmäksi menee.

12 kommenttia:

  1. Roundupiin olen myös pettynyt, pitääkin pitää tuo toinen aine mielessä. Eihän noita myrkkyjä mieluusti käytä, mutta meilläkin kotipihan hiekkakäytävät pyrkivät heinittymään, joten joskus on pakko ottaa järeät keinot käyttöön. Hyviä istutuskelejä toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neudorff oli iloinen yllätys, nimittäin kasvit aloitti kuolemisen jo pari tuntia käsittelyn jälkeen. Roudupilla käsitellyissä ei tapahdu vieläkään mitään.

      Poista
  2. Vähän veikkailen, että maata kaivaessa se toppatakki kuitenkin lennähtää johonkin sivuun... Sitten pitää vain olla varovainen, ettei vilustu!
    Upeaa työn tulosta, nuo istutusalueet ovat kuin puutarhurin toiveunesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikea puutarhurin toiveuni siinä vaiheessa kun aluetta pitää alkaa taas kitkeä :D Mieletön hinku olisi jo päästä istuttamaan.

      Poista
  3. Tuosta tulee kyllä ihan mahtava, voin jo nähdä sen mielessäni, mutta siitä huolimatta seuraan täällä jännityksellä hankkeen etenemistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma mielikuva luumulehdosta on hohdokas, toivottavasti lopputulos on edes jotain sinnepäin.

      Poista
  4. Jestas, miten siellä on uurastettu! Tusta puutarhasta tulee kerrassaan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää kun on sopiva niin puutarhassa uurastaisi vaikka kuinka paljon.

      Poista
  5. Onnea vaan luumulehdollesi. Aiotko hankkia ostopuut? Nykyään on puutkin sellaisia, että halkeavat rungostaan muutamassa vuodessa. Meillä on nyt päärynäpuu ja omenapuut halkeamassa, vaikka ovat muutaman vuoden vanhoja. Millähän tuollaisiakin puita on kehitetty että saataisiin ihmiset kauppaan muutaman vuoden välein. Normaalistihan ostaisi puun ja se kestäisi vuosikymmeniä. No ei toimi enää sekään. Mutta en osta enää uusia puita tilalle kun eivät kestä. Täytyy keksiä jotain muuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostopuita tai jos saan jostain luumun taimia. Yksi juurivesataimi minulla jo on. Päärynäpuun toin viime vuonna Virosta, toistaiseksi on vahvasti hengissä. Tänä vuonna tuon sille pölyttäjän. Kirsikkapuut olen ostanut, toivottavasti oli hyvät vaikka alennuksessa olivat. Harmi jos puut halkeilevat, meillä ongelma on ennemmin jänikset ja juuret syövät myyrät :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)