keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Eikä se jäänyt pelkkään luumulehtoon...

vaan lisää on tulossa. Kun kerran saatiin koneet ja härvelit tontille, muokattiin samantien tulevan arboretumin paikat  nurmikkoa varten ja annettiin kotiloille kyytiä. Nyt täytyy heti sanoa, että mitään suurta ja mahtavaa ei ole tulossa, mutta pieni puistomainen arboretum on suunnitelmissa näille kahdelle paikalle. Miten sellainen menestyy näin hallanaralla seudulla jää nähtäväksi.

Ensimmäinen kohde on joskus toiminut perunapeltona minkä kyllä huomasi. Muhevaa maata, eikä kiviä missään. Todennäköisesti tähänkin laitetaan kuusiaita suojaamaan tulevia puita pellolta puhaltavalta viimalta. Ja tuo juhannuskokon paikka pitänee miettiä uusiksi tuosta oikeasta reunasta.
 Samaisen pihatien varrella on toinen arboretumin alue, se suojaisampi jonne tulee aremmat puut. Koivukujanteen kolo paikataan uusilla koivuilla ja tuo oikella näkyvä paju jota olen letitellyt saa lähdön. Ihan sen takia, että paju on niin paha leviämään.  Kuvassa vasemmalla näkyy muutama vuosi sitten istutettu tammi joka on toistaiseksi selvinnyt talvista hyvin. Nyt se saa kaverikseen lisää lehtipuita.

 Tämä alue ei muokkautunutkaan niin hyvin kuin ajattelimme. Ehkä siihen on vielä saatava kaivinkone avuksi jotta saadaan se varmasti hyväksi ja pajujen juurakotkin pois. Sormet syyhyäisi päästä jo hommiin.
Illat vain ovat kovin lyhyitä ja viime päivinä on satanut vettä niin paljon, että maa on liian märkä minkäänlaiseen muokkaustoimintaan.

Mutta johonkin sadekelit oli hyviä. Nyt minulla on purkeissa kasvamassa 18 koivun taimea ja ne istutetaan viimeistään muutaman vuoden päästä koivukujaksi tuohon samaisen pihatien varteen. Etenee sekin suunnitelma pienen nytkäyksen eteenpäin.

5 kommenttia:

  1. NO huh, teillä on laitettu tuulemaan!!
    Mahtavaa nähdä mitä sinne rakentuu!

    Meillä on pihan muokkaushommat tekemättä, mahdollisesti saadaan härveli tännekin melko pian ja siitä sitten hiljakseen aletaan rakentamaan hedelmäpuutarhaa...kasvimaata..nurmikenttää... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koneilla saa nopeasti tulosta aikaan. Nyt tehtävä työ on hidasta kun korret ja juuret haravoidaan käsin pois. Puutarhan rakentaminen on ihanaa!

      Poista
  2. Teillä on totisesti mahti draivi päällä. Arboretum on meidänkin haaveissa, kunhan vaan ehtisi. Jos saat hyvän kuusiaidan suojaksi niin mikäs siinä on kokeillessa vaikka mitä ihanuuksia. Meilläpäin on sellainen Solbölen metsäntutkimuslaitos, jossa kasvaa metsikkönä välimeren puita. Aika makeeta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varmaan täysin naiivi arboretumin työmäärän suhteen, ajttelin että riittää kun leikkaa nurmikkoa :D
      Ei tässä kyllä onneksi ole vapaa-ajan ongelmia.

      Poista
  3. Meille tulee myös arboretum, kun metsää on edelleen tontti puolillaan. Meilläkin se vaan vaatisi ensin isoja toimenpiteitä maanmuokkauksen suhteen, koska nyt joka paikka kasvaa joko nokkosta, vatukkoa tai saniaista. Jäänee osittain tuleviin vuosiin ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)