sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Hyvää syntymäpäivää Prinsessainen!

Rakas tyttäremme täyttää tänään 16-vuotta. Syntymänsä on kuitenkin vielä hyvin muistissa. Hyytävän kylmä helmikuinen sunnuntai kun lähdimme sairaalaan. Seuraavana yönä oli prinsessamme, esikoisemme maailmassa. Syntyessään tyttö oli molempien sukujen ensimmäinen lapsenlapsi ja lapsenlapsenlapsi. Arvoisa asema, etenkin kun siitä ainokaisen roolista sai nauttia yli neljä vuotta. Ylimmässä kuvassa tyttö on 4kk vanha. Tämä ihmeemme kehittyi kaikkien käyrien ja kippuroiden edellä, tai kaikessa muussa paitsi koossa. Samana päivänä kun tuli puoli vuotta täyteen lähdettiin konttaamaan. Siitä ylös ja kävely ilman tukea heti kun 9 kuukautta napsahti täyteen. Ensimmäinen sana 10kk vanhana ja 3-4 sanan lauseita 1,5-vuotiaana. Toiset lapsemme eivät ole pitäneet ihan näin kiirettä.Pieni hattivatti n. 1,5-vuotiaana.
Tässä ollaan grillaamassa taloyhtiön pihassa. Tyttö oli jo tuolloin aika kaikkiruokainen ja on sitä edelleen.
Juhannuksena 1996 kesämökillä. Ilmeisen kylmää sillä nuo takki ja housut eivät olleet kovin ohkaiset.
Sitten jo isompana. Tallille lähdössä. Tyttö on tainnut viettää puolet lapsuudestaan tallilla hevosten kanssa.

Kahden vuoden päästä onkin isojen juhlien vuosi. Tyttö täyttää 18-vuotta ja me vanhemmat 40. Huh jo etukäteen.



8 kommenttia:

  1. Onnea tytölle! Ihania kuvia, erityisesti Hattivatti=)

    VastaaPoista
  2. Onnea 16-vuotiaalle :), meidän murkku täyttää kesäkuussa 16 v myös!

    VastaaPoista
  3. Oikein paljon Onnea! Meidän Sofia täyttää parin päivän päästä 17 ja tästä sainkin hyvän idean kuvien keräämiseen.

    Joo älä muistuta, mulla tulee jo reilun vuoden päästä 40 v täyteen.

    VastaaPoista
  4. Onnea, onnea. Niin se aika vierii nopeaan.

    VastaaPoista
  5. Jarna, MaMMeli ja tyttötiimi: Kiitos :)
    Katri: No ei meilläkään niihin nelikymppisiin ihan sitä kahta vuotta ole. Se on vain niin mukava ajatella niin :D (huijata itseään)

    VastaaPoista
  6. onnittelut ihanalle hattivatille!!!:)

    VastaaPoista
  7. Onnea 16-vuotiaalle! Aivan ihana tuo hattivatti-kuva.

    VastaaPoista
  8. Voi, paljon onnea täältäkin! Neitonen on sitten kauneimmillaan,16-vuoden ikäisenä;-).

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)