sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Tupa

Vähän muutakin kuin joulua. Täällä siivoukset on tehty, no pitää vielä keskiviikkona imuroida koko talo, mutta se on pikkujuttu. Joulu alkaa olla pulkassa, paitsi ruuat jotka tehdään vasta aattona leivinuunin lämmössä.

Sitten voikin suunnata katseen jo seuraavaan kesään. Silloin toiveena on aloittaa tuvan remontti. Riippu paljon siitä, onko miehellä lomaa ja kuinka paljon. Budjettikin on aika tiukka, eikä se ole vielä kasassa. Lattia pitää uusia kokonaan, lankut toivottavasti ovat säästettävissä. Eristeet ja puutavara menee muuten uusiksi. Ulkoseinä levytetään ja tapetoidaan uusiksi. Rintapanelit jatketaan/uusitaan kaikille seinille alkuperäisen mukaisesti. Keittiökalusteet menee uusiksi kuvien vanhoja lukuunottamatta. Jne...
Kuvat ovat viime lokakuulta. Pojat taitavat olla välipalalla. Kuvassa näkyvä ovi vie vanhimman pojan huoneeseen. Oven kohdalta jouduimme kaivamaan lankkulattia jo esiin jotta ovi mahtuu avautumaan tupaan päin. Vei ennen turhan paljon tilaa pojan huoneesta. Oven takana on pakastin. Edelliset asukkaat ovat laittaneet tupaa uudet kaapistot n. 2002. Ne ovat kuitenkin aivan tyyliin sopimattomat. Osa on saanut uuden elämän kodinhoitohuoneen kalusteina ja osa menee varmaan autotallin kaapeiksi. Tämä entisöimäni kaappi saa tietenkin jäädä, alaosa vain saa mennä uusiksi. Vieressä on kulku saliin.

"Eteisemme" sijaitsee tuvan nurkassa. Oikea eteinen on lämmittämätön, joten ei siellä kärsi vaatteita pitää. Ovat talvisin jääkylmiä. Toimii tämä näinkin vaikka en yhtään tykkää katsella kenkien ja takkien sekamelskaa. Oikealla näkyykin leivinuuni/puuhella kompleksia joka vie ison osan tuvasta. Se jää aivan ehdottomasti paikoilleen.

Tykkään tehdä ruokaa puuhellalla. Jonkinverran vie aikaa enemmän kuin sähköliedellä, mutta ei niin oleellisesti. Sitten toki voi olla toinen juttu kun olen taas töissä. Tuo sähköhellamme on vanha ja no, kyllä se toimii. Muut kodinkoneet olemme uusineet parisen vuotta sitten. Astianpesukone odottaa etulevyä, mutta se tulee sitten uusien kaapistojen mukana ja mukaisesti. Muutenkin tuo nurkka odottaa hyvää ideaa. Sähköhellan takana on kaksi tuhkaluukkua jotka pitää päästä nuohoamaan. Kiinteää systeemiä siihen ei voi laittaa. Kuitenkin haluan 60cm leveän upotetun uunin ja keraamisen liesitason sekä leveän Ikean posliinialtaan, mutta sitten astianpesukone ei mahdu. Oviaukkoa pitäisi siirtää. Vaikeaa on. Uusi uuni ja keraamien taso ovat jo hankittuina. Niin ja nämä valkoiset holvikaaret siis hiiteen. Tasotkin ovat mietinnässä. Taidan tyytyä ihan tavallisiin, sillä puutasot pilaan taatusti ja kivi on turhan tyyristä.


Näitä miettiessä voi aloittaa imelletyn perunalaatikon eli tuuvingin teon. Tuuvinki on minulle jouluruoka numero 1. Leivinuunissa siitä tulee maailman parasta!
Huominen päivä meneekin asioilla. Täytyy mennä Kelaan selvittämään tytön lääkityksen korvattavuutta ja muuta sellaista minulle ihan uutta asiaa. Kirpparipaikan tyhjensin tänään ja nyt menee kierrätykseen pari jätesäkillistä vaatetta ja tavaraa jota en säästä seuraavaan kertaan. Ne mukaan takakonttiin. Takapenkille pääsee kuopus ja eskarilainen. Laukkuun taidan varata usemman rusinarasian jotta jaksavat mukana.
Mukavaa jouluviikkoa kaikille!



7 kommenttia:

  1. Minä paistoin eilen imelletyt perunalaatikot, ihan sähköuunissa kylläkin, mutta on myös mun joulun ykkösruokaherkku. Täällä Satakunnassa sitä on harvoin tarjolla, meidän suvussa kuuluu joulupöytään äitini tamperelaisjuurien kautta.
    Puutasoja keittiössä ei kannata pelätä. :) Öljyäminen silloin tällöin eikä astioita suoraan uunista pelkälle tasolle, siinäpä se.
    Mukavaa jouluviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Hyvät remppasuunnitelmat. mielenkiinnolla seurataan, kun oman uuden keittiön suunnitelmia mietitään. Myös meille tulee vanhaa tyyliin sopivaa. Ei muovilla pinnoitettuja levyovia :) Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  3. Kiva tuo vanha iso uuni. Hyvät puitteet, tulee varmasti hyvä teidän suunnitelmilla. Mukavaa jouluviikkoa :)

    VastaaPoista
  4. Kivat on suunnitelmat, jännityksellä odotetaan toteumista!

    Perunalaatikko on parasta :-)

    VastaaPoista
  5. Keittiösuunnitelmasi kuulostavat varsin mukavilta :) Hyvää Joulua teille!

    VastaaPoista
  6. Meillä mies tekee tuuvingin. Mutta se ei ole perunasta vaan herneestä. Oikein paksua hernemuhennosta lihaliemellä ja kermalla maustettuna. Hyvää kinkun kanssa :) Hauska, että sama nimi voi olla eri ruuilla :)

    VastaaPoista
  7. Eksyin sattumalta blogiisi ja aion eksyä tänne uudestaankin. Näyttää erittäin mielenkiintoiselta teidän projektinne.

    Onnekasta alkanutta vuotta toivotellen Tanja

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)