lauantai 5. joulukuuta 2009

Terveiset Tallinnasta!

Kotona ollaan, hengissä ja hyvissä voimin. Vähän väsyttää, sillä lähtö oli perjantaiyönä kello 4.45. Kotona olimme takaisin viime yönä kello yksi. Matkalla olimme omalla autolla. Tallinnassa ajanmisesta ei minulla ole kovin kummoista kokemusta lukuunottamatta yhtä matkaa, jolloin ajoin Saarenmaalta kotiin. Kaikki meni hyvin. Varsinaiseen keskustaan ja vanhaan kaupunkiin emme edes ehtineet. Kaikki aika meni ostoskeskuksissa ja niiden kaupoissa. Tuliaisia oli auton täydeltä. Yksi kassillinen oli pelkkää teetä. Tiedetään, aivan hullua, mutta tätä teetä ei saa Suomesta. Nyt pitäisi riittää vähäksi aikaa.
Koska Marks&Spenceriltä löytyi näin kivat joulukortit oli ne ostettava. Olivat vielä ota 3 maksa 2 tarjouksessa. Valokuvakortteja ei meiltä sitten tule tänä vuonna.
Rocca Al Maren uusitussa ostoskeskuksessa oli aivan ihana sisustuskauppa. Kaikkea kimallusta ja glitteriä, lasia ja posliinia. Minä ostin vain yhden kynttilän. En kyllä tiedä raaskinko polttaa. En ainakaan ennen joulua.

Siskon kanssa löydettiin lapsille joululahjoja. Osti niitä äitinikin, mutta koska siskoni asuu meistä niin kaukana, teimme lahjojen vaihtokaupan. Tarkoittaa, että kumpikin paketoi omien lastensa lahjat ja niitä ei sitten tarvitse enää vaihdella ennen joulua. Meillä on ollut tapana ostaa lahjat toistemme lapsille, vaikka siskolla on kolme ja meillä neljä lahjottavaa. Tämä kuularata on siskoltani eskarilaiselle.


Meidän pienet saa molemmat omat myyräpalapelit. Kuopuksen paita tulee käyttöön heti. Nämä ovat Selver nimisestä kaupasta jostain päin Tallinnaa.


Kuopus saa siskoltani lahjaksi aivan ihanan neulehupparin. Koko on hiukan reilu, mutta ajattelin ottaa sen käyttöön vasta keväämmällä. Näitä oli vaikka millaisia, mutta tämä oli kaunein ja eniten meidän tyylinen. Hinta taisi olla n. 19e. Ostettu samaisesta Selver-supermarketista kuin palapelitkin.


Tuliaisia oli vielä paljon lisää, mutta kaikkia en kuvannut. Isompien lahjoista pitääkin olla hiljaa sillä käyvät välillä kurkkimassa blogia. Nyt täytyy hiukan levätä ja nauttia uudesta suklaasta. Tämmöistä en olekaan vielä maistanut. Karviaisen makuista höystettynä pähkinän paloilla. Toivottavasti on hyvää.


Mukavaa lauantaita!





13 kommenttia:

  1. Teillä on varmasti ollut mielenkiintoinen reissu :) Kivoja ostoksiakin olette tehneet, tuo neulehuppari on kyllä ihana <3

    VastaaPoista
  2. Tuollaiset shoppailureissut ovat niin kivoja! Hyviä ostoksia olette tehneet ja teetäkin piisaa ;D

    VastaaPoista
  3. Kivalta kuulostava reissu teillä on ollut. Kyllä tuolla määrällä teetä tsaijua keittelee vähän aikaa:)

    Tosi kaunis tuo neuletakki, varmasti mainio keväällä.

    VastaaPoista
  4. Kyllä meillä mukavaa oli. Kerrankin aikaa siskon ja äidin kanssa höpöttelyyn ilman lapsia. Neuletakki on kyllä tosi mieluinen, harmitti ettei löytynyt enää eskarilaisen kokoa.

    VastaaPoista
  5. Oi, mikä ostospostaus; mä tykkään!
    Ja rupesi naurattamaan tuo tee-hamstraus; ollaan siis sukulaissieluja! Sä voit nyt laskea, kuinka paljon säästit käymällä kerran ja ostamalla reilusti varastoon,kuin käymällä vaikka 4krt/vuosi ja ostamalla vain pari pakettia kerrallaan;-);-).

    Todella kivoja lahjoja, ja hyviä ostosvinkkejä- Tuonne pitää päästä itsekin. Miten iso se M&S:n liike siellä muuten on, entäs ne valikoimat?

    VastaaPoista
  6. Aamunkukka: Ihanaa! Muitakin hamstereita löytyy :D Et uskokaan mitä kaikkea toin kaupasta kotiin kun halvalla sai! Tee ei ollut se ihan ainoa...

    M&S oli siellä Rocca al Maren ostarissa. En osaa sanoa oliko iso koska oli eka vierailuni ko. liikkeessä. Oli kyllä kaikenlaista. Ostari on iso kuin mikä, taisi olla mainoksen mukaan yli 170 liikettä ja vielä iso Prisma siihen mukaan.

    VastaaPoista
  7. Hmm, tämän postauksen perusteella meidän täytyy pikaisesti tehdä uusi reissu Tallinnaan, eihän meillä ole edes tuota suklaata ; )
    Itsekin ennen muinoin ostin aina M&S-kortit jouluksi.

    VastaaPoista
  8. Täällä myös yksi teehamsteri, ostin tässä jokuaika sitten naapurikunnan Tokmannin vaniljatee varastot tyhjäksi! ;)

    VastaaPoista
  9. PS: Tuota karviais-suklaata ei kai siis saa suomesta? Olen aina kiinnostunut maistelemaan kaikkea uutuuksia, ja varsinkin kun kyseessä on suklaata! :D

    VastaaPoista
  10. Unelma-Alli: En ainakaan ole nähnyt tuota suklaata Suomessa. Viikolla yritän postata muista suklaista mitä reissusta toin :)
    Itsekin olen innokas uusien suklaiden maistelija.

    VastaaPoista
  11. Taatusti mahtava reissu, ostoksetkin tosi kivoja kaikki. Tuota suklaata voisin maistella minäkin. ;)
    Mielenkiintoiselta näyttää tuo kuularata.

    VastaaPoista
  12. Hei!
    Vaikuttaa olleen antoisa reissu !!!!
    Kai lauantaiksi jäi kuntoa ja vähän rahaakin ? Siis klo 9.oo, maksuvälineet mukana. Mies uhkaili kyllä takavarikoida ne ;)
    Loppuviikkoa odotellen Tuija

    VastaaPoista
  13. Tuija: Jäi kuntoa ja valuuttaa :D Lauantaita odotellen...

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)