tiistai 1. joulukuuta 2009

Ratsukko

Yksi teiniprinsessan monivuotisista haaveista toteutui alkusyksystä. Talli jossa tyttö käy ratsastamassa vuokraa hevosia. Niistä yksi pääsi vuokralle meille, tai oikeammin teinille. Äidille tämä teettää lisää työtä, sillä tallille ajetaan taas vähintään neljänä päivänä viikossa. Tekee aina 80km per päivä. No mitäpä sitä ei lasten eteen tekisi. Jokatoinen viikonloppu tytöllä on yleensä kisat. Tyttö kisaa esteratsastuksessa seuratasolla ja muutaman kerran on käynyt aluekisoissa. Kisoihin onneksi kuljetaan tallin autoilla, ei tarvitse muuta kuin viedä tyttö tallille.
Tytön ratsu on Virosta tuotu arabialainen ratsuhevonen, kutsumanimeltään Saku. Ainakin äidin mielestä kaunis hevonen. Luonnekin ilmeisen sopiva. Kisoissa ratsuna on joskus Sakun tilalla suomenhevonen Meeri, sillä Saku vasta harjoittelee kisaamista. Sijoittumisiakin on jo tullut, seinän ruusukekokoelma kasvaa.

Tässä esimerkkiä miten kisoissa mennään. Joskus hirvittää, esteet on niiiiiin korkeita vaikka eivät oikeasti olekaan. Kisojen vaatetus on muuten aika tarkkaa. Tarkemmaksi menee mitä ylempänä kisataan. Meillä riittää vielä valkoiset housut ja hanskat sekä tumma takki. Välineurheiluakin harrastetaan, tyttö tykkää, että kaikki mahdolliset omat varusteet sopii väreiltään Sakun varusteisiin. Äiti välillä jarruttelee eikä suostu ostamaan uutta vain väärän värin takia.
Oma hevonen on vielä tytön haaveena vaikka tuskin toteutuu. Vuokrauksessa kuitenkin kaikki vastuu ja suuremmat kulut kuten eläinlääkärit jää omistajan harteille. Me maksamme vain kiinteän kuukausisumman. Kaikinpuolin toimiva ratkaisu joka sopii meille.

8 kommenttia:

  1. Tosi kaunis hevonen! Ja tosiaan hurjalta näyttää tuo esteratsastus..

    VastaaPoista
  2. Nätti tyttö teillä:D

    Mä olen pariin otteeseen käynyt kommentoimassa aikaisempiin postauksiin, mutta ne on hävinneet johonkin. Ihan megaärsyttävää.

    VastaaPoista
  3. Nina: Nätti on :) Ärsyttää kyllä toi kommenttien katoaminen!!

    VastaaPoista
  4. Ihana heppa ja heppatyttö! :)

    Minä olen aina haaveillut ratsastamiseta harrastuksena, mutta koskaan se ei ole toteutunut.
    Ehkä kuitenkin omaa saamattomuutta, kun en ole ottanut selvää paikoista ym. ;)

    VastaaPoista
  5. Tätä postausta en uskalla näyttää omalle teinille! Viattomat viikkotunnit ovat salakavalasti muuttumassa tallilla asumiseksi ja sitä kautta maininnoiksi kavereista, joilla on oma/vuokrahevonen.

    Miten vuokraus toimii, kuinka paljon teidän vanhempien pitää hevosista ymmärtää, että se voi onnistua?

    VastaaPoista
  6. Mia: Minä aloitin ratsastuksen uudestaan aikuisena. Vuoden ehdin käydä, sitten aloin odottaa eskarilaista :D Sen jälkeen en ole tallille ehtinyt.

    Julis: Vuokrausta on varmaan monen tyylistä, mutta meillä toimii niin, ettei minun tarvitse todellakaan muuta kuin kuskata tyttö tallille. Niin ja raottaa tietenkin sitä lompakkoa. Eikä periaatteessa tarvitsisi tietää mitään hevosista :D
    Maksetaan summa x kuukaudessa ja tyttö saa käydä ratsastamassa x määrän viikossa. Lisäksi on ainut joka kilpailee vuokrattavalla hevosella. Oikea nimitys kai olisi "puolivuokraus". Talli järjestää kisamatkat, me maksamme itse osallistumismaksut ja osan bensakuluista. Meillä ei siis tarvitse olla vetoautoja ja koppeja. Aika helppoa :)

    VastaaPoista
  7. Terveiset teidän tytölle hänen isoseltaan. Törmäsin blogiisi ja huomasin jo talon näyttävän tutulta. Vähän kun selaili niin löytyihän tuon N:kin täältä. Kaikkea hyvää hänelle ja teidän koko perheellenne ja hyvää uuttavuotta 2010! :)

    T. Kati-isonen

    VastaaPoista
  8. lucitrina: Miten maailma onkaan pieni:) Tervetuloa lukemaan toistekin ja kerron tytölle terveiset! Hyvää uutta vuotta sinnekin!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)