keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Sadepäivänä

Sadepäivänä voisi vaikkapa silittää pyykkivuorta pienemmäksi, tai siivota kaappeja, tai hinnoitella lasten vaatteita kirpparille, tai keittää mehua! Minä valitsin jälkimmäisen.
Mehu on ehdottomasti tehtävä puuhellalla, sähköliedellä ei saa yhtä hyvää mehua. Siskon ohjeen mukaan mehustin täyteen erilaisia marjoja. Niitä kaikkia mahdollisia mitä se pakastin sisäänsä kätkee. Tällä kertaa mehuun tuli ainakin mansikkaa, vadelmaa keltaisena ja punaisena, puolukkaa, viinimarjoja valkoisena ja punaisena, vähän karviaisia ja vähän omenaa. Joka kerta kun teen mehua on sekoitus erilainen riippuen siitä mitä pakastimesta sattuu käteen tai mitä on jäljellä. Minä teen mehun niin, että sokeri lisätään vasta mehustuneeseen mehuun joka sitten vielä kiehautetaan. Pullot desinfioin uunissa 100 asteessa. Pullo piripintaan täyteen mehua, päälle pala muovikelmua ja kiehuvassa vedessä liotettu korkki kiinni. Vielä kiehuvaa vettä pullojen päälle ja mehu on valmista. Menetelmän oikeellisuudesta en tiedä, mutta vielä ei ole mehuja homehtunut. Toisaalta ne ei kauaa meidän jääkaapissa säily vaan juodaan nopsaan pois. Uusi satsi pitää keittää 2-3 kuukauden välein sillä kaupan mehuja meillä ei juoda.
Valmiit mehut jäähtymässä lasikuistilla :)


4 kommenttia:

  1. Kiitos mehuvinkistä! Miten olenkaan kuvitellut että mehut keitellään aina loppukesästä kun on marjat kerätty puskista, hmm. Meillä on nimittäin tällä hetkellä pakastimessa ihan hirveästi puolukkaa, sekä joitakin rasioita mustikkaa ja mansikkaa, näinköhän näistä saisi mehut aikaiseksi?

    VastaaPoista
  2. mehua!

    meidän äiti teki koko lapsuuden omista marjoista mehua!

    voi kun olisit ens kerralla mun salainen ystävä niin voisin saada mehkaa! :D

    VastaaPoista
  3. Heidi: Eipä kestä. Meni minullakin aikaa että tajusin ettei koko vuoden satsia tarvii kerralla keitellä. Varsinkaan kun ei ole kellareita ja säilytystiloja. Sitäpaitsi pakastetut marjat mehustuu hyvin. Puolukkaa oli minullakin suurin osa, vadelma tai mansikka seassa taittaa hyvin puolukan kirpeyttä.

    Hanna: Saahan sitä muutenkin :) Jos joskus tavataan niin hihkase ottamaan mehua mukaan!

    VastaaPoista
  4. Voi minä haluaisin mansikkamehua, se olis namia. :P
    Meillä vaan juodaan mehuja niin vähän, ettei olis menekkiä itse tehtynäkään.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)