lauantai 25. huhtikuuta 2020

Punaista ja valkoista

Eilen puutarhassa otettiin rauhallisesti, raskaat kivihommat on vähäksi aikaa tehty ja nyt voi keskittyä muuhun, kuten kukkien kuvaamiseen. Tuli siinä samalla vähän kitkettyä ja kantattua.
 Corydalis solida 'Beth Evans'
Kiurunkannuksen nimikin on kuin koru ja niin on myös kukka. Kaikki viime syksynä istutetut taimet ovat hengissä, tämä yksilö ehti ensin kukkaan. Luulenpa ostavani syksyllä lisää.
 Balkaninvuokko on sekin kaunis. On muuten hauska juttu näiden kukkien väri. Kaikki laittamani balkaninvuokot on ostettu eri väristen sekoituspusseina ja lähes kaikissa istutuksissa kasvaa vain yhtä väriä. Punaista en ole onnistunut saamaan lainkaan.
 Arboretumissa on kohta punaista sillä ensimmäiset tulppaanit uhmaavat kylmenevää säätä ja yöpakkasia. Lajiketta en tiedä, ei ehkä kuitenkaan lempparini.
Sammakonkutua löytyi lähilammikosta. Kudut häviävät lähes joka vuosi varisten suuhun elleivät sitten kuivu veden puutteessa. Mietin instassa rastasverkon virittämistä kudun päälle jotta sitä ei tällä kertaa syötäisi. Voisikohan auttaa?

16 kommenttia:

  1. Kiurunkannus lukee minulla hankintalistalla, jos sen jostain tapaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon pinkin ostin viime syksynä Hankkijalta, jos sinne tulee tänäkin syksynä niin aion ostaa lisää ja kokeilla muuallakin puutarhassa.

      Poista
  2. Kiurunkannus on niin kaunis, että se on itselläkin lisäyslistalla. Jospa löytäisi vielä eri värejäkin.
    Minun mix-pussini balkaninvuokot ovat kaikki sinisiä. Niitäkin aion laittaa lisää.
    Onpa sääli, että sammakonkutu menee variksien ruuaksi, vaikka syödä niidenkin toki pitää. Ehkä sitä verkkoa voisi kokeilla, jos vain vesi riittää kudun kehittymiseen.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tuo pinkki ja liila, pinkki on Hankkijalta ja liila toisen harrastajan pihasta, taitaa olla jotain luonnonkantaa. Täällä ei joka kesä näy sammakoita, silloin kun muutettiin niitä oli enemmän. Siksi tekisi mieli varjella kaikin keinoin sammakoiden lisääntymistä.

      Poista
  3. Ihan kuin teillä olisi kevät pidemmällä. Toivottavasti sammakonkutu säilyy tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salpausselän harju vaikuttaa, juuri tänään katselin että monet narsissit on kunnolla nupuilla, ei tarvitse kauaa odottaa ensimmäisten avautumista.

      Poista
  4. Kiurunkannukset ovat kyllä ihania. Tuovat vähän punaistakin väriä kevääseen. Minullakaan ei koskaan pinkkejä balkaninvuokkoja ja valkoisiakin vain vähän. Minulla ei taida tulla tänä vuonna ollenkaan tulppaaneja, peurat ovat alkaneet viihtyä kaupungissakin pihassa ja syöneet kaikki tulppaanit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan on ikävää, peurat eivät jätä rauhaan missään!

      Poista
  5. Minustakin kevät on teillä pidemmällä. Kiurunkannus kumppaneineen on kaunis näky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiurunkannus on kaunis, pinkki on oikein hyvä väri kevääseen.

      Poista
  6. Mä en jaksa olla ihailematta noita kiurunkannuksia. Ne tuovat kevään aikaisin myös perennapenkkiin.
    Ja minustakin tuntuu, että kevä on teillä pidemmällä kuin meillä. Teillä on varmasti niin aukea ja lämmin paikka.
    Kivaa puutarhaviikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuovat ja ovat kivan värisiä, pinkki väri näkyy kauas. Johonkin pinkkejä voisi kokeilla perinteisten scillojen kanssa, värit voisivat toimia keskenään. Aukeaa on ja aurinko pääsee paistamaan lähes koko päivän.

      Poista
  7. Kiurunkannuksesi on kyllä ihanan värinen. Minä en saanut viimesyksynä Hankkijalta nämä olivat jo loppu toivottavasti tänä syksynä onnistuu. Balkaninvuokko kylväytyy hyvin itsestään ehkä liikaakin meillä ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, toivottavasti saat syksyllä hankittua kiurunkannusta, sitä on harmillisen vähän tarjolla. Hyvä maaperä kun balkaninvuokko kylväytyy, minusta tuntuu että määrä on aina sama.

      Poista
  8. Ihana Betti. Mullaki avaaloo kukkiansa.

    VastaaPoista
  9. Kiurunkannuksen kukka on todellakin kuin koru!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)