lauantai 4. marraskuuta 2017

Sammalta

Tämä kostea kesä ja syksy sai havahtumaan siihen että pihan sammaleet ovat kasvaneet silmissä. Osa toivotusti ja osa ei ihan niin toivotusti.
 Rinnepuutarhan salavan sammaloitumista esittelee Jalo. Niissä on kuulemma vähän oravainen tuoksu. Siitä en tiedä, mutta salavan sammaloituminen ei haittaa.
 Talon eteläpäädyn kallion sammaloitumiseen minulla on kahtia jakautunut olo. Olen kaivanut omin käsin kallion sammaleen alta esiin enkä haluaisi että se peittyy taas uudelleen. Mutta joissain kohdin sammal on kaunista tälläkin kalliolla, kuten pienissä kuopissa ja urissa.
 Kivijalan viereen annan sammaleen kertyä pari vuotta, sitten kerään se jouluisia kukka-asetelmia varten pois. Nyt pitäisi mennä keräämään ennen kun sammal jäätyy uudemman kerran. Saniaisen ajattelin siirtää autopaikan kivimuurille missä sitä kasvaa jo ennestään.
 Lumi tuli ja meni, tämä kuva näyttää yleiskuvan ympäröivistä maisemista. Märkää on. Nurmikon sammaleet tykkäävät vaikka minä en niinkään.
 Tämä vuosi on ollut hankala luumulehdon kivituhkakäytävien suhteen. Niitä ei pysty haraamaan litimärkinä ja kuivina päivinä ei aina ole ehtinyt silloin kun pitäisi. Voi olla, että ensi keväänä pitää kuoria pinta pois ja tuoda tilalle uutta kivituhkaa. Ja onhan vanha kivituhka myös painunut, senkin takia lisäys olisi hyvä tehdä.
 Rosarion kivimuuri on sammaloitunut todella nopeasti, siihen on auttanut kostea kasvukausi ja varjoisuus kivimuurin tällä puolen. Kivimuurin suhteen olen sammaleen kanssa erityisen suopea.
Auropaikan kivimuurilla on myös sammalta. Kuvassa näkyvä määrä alkaa olla sopiva, tykkään että kiveäkin on näkyvissä. Ja jotain kasveja kivien väleissä. Tähän taidan siirtää talon kivijalan vieressä kasvavan saniaisen.

Mummin mussukka tuli tänään yökylään, mummi ei siinä tahdissa ehdi sammaloitumaan, onneksi.


17 kommenttia:

  1. Sammaleinen kivimuuri on aivan ihana! Ja onpa kätevää, että sammalta löytyy ihan talon nurkalta asetelmia varten, kallion päältä sitä on helppo kerätäkin. Onneksi et itse sammaloidu :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivimuurilla sammal on enemmän kuin paikallaan. Ja ihan nurkalta saa, kohta on aina varjossa joten sammal kehittyy vuodessa niin isoksi että sitä voi kerätä pois.
      Tavoite on että jos vielä ihan ei sammaloituisi vaikka mummo onkin :D

      Poista
  2. Tämä on kolmas erittäin suotuisa kesä sammalelle. Sitä jotuu joiltain paikoin rapsuttelemaan poiskin. Kaunista se on, mutta sitäkin kohtuudella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän turhan suotuisia sammalkesiä minun makuuni. Vaikka onhan se kaunista kunhan paikka on oikea.

      Poista
  3. Sama juttu meillä. Sammalta pukkaa. Tykkään sammalesta, joten ei haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään minäkin mutta ihan joka kohdassa ei tarvitse kasvaa kuten hiekkakäytävällä.

      Poista
  4. Sammal on kaunista :) Mukavaa viikonloppua mummon mussukan kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meillä on ollut mukava päivä, kauden ekat piparkakut leivottiin yhdessä.

      Poista
  5. Sammal on kaunista, mutta kuten sanoit, sopivassa määrässä sopivalla kasvupaikalla.
    Me tulimme juuri mussukkamme kaksivuotissynttäreiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammal on sopivasti kaunista, sitä ei ehkä ole aina osattu arvostaa puutarhoissa mutta onhan se olennainen osa vaikkapa kivimuureilla.
      Onnittelut kaksivuotiaalle!

      Poista
  6. Oi miten kaunista, olen ihan sammalfani💚 Niin ja kivifani myös! Pienen kanssa ei ehdi tosiaan sammaloitua eikä nivelet ruostua😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammal ja kivet on vastustamattomia. Samoin mummin omat pienet <3

      Poista
  7. Sammal on kyllä kaunista, varsinkin oikeassa paikassa.

    VastaaPoista
  8. Sammaleet on kauniita, kiva on jos saa askartelumateriaalia omalta pihalta:) Suloinen Jalo♥ Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin ajattelin mennä keräämään omasta metsästä kunnes hoksasin että löytyy lähempääkin, ihan talon nurkalta.

      Poista
  9. Ihanaa, ettei mummi ehdi sammaloitumaan! Mumminmussu on varmasti ihana :D Minullakin on kaksijakoinen suhde sammaleeseen, toisaalta kaunistakin ja toisaalta ei...

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)