maanantai 13. marraskuuta 2017

Pihatieltä pihaan

Aikamoista sadetta on pitänyt. Piha lainehtii vettä, maa ei suostu suodattamaan enää tippakaan vettä. Viereisellä pellolla on lampi ja taitaa kohta olla pihassakin.
Pihatie on pitkä ja kapea. Ensiksi pihaan tullessa näkyy navetan pääty. Taloa en näy vielä ollenkaan.

Maalaistalon pihaan tulemisesta kertoo vanhat maitokärryt tonkkineen. Vasemman reunan isolle kivelle raahasin heti ensimmäisenä kesänä valtavan kokoisen talosta löytyneen rautapadan kesäkukkia varten. Vielä on kukat poistamatta talven tieltä.
 Arboretumin kivipuron kivilammikko tehtiin lähinnä keväisiä tulvavesiä varten. Nykyisin siinä on eniten vettä näin alkutalvesta. Saa ollakin, sillä puron alueella on nurmikko kaikki kuivin, se kertoo että puro toimii avoimena salaojana kuten pitikin. Tässä kohtaa tarkkasilmäinen näkee aavistuksen siniharmaasta talosta puiden keskellä.
Kupariheisiangervo 'Mindia' pitää sinnikkäästi kiinni lehdistään. Edes pakkaset eivät tiputtanut niitä maahan.
Pihatieltä poikkesin hiukan sivuun, koivikon puolelle. Talo taustalla on kaunis tästä suunnasta kuvattuna. Kesällä näkymän peittää pihlajantaimet ja koivujen lehdet.


 Tälle puolelle pihaa ei ole nyt mitään asiaa, maa nurmikon alla on niin märkä että olen jo ihan epätoivoinen sen kanssa. Nyt huomaa miten käy kun alla on kallio ja sen päällä savi ja saven päällä ohut humus, vesi jää lillumaan.
 Marja- ja hedelmätarhassa on vähän kuivempaa, ihan hyvä sinne istutettujen sipulikukkien kannalta. Pihan märimpiin kohtiin jätin istuttamatta mikä taisi olla ihan hyvä juttu, olisivat mädänneet jo syksyn aikana.
 Kesällä maalatun keinun kanssa meni pieleen. En laittanut maaliin homesuojaa ja se kostautui. Keinun uusi maalipinta on täynnä tummaa homepilkkua. Ensi kesänä on edessä keinun homepesu ja uudelleen maalaus niin että maalissa on mukana homesuojaus. Ehkä siten pilkut pysyvät poissa. Keinun väri saattaa samalla muuttua riippuen mitä pellavamaalin jämiä löydän kaapeistani. Tuo sininenkin väri on jämämaalia.

Vaikka en niin lumesta ja pakkasesta pidä, niin nyt toivon niitä sydämeni pohjasta vastapainoksi ainaiselle vesisateelle.

20 kommenttia:

  1. Vaikka kärsitte siellä märkyydestä, kauniilta kaikki näyttää harmaudesta huolimatta. Jotenkin harmonista ja levollista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Levollista on, nurmikkoalueet tekee onneksi sen että vihreääkin on mustan ja ruskean vastapainoksi.

      Poista
  2. Kauniille näyttää, vaikka nurmi upottaakin. Vettä on tosiaan tullut enemmän kuin riittävästi. Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liikaa vettä. Toisaalta jos olisi tullut lumena niin sitä olisi varmaan metri.

      Poista
  3. Toivottavasti sateet alkavat pian hellittää. Toiveissa olisi täälläkin hieman lunta maata verhoamaan ja valaisemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivaa on toiveissa, pieni pakkaneenkaan ei haittaisi ja valkoinen maa.

      Poista
  4. Tänne saatiin taas ihan ohut lumikerros. Semmoinen hiutaleen paksuinen, mutta sekin valaisee yhä pimeneviä iltoja. Mukavan rauhallisen näköiset maisemat siellä. Tulotie on todella idyllinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähäinenkin lumi saa maiseman valoisammaksi. Nyt tuntuu että on pimeää aina ja koko ajan.

      Poista
  5. Pitkä pihatiä tarkoottaa useen omaa rauhaa. Nii taitaa teilläki olla. Teillon ihanasti tilaa temmeltää :) Meillä keikutahan plussan pualella, yällä tais sataa, mutta päivät on ollu aika kuivia. Toivees olis muutama pakkaasaste ja siihe ohut kerros lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on oma rauha :) vaikka on tässä naapureita ihan vieressä, pihatie tekee oikeastaan hassun pitkän lenkin. Kuivat päivät, niitä sais olla täälläkin.

      Poista
  6. Onpa kaunista. Kyllä tuollainen iso piha on todella kaunis. Vettä tulee meilläkin. - Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Olen kyllä ihan eksyksissä pihapiirissäsi. Mielikuvissani arboretum on ollut tähän asti
    vasemmalla, kun pihaan tullaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhempi alue on tultaessa vasemmalla, uudempi oikealla puolella pihatietä. Kohta on laajennettava pellolle, alkaa tila loppua :D

      Poista
  8. Kuvissa näyttää kauniin syksyiseltä, mutta märkyys alkaa minuakin nyppiä. Mitä tahansa pihalla touhuaa on heti aivan märkä ja maa on lillua monin paikoin. Pellolle ei ole asiaa millään koneella. Pohjavesivarastot ovat varmasti täynnä tälläisen vuoden jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järvien pinnat näyttävät olevan korkealla, ei pelkkää huonoa jos pohjavesivarannot on kunnossa. Mutta saisi oikeasti jo riittää.

      Poista
  9. ihana miljöö <3 Toivotaan että tämä älytön märkyys helpottaisi!

    VastaaPoista
  10. Meillä on yläpiha myös osittain kalliota mutta muuten hyvin läpäisevää moreenia. Kosteudesta ei ole ollut vielä koskaan vaivaa. Alapihalla taasen kosteampaa mutta sielläkin kärsii hyvin liikkua. Ehkäpä täällä on tullut vettä kaikkiaan vähän vähemmän!? Olisipa ihanaa saada aurinkoisia päiviä, lumesta en niinkään piittaisi😣

    VastaaPoista
  11. Kaunis pihapiiri. Mekin muutettiin juuri omakotitaloon täällä Helsingin seudulla, ja meillä on vihdoin oma pihatie! Olemme vähän pohtineet olisiko sen asfaltointi hyvä idea. Lisäksi en malta odottaa, että pääsemme istuttamaan kesäkukkia.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)