sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Pieni kierros puutarhassa

Kävin katsomassa miten puutarha on pärjäillyt näissä loppuvuoden tulvasateissa. Osassa nurmikkoa on syntynyt selviä lammikoita, osa pihasta on kävelyyn kelvotonta, märkää on periaatteessa joka paikassa.
 Nurmikko kivimuurin edessä tirisee vettä. Ihan kivimuurin alareunaan on tullut lammikko jossa vesi seisoo. Onneksi siinä ei kasva mitään kallisarvoista, vain kanadanvuokkoa ja kirjavalehtistä vuohenputkea.
 Myös luumulehdosta löytyy seisovaa vettä mutta vain hiekkakäytäviltä. Keväällä on haettava lisää kivituhkaa ja tasattava montut. Kaikki perennat on leikkaamatta, tykkään siistiä ne vasta keväällä.
 Rinnepuutarhan seutuvilla on kuivempaa, siinä auttaa rinneolosuhteet. Tänne voi istuttaa herkempiäkin kasveja. Kuva oikeaan reunaan jäävä kasvimaa on yhtä mutaa, sinne ei ole mitään asiaa. Yhden ämpärillisen tuhkaa tyhjensin uuneista kasvimaalle ja totesin että saapas uppoaa jos sinne astuu.
 Lidlissä oli syksyllä myynnissä erilaisia pioneja. Minä mietin vähän liian kauan ja kaikki hienoudet olivat jo menneet. Yhden valkoisen kuitenkin ostin ja istutin arboretumin uuden ison kiven viereen. Istutin juurakon täysin mullan peittoon sillä sateet kuitenkin huuhtovat maata ympäriltä pois. Juurakko on toistaiseksi hengissä ja vieläpä oikein vahvasti. Sieltä puskee uutta alkua mullan alta esiin. Lunta saisi tulla päälle seuraavaksi.
 Yritän taas kerran jouluruusun kanssa. Teidän muiden blogeissa olen ihastellut kuvia nyt kukkivista jouluruusuista. Omani ei kuki mutta puskee kovasti uutta kasvua juurestaan. Talvi on tämän jouluruusun ensimmäinen mutta paikka on hyvin vettä läpäisevä ja suojaisa. Jos tällä kertaa onnistuisin.
Ystävältä saatu ilmasipuli on viihtynyt hyvin. Istutin kaikki tämän vuoden jakosipulit yhteen lavakaulukseen. Juurtuneet ovat kasvattaneet komeaa vartta. Tuosta saisi tuoretta syötävää halutessaan. Minä jätin kuitenkin kasvamaan ja vahvistumaan. Keväällä tätä saa levittää muualle puutarhassa jollei harakat nypi kaikkia pois.

Kevät näyttää miten talven kanssa käy. Toistuuko toissatalven katastrofi vai onko luonto armollisempi. Jos tämä märkyys jäätyy niin ollaan ekassa vaihtoehdossa, mutta jos tulisi lunta päälle tai kuivempaa niin onnistumisen mahdollisuudet on hyvät.

14 kommenttia:

  1. Meillä jouluruusu kukkii aina vasta keväällä. Ei koskaan näin joulun alla. Hienosti kasvaa pioni. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on hyvä aika jouluruusun kukintaan, ei ole enää pelkoa että lumi peittää kukat.

      Poista
  2. Märästä kesästä ja syksystä taidetaan kärsiä koko maassa ja vielä naapurimaissakin. Toivotaan, että talvi ei ole ankara, muuten voi tulla vaurioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoista vesikärsimystä on ollut. Nyt tulee vaihteeksi lumena mutta taitaa sulaa taas pois.

      Poista
  3. Onpa pionissasi vahvat alut jo! Meillä jouluruusu kukkii sekä jouluna että lopuksi keväällä. Joulun kukinta aika vähäistä, pakkasen puraisemat nuput avautuvat huhtikuun lopun jälkeen. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Hassua kattella pihakuvia, jois ei näy yhtää lunta. Täälon ollu jo jonku aikaa eres vähä. Maa on kyllä viälä ihan sula. Laitoon alappiruusuulle vasta tänää puukepit, keväällistä säkkikangasta varte ja hyvi viälä painuu. Mulla on ollu huanua tuuria jouluruusujen kans. Eilee ostin taas uuren yrityksen.....Littelistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ollut minullakin huonoa tuuria jouluruusujen suhteen, kuvan yksilö taitaa olla kokeilu numero viisi. Tänään on satanut lunta niin että maa on valkoinen, eiköhän se sula vielä pois koska pakkasta ei ole. Pari päivää on lunta ja sitten taas sula maa, aika rasittavaa.

      Poista
  5. Kyllä on tänä vuonna sadetta piisannut..ihan koko vuoden:) Toivotaan että tuo jouluruusu onnistuisi..peukut pystyyn♥ Toivotaan muutenkin että talvi olisi hellä kaikille kasveille, jotta pääsevät sitten keväällä kasvamaan:) Mukavaa marraskuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies tuossa tokaisi että kohta on satanut puoli vuotta putkeen. Siltä ainakin tuntuu.

      Poista
  6. Meillä on paikoittain samanlaista märkää ja upottaa. Mutta meidän mökkitontti on vähän kalteva ja rinteitä on paljon. Jouluruusut minä olen joutunut siirtämään täältä rivarin pihalta mökille ja sitten tänä vuonna heti kantojen kaivuun tieltä uuteen penkkiin. Saa nähdä miten kukinnan käy. Jostain luin että eivät ehkä kuki seuraavana vuonna istutuksesta tai jopa voi viedä pidempäänkin. Minulla se kyllä ei pitänyt paikkaansa. Kun keväisin ostin kukkivana seuraavana vuonna taas kukki tosi hyvin. Minulla on niitä neljä. Mutta mökillä olen joutunut siirtämään harmillisesti koko ajan paikkaa. Toivottavasti meidän molempien jouluruusut menestyisi. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei aina auta edes kaltevuus kun alla olevassa kalliossa on kuoppia johon vesi jää. Jouluruusut on kestäviä kunhan niille löytää hyvän paikan, minä en ole vielä löytänyt :)

      Poista
  7. Oi lumeton piha! Täällä toistaiseksi maa valkeana, mutta vain hiukkasen, ettei se kasveja suojaa. Minun jouluruusuni lienee hengissä, keväällä ostettu ja istutettu, mutta nuput puuttuu ja talvikin on vasta edessäpäin, joten palataan asiaan keväällä:) Pionisi näyttää voivan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä lumeton, tuntuu vaihtelevan parin päivän välein. Keväällä on tuo minunkin jouluruusu ostettu, toivottavasti olisi kestävä.

      Poista

Kiitos kommenteista :)