sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Autopaikan kivimuuri

En ole kertaakaan katunut viime kesäistä kaivinkonetta pihaa mylläämässä. Vaikka parin päivän työ maksoi melkein minun kuukauden palkan verran. Sain upeat kivimuurit pihaan, aitta ei ui enää vedessä ja sen takunen on tasoitettu.

Autopaikan kivimuuri on yksi pihan helmistä. Kivet ovat kasvimaan kohdalta löytyneitä perustuskiviä, rakennusta siinä ei ole ollut kymmeniin vuosiin. Muuriin kivet loksahtivat ihan kuin olisivat olleet siinä aina.
Tätä näkymää en väsy katselemaan ikinä.
 Osassa kiviä saatiin sammal säilymään siirrosta huolimatta. Ensi kesänä suunnittelin sivellä sammal/piimävelliä paljaisiin kiviin siinä toivossa että sammalta saisi nopeammin lisää.
 Kivet tehtiin latomalla niin että niiden väliin jää tilaa kasveille. Jotain pientä siellä jo kasvaakin, taponlehteä siirsin onnistuneesti pariin kohtaan. Hopeahärkki on levinnyt kivasti vaikka ei kukkinutkaan tänä vuonna. Paikka on tosi haasteellinen, rutikuiva ja lähes täysin varjossa. Muurin päätyyn missä näkyy lehtikasa, on istutettu köynnöshortensia. Se luultavammin juroo tuossa vuosikaudet ennen kuin uskaltaa ulottaa juurensa alla olevaan savikerrokseen.
 Muuri päättyy syreenipensaikkoon. Pensaikosta otettiin tänään talon puoleinen rivi pois jotta auton ajaminen parkkiin olisi helpompaa ja lumien auraus ei enää katkoisi syreenejä. Puska on ainakin kerran vedetty lähes maan tasalle, nyt en leikannut matalaksi jotta en menetä kukintaa.
Talolta päin katsottuna muurista ei näy kuin korkeimman kohdan kivet. Se kertaa miten suuret korkeuserot pihassamme on. Aitalle asti on alamäkeä ja siitäkin piha laskee loivasti aina rosarioon saakka. Ei ihme että joskus tuntuu jaloissa kun kulkee viemässä tarvikkeita pihan laidasta toiseen laitaan.

23 kommenttia:

  1. Kivet on komeita ja niissä on aina ikuisuuden tuntu! Toiset raijaa niitä kallilla tontilta pois, mitä aina ihmettelen suuresti. Soon mielikuvituksen puutetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ikuisuuden tuntu on kivien viehätys. Minulla on aina liian vähän kiviä omalla tontilla :D

      Poista
  2. Komea kiviaita, kivienystävän silmä lepää, ovat tosiaan kuin siinä aina olleita. Pian niihin alkaa sammal tekemään pesää. Mulla on muutaman vuoden kiviaidan vierellä aika varjossa ollut köynnöshortensia ja hyvään kasvuun päässyt, selvisi hienosti viime talvestakin vaikka vieressä kasvanut villiviini paleltui maata myöten.

    Aikaisemmassa postauksessasi tuo supikissa on tosi upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin köynnöshortensia selvisi hienosti talvesta vaikka istutin vasta syksyllä. Savimaassa en odota kovin nopeaa kasvuun lähtöä. Supikissa on upea matami.

      Poista
  3. En laisinkaan ihmettele, että jaksat kivimuuria käydä ihastelemassa. On se vaan niin hieno.

    VastaaPoista
  4. Mielettömän hieno tuo kivimuuri. Jos meidän pihalla olisi tuollainen, kävisin varmaan katselemassa sitä joka päivä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän, ihailen minäkin joka kerta kun menen ohi tai ajan auton parkkiin.

      Poista
  5. Melkoinen porras siinä onkin. Kivimuurilla saa hienosti tuettua ja ennenkaikkea kauniisti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porrastukset tuo ryhtiä pihaan. Kasvimaan viereen tulevaan uuteen istutusalueeseen tulee vastaavanlainen porrastus, ja jos kiviä riittää niin pienet kiviportaat olisi kivat.

      Poista
  6. No on kyllä hieno. Kyllä se siihen asettuu ihan varmasti alta aikayksikön. Olen itse ihmetellyt muutamissa kohdissa, mihin olen kivipengerrystä tehnyt että jo vuodessa näyttää siltä kuin se olisi aina siinä kököttänyt. Tiedän tuon tarpomisen tunteen. Meillä myös on rinne ja aika jyrkkäkin, joten kyllä muutamaan kertaan ylös-alas kipittäessä alkaa jo tuntua :).

    Yritin siirtää taponlehteä itse viime keväänä, mutta se valitettavasti kuoli uudessa paikassa. Harmi juttu, mutta nähtävästi se siis voi onnistua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja toisaalta taas rinnetontissa on sellaisia etuja etten vaihtaisi niitä tasamaastoon. Taponlehti saattaa olla oikukas ja taisi kärsiä tänä vuonna kuivuudesta. Kannattaa yrittää siirtoa uudestaan, ei minullakaan kaikki siirretyt taimet lähteneet kasvuun.

      Poista
  7. Tuollainen kivimuuri on ajattoman kaunis!
    Se sopii hyvin taloonne ja pihapiiriinne. Ja näyttää siltä, että olisi ollut siinä aina.
    Mukavaa lomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivissä on aina jotain ajatonta :) Mukava loma on ollut, tänään saatiin mummin mussukkakin lomailemaan.

      Poista
  8. Hieno kuin mikä! Olen kivien ja muurien ystävä itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ihan heikkona kiviin, alkavat vain jo loppumaan omalta tontilta. Ja vielä tarvittaisiin uuden kasvihuoneen kanssa vaikka kuinka paljon kiviä.

      Poista
  9. Ompas nätti <3 Kyllä minun mielestä luonnonkivi on se ainoa oikea ja varsinkin vanhan talon kanssa ei oikein betonikivet passaiskaan. Hyvin on noissa sammal säilynyt siirron aikana, pian se tuosta leviää entisestään, varsinkin kun kivet ovat varjoisassa paikassa! Olispa onni omistaa oma kaivinkone, hih;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonkivi on se ainoa oikea vanhan talon kanssa. Oma kaivinkone olisi poikaa, sellaista olisi tarvittu jo moneen kertaan. Ja yksi iso urakka olisi jos olisikin oma kaivinkone. Mylläisin koivikkomme hoidetuksi puutarhaksi. Käsivoimin on turhan iso urakka.

      Poista
  10. Hieno kivimuuri. Tuollaisen haluaisin minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se on hieno ja tulipa hyödynnettyä kasvimaalta löytyneet kivet.

      Poista
  11. Upean näköinen kivimuuri sinulla. Kiva idea istuttaa vähän kasveja kivien väliin pehmentämään kivisyyttä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minusta olisi ihana jos kivimuuri oikein ryöppyäisi kasveja mutta se taitaa olla rutikuivan paikan takia saavuttamaton haave.

      Poista
  12. Todella upea! Näyttää kyllä siltä, että kivet olisi aina ollut tuossa! Meillä on vanhoja kivimuureja ja on nämä kivet vaan pihan helmiä, niitä jaksaa aina ihailla. Tykkään myös, että sammalta saa olla.
    Mutta, on tuo teidän talokin niin upea!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)