maanantai 15. elokuuta 2016

Sipulin kasvattaminen siemenestä

Tykkään tehdä kasvimaalla kokeiluja, aina päämäärä ei ole onnistuminen, joskus pelkkä kokeilu on kivaa. Tänä vuonna satuin löytämään Lidlistä sipulin siemeniä, lajiketta Allium cepa "De Barletta". Siemenpussin tietojen mukaan kestää kylmää, käyttö lähinnä tuoreena. Ajattelin että syteen tai saveen, tätä on kokeiltava.
 Kylvin sipulit 18.4. luumulehtoon yhteen kasvulaatikkoon kaksinkertaisen harson alle. Multa oli laatikon vanhaa perusmultaa, yhden kerran olen lisännyt laatikkoon tuhkaa sipulien päälle, en muuta.
 Sipulit ovat kasvaneet erittäin hyvin. Ovat ehkä aavistuksen pienempiä kuin avomaalla kasvavat perussipulit, mutta. Näissä ei ole matoja yhtään. Maku on hyvä ja laatu muutenkin priimaa.
 Sipuleja on syöty laatikosta koko kesä. Tyhjentyneisiin väleihin olen laittanut jäävuorisalaattia. Tämän kokeilun perusteella taidan laittaa ensi kesänäkin ainakin yhden laatikon tälle sipulille. Toivottavasti löytyy Lidlistä edelleen vaikka pussin pohjalle vielä jäikin siemeniä.
Sipulien lisäksi olen päässyt herkuttelemaan muutaman vuoden tauon jälkeen karhunvatukoilla. Meillä lapset eivät niin näistä välitä joten kaikki jää minulle. Mies ei ole marjoja löytänyt koska kasvavat kivimuurin notkelmassa. Paikka on karhunvatulle loistava, marjat ovat kypsyneet muurin lämmössä todella aikaisin. Kyllä kannatti ostaa yksi kolmen euron piskuinen taimi kokeiltavaksi vaikka edellisen karhunvatun onnistuinkin menehdyttämään. Mutta se kasvoikin paljon huonommassa paikassa.


12 kommenttia:

  1. Hieno kokeilu, joka tuotti hyvän tuloksen. Kivoja tällaiset kokeilut. Karhunvatukat ovat niin herkullisen näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. De barletta on pussin lupauksen mukaan nopeakasvuinen. Kannattaa kokeilla jos sipulista tykkää.

      Poista
  2. Olen itse istuttanut kolme vuotta sitten muutaman sipulintaimen ja se näyttää aikalailla juuri tuolta. En kyllä millään voi muistaa, mikä oli lajike, mutta todella hyvän laatuinen on ja hyvin se tuottaa varhaisesta keväästä myöhään syksylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipuli on aika kiitollinen kasvattaa, ja satoa voi nauttia pitkin kesää, varsiakin voi syödä jos muuta ei ole.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä! Meillä on muutaman vuoden ajan ollut vain valkosipulia, mutta mieli palaa jälleen tavallisen sipulin kasvattamiseen. Siemenestä kasvattamista voisi kokeilla. Lidlissä niitä siemeniä on ollut ainakin kahtena keväänä, joten miksei ensi vuonnakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota lajiketta kannattaa ehdottomasti kokeilla, kasvaa nopeasti ja voi laittaa aikaisin maahan. Toivottavasti Lidl jatkaa lajikkeen myyntiä, muistelisin että siemenpussi oli vieläpä erittäin edullinen, alle puoli euroa.

      Poista
  4. Tuota voisi kokeilla ensi vuonna. Sipulia kuluu kesän aikana mukava määrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, meilläkin menee sipulia valtavat määrät.

      Poista
  5. Komeita sipuleita, karhunvatukat on minulle harvinaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karhunvattu on yllättävän ronkeli paikastaan, pitää olla lämmin. Sen takia minulle edellinen kuoli.

      Poista
  6. Pitäisikin kokeilla kasvattaa sipulia siemenestä. Olen ajatellut, että siinä menee pari vuotta ennen mahdollista korjuuta, mutta tuohan on nopeaa kasvua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvunopeus taitaa riippua lajikkeesta mutta "De Barletta" on aikainen ja kun sen voi laittaa ajoissa maahan, meillä II-III vyöhykkeellä laitoin huhtikuussa ja hyvin kesti hallat.

      Poista

Kiitos kommenteista :)