tiistai 23. elokuuta 2016

Kukalla on väliä

Perhoskasvit taitavat olla nyt juuri pinnalla. Minusta ihan hyvä että aihe on niin sanotusti nostettu tapetille. Puutarhaa pitää ajatella myös luonnon kannalta. On paljonkin väliä sillä mitä puutarhaan istuttaa. Tämän olen itse sisäistänyt vasta viime aikoina. Olen herännyt loppukesän perhoskasveihin.
Perhosia houkutteleviksi olen huomannut hortensiat, rantakukan ja uusimpana tulokkaana punatähkän. Ja nimenomaan punaisen punatähkän. Valkoinen ei toimi niin hyvin. Punatähkän myötä pihassamme nähtiin ensimmäinen amiraaliperhonen. Sain siitä jopa napatuksi kuvan. Amiraali innosti niin että ensi kesänä tulen hankkimaan lisää perhoshoukuttimia. Kuten kirahvinkukan jonka perhosmagneetin voiman sain nähdä ystävän puutarhassa avoimien puutarhojen päivänä. Kymmeniä perhosia koko päivän. Ja olen alkanut tuntea vetoa nauhuksiin joiden sanotaan houkuttelevan perhosia. Nauhukset tarvitsevat kuitenkin paikan joka on harkiten mietitty, ovat niin kookkaita. Mutta luulen sellaisen löytyvät jostain päin puutarhaa.
Muista hyvistä perhoskasveista otetaan vinkkiä vastaan. Puutarhassa ei voi olla koskaan liikaa perhosia.

19 kommenttia:

  1. Ihania perhoskuvia. Samaa mieltä, puutarhassa ei voi koskaan olla liikaa perhosia. Meidän puutarhamme paras perhosmagneetti on punahattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punahattua haluaisin, toistaiseksi kaikki kokeilut ovat menneet pieleen. Ensi vuonna taas uusi yritys :)

      Poista
  2. Minä olen kanssa pyrkinyt suosimaan perhoskasveja. Pihallamme purppurapunalatva ja dorianvillakko ovat perhosten keskuudessa kova sana. Samoin etelänruusuruohot ja yrtti-iisot.

    Yksivuotisista jättiverbenaa aina kehutaan. Yhtenä kesänä se ei juuri houkutellut perhosia, mutta viime kesänä se todellakin oli kova perhosmagneetti. Tänä vuonna en jättiverbenoita kasvattanutkaan. Joskus kasvatin myös isosamettikukkaa nimeltä 'Vanilla' ja muistelisin, että se veti kovasti perhosia puoleensa. Syyssyrikkä houkuttelee mielettömästi perhosia.

    Kiva, että sinäkin suosit perhoskasveja. Perhosethan vain lisäävät puutarhan kauneutta. Amiraali on komea perhonen. Kiva, että se kävi teillä ensivisiitillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhoset ovat kaunis lisä puutarhaan. Purppurapunalatva on tämän jälkeen hankintalistalla, dorianvillakkoon pitää vielä tutustua. Syyssyrikkää taisin ostaa taimena keväällä mutta se ei kuki, tai sitten muistan väärin. Mutta onneksi on jo edes jotain kasveja perhosten mieliksi.

      Poista
  3. Punaiset punatähkät hävisivät minulta viime talven aikana. Niitä kasvatin kauan ja hartaasti. Punahatuissa meillä viipyy perhosia. Oreganossa olen nähnyt ja viivähtämässä muissakin kasveissa, jopa liljoissa. Ehkä eri perhosia kiinnostaa eri kasvit. Joku yökön näköine perhonen vipatto taas mm pinkissä tähkätädykkeessä (Rosenrot) ja kaukasian törmäkukassa. Meillä ei vain ole mitään kunnon perhosmagneettia. Siksi minäkin olen alkanut miettiä nauhuksia, vaikka vähän pelkäänkin niiden antavan liikaa varjoisia paikkoja myös kotiloille. Tai ehkä tässä vaiheessa tuskin mikään enää pahentaa kotilotilannetta.
    Jonain keväänä perhoset viipyivät kauan nauttimassa tippunutta koivun mahlaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ihme punatähkät säilyivät kaikki hengissä, niitä kasvaa peräti neljässä ei paikassa.Mutta punahattuja en ole saanut kasvamaan, en millään. Yrtit onkin muuten toinen mitkä ovat perhosten mieleen, oregano ja kohta minttu kunhan kukkii kunnolla. Nauhukset on kiikun kaakun tykkäänkö vai en, mutta voisi niitä hankkia ihan vain perhosten vuoksi.

      Poista
  4. Meillä kaikkein parhain perhosmagneetti on ehdottomasti ollut purppurapunalatva. Punahattu, punatähkä ja nauhukset tulevat sitten rinta rinnan, eli niissä en ole huomannut suuria eroja. Perhosmagneetin paikka vaikuttaa myös suuresti. Perhoset rakastavat aurinkoa ja lämpöä ja aurinkoisella paikalla oleva perhosia houkuttava kasvi vetää niitä enemmän puoleensa, kuin siimeksessä oleva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purppurapunalatvaa on siis saatava perhoskasviksi. Netin perusteella vaikuttaa kestävältä kasvilta. Ja hyvä huomio tuo aurinko, se on ehdoton edellytys jotta perhoset viihtyvät. meidän aukealla pihalla aurinkoa riittää jos vain pilvet eivät peitä sitä näkymästä.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Tänään meillekin tulivat perhoset, kyllä niitä jo odottelinkin!
    Tänään olivat paikalla kaikki; neitoperhot, ritarit, nokkosperhoset, herukkaperhoset, sitruunaperhoset! Ja muutama sudenkorento lisäksi. Ihan olin hurmiossa.
    Meillä sitruunaperhoset tykkäävät samettikukista ja syysleimuista.
    Muut viihtyvät paremmin punahatuilla ja purppurapunalatvalla, minulla on sellainen kääpiöversio punalatvasta. Meillä kelpaa kyllä valkoinenkin punatähkä. Syyssyrikkä on varsinainen magneetti, mutta se ei talvehdi ulkona, enkä ole onnistunut edes talvettamaan sitä. Tänään oli ruuhkaa valkoalpeissakin. Virginiantädyke vetää perhosia puoleensa. Samoin sinipallo-ohdake, vaikka tänä vuonna meillä ei sitä olekaan, paleltuivat mokomat kaikki talvella. Silloin kun syyskimikki ehtii kukkia, se on amiraalien ehdoton suosikki.
    Joskus tein perhosbaarin punaviinistä, hiivasta ja sokerista. Se tosin veti puoleensa enemmänkin baarikärpäsiä ja mehiläisiä kuin perhosia. Mahtoi naapurin mehiläistarhaaja olla ihmeissään kun mehiläiset joka ilta kotiin tullessaan olivat ihan tuiterissa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruunaperhosia meillä on ollut todella vähän tänä vuonna, ehkä talvi oli niille kova. Tai sitten ovat niissä pihoissa missä on enemmän talven säästämiä leimuja. Syyskimikki se muuten olikin mitä hankin keväällä, syrikkää muistelin ylempänä mutta kimikki se taisikin olla. Pitäisi aina muistaa laittaa ylös...

      Poista
  7. Unohdin kertoa, että tein keväällä juttut pihamme perhoskasveista. Jos kiinnostaa niin löydät postaukset blogiarkistostani Puutarhamme perhoskasvit nimikkeen alta.

    VastaaPoista
  8. Purppurapunalatva on meidän pihassa aivan ehdoton perhoskasvi. Siitä näyttävät tykkäävän kaikki perhoset. Hyvänä kakkosena on kallionauhus. Punahattuja on toistaiseksi niin vähän, etteivät perhoset ole ilmeisesti niitä vielä löytäneet.

    VastaaPoista
  9. Täällähän olikin hyviä vinkkejä perhoskasveista. Punahatun tiesinkin, mutta purppurapunalatvaa pitää ehdottomasti hankkia itsellekin. :)

    VastaaPoista
  10. Heureka, purppuratähkä, sehän on kaipaamani täydellinen elokuunlopun kasvi! Ja että vielä perhosiakin, hienoa!

    Meillä oreganot vetävät perhosia voimakkaasti puoleensa. Liihottelee niitä mintussakin (ja paljon), samoin jättiverbenoisa. Sen sijaan meidän punalatva on yleenä hyvin autio, lieneekö kyse siitä, että vieressä komeamaksaruoho houkuttelee perhosia vielä enemmän.

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
  11. Kaunis vaaleanpunainen syysleimu!
    Meillä olivat tänä kesänä pallerolaukat perhosten suosiossa. Nyt syksymmällä on purppurapunalatva ollut kova sana. Kesäkukista tsinniat houkuttelevat hyvin perhosia.

    VastaaPoista
  12. Meillä perhosia on eniten juuri purppurapunalatvoissa ja maksaruohoissa. Myös nauhukset houkuttelevat niitä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)