maanantai 21. maaliskuuta 2016

Tilkkupäivien ostokset

Tilkkupäivllä kun ollaan niin rahapussiin on syytä varata paljon rahaa. Minulla ei ollut paljon joten osokset olivat varsin kohtuulliset. Eikä mitään pakkotarvetta uusille kankaille ole,  vaikka sehän ei tietysti ostoksia estä.
 Kouvolan Konetikki oy:n osastolla oli myynnissä kangastehtaan näytepaloja edulliseen hintaan. Vähän erilaisia kankaita, jopa ihan uniikkeja. Bambit ja mustapohjainen metsäkangas vetosivat niin että ne oli ostettava. Kouvolalaisille vinkkaisin että käykäähän liikkeessä katsomassa vieläkö näitä jäi, valikoimaa oli kaikenlaisista kankaista, batiikista kissoihin.
 Eikä se bambeihin jäänyt, kolme nippua lintukankaita kilahti kassan kautta kotiin. Ylhäällä oikealla oleva lintunippu oli ostettava siksi että sekaan oli eksynyt kangas jossa painettuna kissantassuja.
 Tassut tulevat kaveriksi tälle nipulle jossa oli kissakangasta ja muita aiheeseen sopivia kankaita. Maksoin viidestä nipusta yhteensä 17,50 euroa ja sain sillä rahalla 14 erilaista kangaspalaa. Ei hullumpi hinta kun suurimmat palat on n. 50x40cm. Jokainen tilkkukankaita ostanut tietää että sellaisesta palasta saa pulittaa yleensä vähintään viisi euroa.
 Kangastehtaan näytepalojen parissa mentiin eteenpäin. Toisella myyjällä oli pengo-kori josta ostin 1,5 eurolla ylläolevat palat. Täksi pääsiäiseksi tuskin mitään ehdin ommella, mutta ehkä ensi vuodeksi.
 Sysmäläinen Textiikki oli tuonut myyntiin lastenaiheisia trikookankaita tilkkutyökankaiden lisäksi. Mummin mussukalle ostin puolen metrin palan retki-kangasta. Josko äitini ompelisi saumurillisena ihmisenä tuosta palasta paidan kesäksi. Trikoissakin meinasi olla runsauden pula, kaikki yhtä ihania ja niin vaikea päättää mitä kangasta ottaa. Puolen metrin pala maksoi 10e.
Tilkkuilun yksi aate on kierrätys. Niipä paikalle oli tehty piste johon sai tuoda kankaita, lehtiä ynnä muuta aiheeseen liittyvää. Minä vain nipun omia kankaitani ja vastineeksi otin kahta kangasta. Sinipohjaista lasten kangasta ja ruskeata kukkakangasta. Kukkakangasta olikin iso pala, n. 150cm. Sen taidan säästää jonkun työn taustakankaaksi, niistä tahtoo olla aina pula.

Nyt kankaat ovat pesukoneessa kutistuspesussa, ja kun vielä kerran ei puutarhatöihin pääse, taidan laittaa pääsiäisenä ompelukoneen töihin. Materiaalia on.

19 kommenttia:

  1. Onpa ihania kankaita!
    Alkoi naurattaa lukiessa, kun mähän en edes osaa ommella, enkä osaa sommitella mitkä sopii yhteen ja mitkä ei. Ja silti huomasin huokailevani täällä ihastuksesta :)
    Kenties joskus näämme täällä mitä noista on syntynyt. Kivoja löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kännykkä tarvitsee uutta pussukkaa, vanha on kulunut käyttökelvottomaksi enkä oikein osaa käyttää niitä kovia kuoria. Pussukka on pääsiäisen ompelutavoite nro1.

      Poista
  2. Todella ihania kankaita! Niitä kannattaakin ostaa, ja jemmailu ei ole ollenkaan pahasta - kankaat ei säilytyksessä mihinkään kulu eikä vanhene ja sitäpaitsi inspiraation iskiessä, mikä onkaan mukavampaa kuin mennä sinne omalle kangasvarastolle sensijaan että lähtisi kauppaan vartavasten! Hyviä löytöjä olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankaat ei säilytyksessä mene miksikään ja se on totta että valikoimaa on oltava, täältä on kauppaan pitkä matka.

      Poista
  3. Voi miten ihania! Lintukankaat on niin nättejä, ja nuo kissat (ja kalanruodot :-D)! Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissakangas oli ihan ehdoton ostos. Eikä noita muitakaan voinut vastustaa.

      Poista
  4. Nyt on, mistä ommella. Kalanruodot on hauska kangas ja bambit ja lehdet. Ne olisin valinnut, vaikka en ompelisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on. Tänään oli jo vähän kokeiltava. Kuvia laitan kunhan syntyy valmista.

      Poista
  5. Ihania nuo ekan kuvan kankaat. Voi kun saisin tuollaista collegetrikoona ;)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania kankaita. Tuo kissakangas on aivan upea. - Mukavaa pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissakangasta on tänään silputtu ja muitakin siihen sopivia.

      Poista
  7. Kylläpä sormet alkavat syyhytä. Ihania kankaita olet hankkinut. Laita sitten myös kuvia valmiista töistä. Nekin kiinnostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormet syyhysi sen verran että tänään oli jo aloitettava. Kuvia luvassa :)

      Poista
  8. Ihania kankaita! Vitsit. Retki-kangas ihan ehdoton suosikki, tällaiselle telttailua harrastavalle. Tuosta saisi ihanan puseron. Pitää käydä kurkkaamassa nettisivuja, josko sieltä saattaisi löytyä kauppaa. Ja noista puuvilloissakin olisi monta, jotka huolisin omiin kangasvarastoihini marinoitumaan.

    Harmi kun en päässyt tuohon näyttelyyn, harmittaa tosiaan. Meillä oli sunnuntai niin täyteen tuupattu ohjelmaa, että taas kerran minä olin se, joka luopui omastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oisit tykännyt näyttelystä ja myyntihallista! Mä luulen että Textiikki kyllä lähettää kankaan, siellä on ihan mahtava palvelu. Minä olen ostanut sieltä kankaita jo toistakymmentä vuotta.

      Poista
  9. Kauniita kankaita. Etenkin nuo lintu ja kissakankaat puhuttelevat.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)