torstai 3. maaliskuuta 2016

Mäntsälästä

Meillä on ollut harvinaisuuksien viikko. Ensinnäkin koko perhe on lomalla. Toiseksi saimme miehen kanssa olla kotona yhden kokonaisen vuorokauden ihan kahdestaan. Sellaista ei usein tapahdu ja siksi asia pitää mainita blogissakin. Tänään tosin lähdimme heti aamusta Helsinkiin hoitamaan erään myyntiasian. Käyntimme oli hyvin pikainen, ei meistä kaupunkilaiseksi ole. Kotimatkalla päätimme poiketa Mäntsälään katsomaan löytyisikö sieltä kirpparia. Kolmella kirpparilla kävimme.
 Kolmannesta ja viimeisestä kirpparista löysin kauniin vanhan tyynynpäällisen. Ja juuri sen kokoisen mille minulla on ollut tarvetta.
 Virkattu päällinen on kiinnitetty pellavakankaalle joka vaikuttaa kotikutoiselta. Ohutta ja kaunista kangasta. Tämä tulee salin puusohvalle kunhan saan päällisen pestyä. Hintaa oli 2e.
 Toinen löytö oli vanha pellavainen keittiöpyyhe. Pyyhkeitä ostan aina kun tulee mieleinen vastaan edulliseen hintaan. Nämä vanhat kestävät ihan eri tavoin käyttöä kuin nykyiset lirut. Pyyheliinasta joka vaikuttaa täysin käyttämättömältä maksoin samaisen 2e.
 Pyyhe on todella paksua pellavaa ja vaikuttaa sekin kotikutoiselta. Sekä tyynynpäällinen että pyyhe olivat samasta pöydästä, liekö saman tekijän tekemät.
Pellavapyyhkeessä on kaunis pinta joka ei erityistä kuviointia kaipaa. Tämänkin otan heti käyttöön kunhan on käynyt ensin pesussa.

Huomenna jätän miehen talonlämmittäjäksi ja lähden poikien kanssa serkkuja moikkaamaan. Siskon kanssa vähän suunniteltiin kirpparikierrosta Iisalmeen. Saa vinkata hyviä kohteita sieltä tai lähistöltä.

18 kommenttia:

  1. Hyviä löytöjä! Minäkin ostan kirppareilta pellavaa ja pitsejä. Tuunaan niistä jotakin uutta, nyt tein pellavaliinasta pyyhkeitä ja pitseillä koristelen tyynyjä, pyyhkeitä tai laukkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsejä ostan minäkin, niitä en ole löytänyt pitkään aikaan. Taitaa olla muitakin pitsien metsästäjiä :)

      Poista
  2. Oletpas tehnyt hyviä löytöjä. Pitsit ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvät löydöt, ehdin jo ajatella että tällä kertaa ei tullut vastaan mitään.

      Poista
  3. Kivat löydöt. Kaunis tyynynpäällinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat käsityöt ovat lähes poikkeuksetta kauniita.

      Poista
  4. Olen nähnyt kirppiksillä kalastajalangasta virkattuja käsitöitä, mutten juurikaan pellavapyyhkeitä. Tuon pyyhe on kyllä uuden kuiva. Pellavapyyhettä parempaa ei löydy. Piri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tullut minullakana kalastajanlankaisia pyyhkeitä vastaan. Peittoja yleensä ovat :)
      Pyyhe näyttää ihan käyttämättömältä.

      Poista
  5. Kunnon pellava on aina hintansa arvoinen, saati sitten jos sitä sattuu löytämään vielä noin edullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuohon hintaan saa edes uutta pyyhettä mikä on viisi kertaa ohuempaa.

      Poista
  6. Kyllä minustakin on blogissa mainittava asia, jos lapset ovat joskus jossain. Nimim. Neonainakotona ;D

    Mutta hyvät löydöt teit kyllä. Nuo vanhat pellavapyyhkeet on kyllä ihan ykkösiä. Me perittiin sellaisia käyttämättömiä metrin pino. Niistä kyllä riittää perinnöksi lapsillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko mainita :D
      Onpa mahtava pino pyyhkeitä ja taatusti riittävät seuraaville sukupolville, niin kestäviä ovat.

      Poista
  7. Hienoja löytöjä eikä todellakaan hinnalla pilattu. Me taas ollaan miehen kanssa aina kaksistaan, joten ei tarvitse mainita. Jos kissoja ei lasketa mukaan. Tasan ei käy onnen lahjat, jokaisella jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että sitten joskus kun ollaan aina kahdestaan niin kaivataan niitä aikoja kun lapset asui kotona :)

      Poista
  8. Kyl nuo on molemmat itte kudottuja. Eivät oo tehdaskutoisia. Aarteita oot löytänyt. ;)
    t. eläinhattu Anne

    VastaaPoista
  9. Käyn aina kirpuilla pyyhekasat läpi siinä toivossa että löytyisi vanhoja hyviä keittiöpyyhkeitä. Niitähän ei voi ihmisellä olla liikaa :)

    Kaunis tyynynpäällinen, sellaista mummolahenkeä.

    VastaaPoista
  10. Olipa kauniit ja edulliset löydöt! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)