maanantai 27. lokakuuta 2014

Garderobi kirpparilta

Eilinen asuvalinta oli kierrätyksen juhlaa. Päällä ei ollut alusvaatteita lukuunottamatta mitään kaupasta uutena ostettua. Kaikki eri kirppareilta hankittua. Tai sitten kyllä aloin miettiä tarkemmin, ja totesin, että nuo kaikki ylläni olevat vaatteet on yhdeltä ja samalta kirpparilta, mutta sentään eri kerroilla ostettuja. Jos sillä nyt edes on mitään merkitystä.
Vaatteitani en osta, en uutena enkä käytettynä merkin perusteella. Mutta tässä päällä olevien merkit jos jotain kiinnostaa. Sukkikset:Gina tricot, farkkuhame O.I.S, harmaa paita on Lindexin tunika jonka lyhensin itselleni sopivaksi, sekin siis kirpparilta. Musta trikoojakku me&i, tämä oli uusi, mutta sekin on kirpparilta ostettu.

 Minulla ei ole paljoa vaatteita erikseen kesäksi ja talveksi, yritän ostaa kaikki vaatteeni niin, että niitä voi yhdistellä ja käyttää vuodenajasta riippumatta. Siksi talvisaikaan pidän paljon neuleita, huppareita tai takkeja lyhythihaisten puserojen päällä. Tuo me&i:n takki on melkein unohtunut kaappiin, otin sen nyt vasta käyttöön. Onneksi otin, sehän on tosi näppärä, edestä saa kiinni yhdellä hakasella ja lämmittää aina palelevia käsivarsiani. Enemmän pitäisi muistaa laittaa pestyt vaatteet vaatekaapin perukoille ja aina käyttää niitä edempänä olevia. Nyt tulee lykättyä henkarit siihen eteen nopeasti pois silmistä, ja sitten ottaa vaatteen niiltä aina samoilta henkareilta käyttöön. On muuten tosi nopea tapa kuluttaa lempipaita puhki tällä tavoin. Kertoo eräs nimimerkillä kokemusta on. Onneksi on harrastus jonne voi laittaa päälle aina sen riepuisimman ja kuluneimman vaatteen ennen roskiin laittoa.

4 kommenttia:

  1. Kirpparilta mäkin hommaan vaatteeni, kotona yleensä käytän verkkareita ja jotain mukavaa paitaa. Töihin pitää sitten pukeutua paremmin, mutta onneksi aika pitkälle olen työvaatteenikin ostanut kirppareilta tai aleista :) Kerrattain oli radiossa ohjelma, jossa joku nainen sanoi, että hän osaa sanoa esim. kaupassa vaatteiden perusteella ihmisen ammatin, jos näkisi minut meidän kyläkaupassa (vanha talvitakki, verkkarit, kumpparit...) niin tuskin tietäisi minun ammattia :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentoja housuja käytän minäkin paljon, ja talvella hameita paksujen sukkisten kanssa. Ovat kätevät toppahousujen alla jotka taas ovat jalassa joka työpäivä. Viikonloppuisin tykkään pukeutua, en nyt sanoisi paremmin, mutta vähän erilailla kuin työaamuina.

      Minä en kyllä osaisi sanoa kenenkään ammattia vaatteiden perusteella.

      Poista
  2. Jotenkin on jo pidempään tuntunut siltä, että kirpparilta löytää parempia vaatteita kuin vaatekaupoista. Vaan enpä nyt kovin paljoa ole edes vaatekauppoja kolunnutkaan, joten en tiedä mistä puhun.
    Tänään kyllä UFF:in sovituskopissa koin mielihyvän tunteita, kun sovitukseen viemäni housut mahtui päälle! Sitä iloa en ole aikoihin vaatekaupassa kokenutkaan (lukuunottamatta äitiysvaatteiden sovitusta...) Olin myös hyvin, hyvin tyytyväinen, kun maksoin mustista suorista housuista kokonaista 7 euroa!

    Joopa joo Katja - milloinkahan tavataan? Ootko suunnitellut Viron reissua? Voisit tulla lähtökahveille/teelle tänne Länsisataman naapuriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama tunne! Kävin tänä syksynä vaatekaupoilla, on tarve mustalle villatakille. Entinen on sekin kirpparilta ja haluan uuden ennen vanhan hajoamista. Ei löytynyt villatakkia uutena, eikä kyllä yhtään mitään muutakaan vaatetta. Eipä tarvii mennä pitkään aikaan uudestaan :)
      Housuja minä en tahdo löytää millään, mutta mun farkut on aina tehtaanmyymälästä. Viimeksi ostin kahdet samanlaiset jos vaikka päättävät lopettaa minulle sopivien tekemisen.
      Viron reissua on vähän suunniteltu, ihan miehen kanssa kahdestaan, meillä on ensi viikolla vuosipäivä ja minulla synttärit. Mutta taitaa matka venyä alkuvuoteen tai pitkälle. Tai sitten lähdetään ihan ex-tempore matkalle.
      Mutta olisi mukava tavata!

      Poista

Kiitos kommenteista :)