maanantai 8. syyskuuta 2014

Yksityiskohtia

Eteisessä on tärkeitä yksityiskohtia, kiinteitä rakenteita jotka on olennainen osa eteistä. Yhdelle niistä tein jotain, ja toista varjelin jotta sen vuosikymmenten patina säilyisi edelleen.

Vintille vievät portaat oli se osa eteistä jolle oli ehdottomasti tehtävä jotain. Kuten ennen kuva osoittaa.
 Jos portaat olisi siististi maalatut ja olisivat puhdistuneet sinnikkäällä pesulla, olisin jättänyt ne alkuperäiseen vihreään sävyynsä. Mutta koska näin ei ollut, näytti ne aika rujoilta nyt kun kaikki ympärillä on maalattu ja laitettu kuntoon.
 Töiden jälkeen otin siveltimen (ihan oikein luit, reilun sentin levyisen siveltimen) ja aloin maalata portaita.
 Tulipa hyvät, en enää haikaile vanhan vihreän värin perään. Kuvissa maali on aivan tuoretta, sävyt tuosta vähän tummenee kunhan maali kuivuu. Maaleina käytin samaa kuin eteisen lattiassa ja paneeleissa.
Vintin portaista vähän saliin päin on portaidenaluskomero. Komeron ovi suljetaan perinteisellä salvalla, tai mitä tuon systeemin nimi nyt sitten onkaan. Minä sanoisin salvaksi. Salvan kanssa tiesin heti, että sitä ei saa maalata, käsien siihen jättämä patina kuuluu asiaan, piste.
 No tietysti töppäsin salpaan vähän maalia, mutta sen otan skraballa pois kunhan muistan. Sitten salpa on sellainen kuin pitää. Toinen homma onkin koko komeron siivoaminen ja uudelleen järjestely. Eteisen säilytyssysteemit meni remontin myötä kaikki uusiksi. Vanhasta jäi vain tämä kiinteä komero.
Nyt odotellaan katto- ja karmilistojen kuivumista ja paikoilleen asentamista. Kattolistan kanssa kävi tuuri. Löysin sitä kasan kyläkoululta ostettujen listojen seasta navetan ylisiltä. Menee senttipeliksi että saadaan lista riittämään, mutta ei kaunista vanhaa listaa raaskittu enää jättää käyttämättä. Ja kaksi muuta remontoimatonta huonetta on niin suuria, että sinne listat eivät olisi millään riittäneet.

Pikkuhiljaa valmista, huomaattekos.

6 kommenttia:

  1. Vau, kyllä huomataan!
    Kylläpä teillä riittää tuota huonekorkeutta, huomaan joka kerta, kun on kuva, joka ulottuu kattoon asti. Tuo 50- (tai 60- tai 70-) lukulainen ovi näyttää ihan väärälle aikakaudelle eksyneeltä, kuten olet itsekin todennut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonekorkeutta on huoneesta riippuen 300-320cm, nykyoloissa ihan hulppeaa kun ajattelee lämmitettäviä kuutioita. Ja noi ovet, oikeesti ne riipii joka kerta kun katse kohdistuu niihin. Ovet on ihan eri plateetalta muuhun taloon verrattuna. Mutta enää 7 vaihtamatta, ja se yksi joka on työn alla. Karmi ja ovi on hiottu, nyt odotellaan viikonloppuun ja sitten molemmat paikoilleen, juhuu!

      Poista
  2. Upeaa jälkeä :)

    Et turhaan raapinut panelelista vanhoja maaleja, kannatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paneleiden raaputtaminen kannatti, tykkään niistä ihan mahdottomasti :)

      Poista
  3. Kaunis, yhtenäinen, vaalea ilme. Silti sopivasti vanhaa patinaa. Oikein hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleaa on vaikka en siitä niin välitä, mutta eteisen kohdalla jouduin joustamaan ettei huoneesta tule pimeä. Huonekaluissa saan huoneeseen tummuutta. Tänään oli jo hilkulla etten kantanut kalusteita sisään. Pitää vielä malttaa odotella hetki että lattiamaali kovettuu.

      Poista

Kiitos kommenteista :)