maanantai 3. kesäkuuta 2013

Ei päätä eikä häntää

Siinäpä tämän postauksen idea, sillisalaatin omaisesti kaikkea mahdollista, sitä sun tätä. Aloitetaan täytekakulla. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain tehtyä onnistuneen kakun, mutta oli hyvä ohjekin. Kakun välissä ja päällä valkosuklaakreemiä, ja sen kaverina välissä myös mustikkakermarahka-seos. Ohjeet näihin löytyy blogista tyrniä ja tyrskyjä. Vähän poikkesin ohjeesta, ja käytin vaniljarahkan sijaan kaapissa jo ollutta maustamatonta rahkaa. Hyvä tuli niinkin.
 Kakusta ikkunoihin. Meillä on sisällä ihan järkyttävän kuuma, luulen ettemme ole ainoita. Ikkunoihin meillä on vain kaksi hyttysverkkoa ja ne ovat sijainneet viime ajat meidän vanhempien makuuhuoneessa. Töissä käyville on suotu viilein uni, mutta nyt pitäisi saada yön viileyttä muuallekin taloon. Navetasta löytyi antiikkinen hyttysverkko! Kehykset on puuta ja verkkona on tiheä rautaverkko. Suoja on talon alkuperäisten ikkunoiden kokoinen, mutta sopi uudempiin ikkunoihin kun verkon kehyksineen naulasi ulkopuolelle pokiin kiinni. Ikää tuolla virityksellä täytyy olla jo kymmeniä vuosia ja onkin ihme ettei verkko ole säästynyt hävitykseltä. Ensi yönä testataan toimivuus.
 Hyttysistä maalaukseen. Vähän olis vielä kesken, mutta ei näin kuumalla oikein voi maalata. On tämä ainaista valitusta maalaussäistä. Viime kesänä satoi joka hetki, ja nyt kärvistelemme helteessä. Oikeasti en valita, ei se talo tuosta mihinkään karkaa vaikka maalaisi vasta ensi kesänä loppuun.
 Jatketaan aiheella kuuma ja kuivuus. Meitä on kohdannut erikoinen ilmiö johon yleensä törmää vasta heinäkuulla, ja viimeksi sitä tapahtui vuonna 2006. Nurmikko kuivuu ja kuolee niistä kohdin jossa kallio on kovin lähellä maanpintaa. Kastelua ei tehdä sillä kasvimaan ja kukkapenkkien kastelussa on jo ihan riittävästi työtä. Nurmikko kyllä kasvaa uudelleen tuohonkin.
 Eikä se ihan kaikkialla ole kuivaa, vaan vihreää kuin mikä. Syreenit, etenkään valkoiset eivät kuki tänä vuonna ihan viime vuoden veroisesti. Mutta eihän sitä joka vuosi voi.
Semmoista höpinää, nautitaan lämmöstä kaiken kuivumisenkin uhalla.

10 kommenttia:

  1. Täällä ei ole kuuma, vaan mittari laski puolessa tunnissa kymmenen astetta ja tällä hetkellä se näyttää 12! Ilma on kostean kylmää ja tuuli kovaa ja puuskaista, jossain lienee ukkonen ja tämä on varmaan sen reunaman sääilmiö. Tosi outoa! Yhdessä hetkessä tein pihatöitä shortseissa ja t-paidassa, sitten piti vetää fleecetakki ja -housut päälle, jota tarkeni. Joten nauttikaa lämmöstä, täällä hytistään jo :-D
    Hieno antiikkihyttysverkko! Hassua, täällä taas syreenit kukkivat minusta runsaammin kuin koskaan ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli syreenin kanssa viime keväänä ennätysvuosi. Valkoisissa pensaissa on todella vähän kukkaa ja minusta tuntuu että ne on jotenkin muutoinkin kärsineet. Olikohan viime vuosi liian märkä niille? Joku muukin mainitsi, että syreenit kukkisi nyt ennätysrunsaasti.
      Ötököitä niissä ja kaikkialla muuallakin on ihanhillittömästi. Koiranheisiä syödään hyvää vauhtia kaljuksi, samoin harmaamalvikkia.

      Poista
  2. Ihana kakku ja hienon koristelun olet tehnyt, kiva että reseptille on ollut käyttöä ja pidit mausta :) Meillä on ollut aika sopiva ilma, kun meri vielä puhaltelee viileähköä tuulta, tosin tänään oli kaupungissa päin sellainen ukonilma rajumyrsky että okat pois, se on huono puoli tässä hellesäässä :(. Onneksi välillä tulee hiukan vettä, ettei ole niin kuivaa. Mukavaa kesän jatkoa sinulle, nautitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ole vielä epäonnistunut sun ohjeiden kanssa! Suuri kiitos että jaat niitä meille lukijoille. Täällä mittarissa 33,6 astetta ja tuulikin on kuin lehmän hönkäys :)

      Poista
  3. Täytekakut osaa olla haasteellisia;) Ja tämä helle on laittanut kesäajan normiajat hieman sekaisin, kun paarmatkin on jo tulleet. Ja ne vasta mukavia onkin huitoa pois, kun kädessä on maalipensseli;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain, ja minun kakut on yleensä tehnyt sisko! Paarmat on ihan jättisuuria.

      Poista
  4. Kiva postaus, kun siirryit sujuvasti asiasta toiseen! "Oli ennen Onnimanni, Onnimannista matikka..." Aurinkoista päivää Päivänpesän elämään!

    VastaaPoista
  5. kuumaa on joo...enpä muista millonkaan olleen jo alkukesästä näin kuumaa :D auringossa mittari näyttää +45,mitä se mahtaa olla sisällä lämpötila,kun paahtaa suoraan ikkunasta sisään...eikä tuulenvirettäkään tunnu ja sit ne hyttyset hyökkää sisälle parvissa,jos ovet aukaisee...NOO,ohimenevä ilmiö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei tästä säästä tarvitse "kärsiä" enää marraskuussa :D

      Poista

Kiitos kommenteista :)