sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Purulelu vai unikaveri?

Allekirjoittaneella on uusi vekotin. Sain sen, tai ennemminkin lunastin isolla rahalla perjantaina hammaslääkäriltäni. Uutuuteni on ollut nyt kaksi edellistä yötä puruleluni, unikaveri jota pitäisi käyttää ainakin seuraavat kolme kuukautta.

Purentakiskolla olisi tarkoitus lopettaa korvaani kiusaava kolmoishermosärky. Toiveena on lisäksi vähemmän kireät lihakset niskassa ja kaulalla. Kolmoishermosärystä olen kärsinyt jo usemman vuoden. Kävin asiasta terveyskeskuksessa, yksityisesti neurologilla ja kurkku- ja korvatautien erikoislääkärillä. Vasta viimeisimmässä ehdotettiin purukaluston tarkempaa tutkintaa. Kunnallinen hammaslääkäri ei ollut asiasta mitään mieltä, mutta yksityinen oli sitä mieltä että kokeillaan. Oireet kuulostaa ihan klassisilta purennan ongelmilta, ja hampaissa on ihan selvää kulumajälkeä siitä, että puren öisin hampaita voimakkaasti yhteen.

Mutta on sen kanssa vaikea nukkua. Kehittää sylkeä ihan mielettömät määrät, eikä tässä kohtaa päällä oleva puoliflunssa ja nuha ole mitenkään avuksi. Eikä herkkä oksennusrefleksini tykkää sitten yhtään, että suussa on mitään ylimääräistä. Totuttelun takia laitan kiskon suuhuni jo hereilläollessa, outo se on silti. Vähän lohduttaa tietää, että pitäisi helpottaa muutaman yön jälkeen. Ja sekin kannustaa jos kaikki yllämainitut oireet ovat mennyttä elämää.

15 kommenttia:

  1. Purentakisko on siitä hyvä, että vaikka se ei auttasikaan oireisiin, siitä ei myöskään ole haittaa. Ja suojaahan se hampaita kulumiselta ja fraktuuroilta ainakin.

    Sain itse uuden kiskon kuukausi sitten, kun leukanivel meni ihan juntturaan. Olin tiedostanut, että ongelmia on luvassa, mutta suutarin lapsella ei tosiaan ole kenkiä. Menin kollegan pakeille vasta siinä vaiheessa kun suu aukesi noin sentin... Toivottavasti saat apua oireisiisi, kolmoishermosärky on kurja vaiva ! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nyt on ollut säryn kanssa helppo vaihe, ei ole särkenyt kuukausiin. Yleensä kevät on ollut isomman säryn aikaa, jospa nyt jäisi väliin. Mulla on tehokas lääke tuohon kipuun, mutta sen kanssa onkin sitten olo aika tillin tallin :)
      Sulla on ollu leukanivel tosi juntturassa!

      Poista
  2. Minulla on aivan sama edessä. Aika nyt helmikuussa. Vaiva on hieman hellittänyt, mutta aion kuitenkin sen hankkia.Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä voiko vaikuttaa jo kahden yön jälkeen, mutta väittäisin, että niska tuntuu nyt jo jotenkin kevyemmältä? Hampaat on vielä aamuisin ihan eriparia kiskon jäljiltä, metka tunne :)
      Uskon että kiskoa kannattaa ainakin kokeilla, ja niin kuin Petriina sanoi, ei siitä ole ainakaan haittaa.

      Poista
  3. Mulla ollut purentakisko kauan käytössä leukanivelongelmien vuoksi. Jossain vaiheessa käyttö jäi, ja nyt sen kyllä huomaa. Pitäisi
    uusi hommata, niin suuri apu siitä oli.

    Tytöllä oli samaan aikaan vastaava oikomistarkoituksessa, yhdessä iltaisi "pukeuduttiin" yöpuulle :)

    Mulla kanssa suu on se herkin paikka, olen tosi tarkka kaikesta mikä suuhun laitetaan ja pelkäsinkin kuinka mahdan kiskoon tottua. Yllättävän helppoa se oli, muutama yö ja ihan oltiin jo kaveria.

    Toivottavasti sinullekin on tuosta apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, enköhän totu kiskoa käyttämään. Ja totisesti toivon siitä olevan apua, odotukset ainakin on kovat :)
      Tyttärellä on samanlainen kisko narskuttelun takia ja se on auttanut.

      Poista
  4. Mun mies on purrut tuollaista jo vuosikaudet. Hyvä niin, ettei omat hampaat kulu loppuun. Toivottavasti totut pian ja säryt katoaa. Ps. tervetuloa kaikille arvontaan blogissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavaa olisi, että omapurukalusto kestäisi mahdollisimman pitkään, jopa eläkeikään asti :D

      Poista
  5. Mulla on ollut vuoden käytössä, ja käytän joka yö sitä. Mulla huomattiin tällaisen tarve kun purin hampaani yöllä halki kahteen kertaan. Ja etuhampaissa todettiin pieniä hiushalkeamia. Purin ilmeisesti öisin niin voimakkaasti leukoja yhteen. Ei ole enää ollut pää sumuinen tai kipeä aamuisin, ja jotenkin tuntuu että en enää osaakaan nukkua ilman kiskoja. Eli kyllä niihin tottuu ja se syljenerityskin vähenee huomattavasti aikaa myöten. Ota alkuun käyttöön lasten unirätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on haljennut yksi takahammas ja todennäköisesti purin sen halki. Mulla se pureminen on vasemman puolen ongelma, eikä ihme ettei sen puolen hampaat ja paikat tahdo oikein kestää. Joulukuussa jouduin teettämään jo yhden keraamisen hampaankin. Kallista lystiä tuo hampaiden yhteen pureminen. Täytynee kaivaa lasten unirätit esiin, viime yö oli jo kyllä melko hyvä kuolan suhteen :)

      Poista
  6. Laita suolaa kielelle ennen kuin laitat kojeen suuhun, yökkäysrefleksi ei silloin toimi

    Taina Tapiolasta

    VastaaPoista
  7. Mulle on myös tulossa purulelu. Mulla oli sellainen jo melkein 20 vuotta sitten, mutta en koskaan tottunut siihen ts. opin ottamaan sen unissani pois. Luovutin siis typeryyttäni, ja nuoruuttani, liian helpolla. Aika kalliiksi tuli, olen purrut kaksi takahammasta halki ja etuhampaissa on useamman millin kulumaa.

    Kisko maksaa kyllä itsensä takaisin, usko pois. Hampaiden uusimiseen saa laitettua pikkuauton verran rahaa. Puhumattakaan muusta kivusta ja särystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 5 yötä takana purulelun kanssa ja täytyy sanoa, että näköjään siihen voi tottua. En herää enää sen takia kymmentä kertaa yössä. Yhden takahampaan purin minäkin halki ja yksi uusittiin just keraamisella hampaalla, kalliiksi tuli.
      Yllättävän yleinen tuo purulelu kuuluu olevan, luulin että sellainen on aniharvalla aikuisella.

      Poista
  8. Hei! Samoista oireista vuosikausia kärsineenä ja jo 8 vuotta purentakiskoa käyttäneenä (ja pari kiskoa poikki jyystäneenä) voin vinkata hyvän lisäavun leuka/poski/kaulalihasten rentouttamiseen, kun lihakset ovat purennasta niin jumissa, ettei mikään auta: akupunktio. Suosittelen. Sen lisäksi sitten fysiosta jumppaliikkeet leukaperille, niin auttaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)