tiistai 26. helmikuuta 2013

Hame & neule

Farkkua ja harmaata, siinä viimeisimmät vaatelöydöt kirpparilta. Itselleni uutta farkkuhametta olenkin etsinyt jo jonkin aikaa. Sopiva tuli vastaan tällä viikolla. Koko oli hieman reilu lapussa ilmoitetusta, onneksi oli ilmoitettu, sillä koon 34 vaatteisiin en oikeasti mahdu ja yleensä en niitä toista kertaa katso kun kokolapun näen. Tätä kannatti katsoa ja sovittaa. Vyötärö on kyllä napakka, mutta tuon mallinen hame ei saakaan olla löysä. Hame on o.i.s-mallistoa. Kirpparilla sillä oli hintaa muutama euro.
Kun aloin ottaa kuvia, luulin valinneeni talon puhtaimman ja pölyttömän peilin. Huh, kuvat näyttää totuuden. Lienee uhrattava yksi lomapäivä siivoukselle. Ensin ajattelin laittaa vain näitä päättömiä kuvia, allekirjoittaneen kasvot eivät ole tänään edustavimmillaan, hiuksista puhumattakaan. Mutta saatte nyt nähdä tuollaisen vähän väsähtäneen nelikymppisen naaman, sitä kun se arki oikeasti on.

Kuvissa on myös neule, sen voisi melkeinpä kirjoittaa Neule. Ihastelin tuota neuletakkia jo viime keväänä Espritin mallistossa. Olisi ollut oiva työneule. Riittävästi pituutta ja taskut. Mutta en todellakaan raaskinut maksaa työkäyttöön tulevasta neuleesta 80 euroa. Alessa oli jäljellä enää liian suuria kokoja ja alehintakin oli vielä monta kymppiä. Hukkasin haaveeni neuleesta hyvin pian. Kunnes mitä näinkään eilen kirpparilla. Voi sanoa, että neule on lähes käyttämätön. Koko juuri minun kokoa ja hintalapun hinta, 6,50e. Nappasin mukaani ja äkkiä, ettei kukaan muu vie. Nyt raaskin pitää työkäytössä.
Eikä sovi unohtaa esitellä muitakin löytöjäni. Kissat saivat kaksi uutta ruokakuppia, nuo kirkkaat. Harmaat Iittalat ujutin kuvaan vain hitusen, sillä ovat lahjaksi. Saaja kun tätä lukee, niin näkee ne nyt vain hiukan etukäteen. Sori, sisko, saat lahjasi vasta huhtikuussa!
Voi kun näitä löytöjä tekisi joka kerta kun kirpparilla käy.

8 kommenttia:

  1. Hyviä kirppislöytöjä olet tehnyt.
    Minä ostin lauantaina itselleni farkkuhameen. Löysin sen alerekistä ja hintaa oli 8 euroa, olin ylen tyytyväinen. Eipä mulla olekaan ollut farkkuhametta noin kahteenkymmeneen vuoteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostin viime vuonna ekan farkkuhameen vuosikausien jälkeen. Ylipäätään olen löytänyt taas hameet. Kiva vaate.

      Poista
  2. Minulla on ollut kaksikin alimmaisen kuvan ylempää kuppia. Ensimmäisen toi naapurin täti vuonna ´74 tullessaan katsomaan minua vastasyntyneenä. Se oli kotonani sokeriastiana. Sain sen jossain vaiheessa itselleni, mutta se meni rikki. Isä löysi tilalle toisen samanlaisen joltain kirpparikauppiaalta. Sokeriastiana käytin sitäkin, mutta sekin putosi ja särkyi. Kolmatta ei ole tullut missään vastaan. Joten voi olla aika vanha tuo toinen kissankuppi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin kirpparilla toisen samanlaisen! Minä tykkään, että kissoilla pitää olla arvoisensa kupit :))

      Poista
  3. Kivoja löytöjä olet tehnyt ja vaatteet pukevat sua just hienosti! Tykkään myös noista kastehelmen astioista. Uudelleen herännyt ihastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kastehelmet on mun lemppareita. Tykkään vanhasta turkoosista eniten ja toiseksi punaisesta. Harmi että punaisena on vain pieniä kulhoja. Kallis väri tehdä mitään muuta.

      Poista
  4. Hyvät löydöt, pidän myös espritin neuleista, mutta ovat tosiaan aikas kalliita :) harmi että niin harvoin kerkiän kirppareille, täältä kun täytyy aina lähteä kauas :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kalliita. Minulla on n. 40km matkaa Lahden kirppareille joissa nuo löytöni teen. Oman kunnan kirppareilta löytää mitään niin harvoin, että hädintuskin enää käyn niillä.

      Poista

Kiitos kommenteista :)