torstai 21. helmikuuta 2013

Lomaa

Milloinkohan olisi lomaa riittävästi? Kohta paukkuu pidettäväksi 38 päivän vuosilomastani viimeiset viisi, mutta silti tuntuu, että loman tarvetta olisi enemmänkin. Syynä voi olla viime aikoina vaivannut väsymys yhdistettynä pitkiin työpätkiin ilman vapaita, herätykset aamuviideltä ja se anemia. Tai sitten ihan lorvikatarri.

Lomasuunnitelmia ei ole, eikä tule. Ei ole tavoitteita, ei aikatauluja, ei mitään. Pieni ajatus on siitä, että lomalla nukun pitkään, luen mahdollisimman monta kirjaa, ehkä vähän ulkoilen. Ja teen yhden tilkkutyön valmiiksi.
 Tammikuussa syntyi pieni poika jolle olen ajatellut tehdä tilkkupeiton lahjaksi. Väreiksi ja sävyiksi valitsin mustan, kirkkaan punaisen, vihreän ja keltaisen. Tuon pinossa olevan oranssin ehkä tiputan pois. Ja mietin vielä sinisen vaihtamista turkoosiin. Musta tulee olemaan aika isossa roolissa, tässä peitossa ei tarvitse olla mitään hempeää. Tarvitaan kirkkaita, kunnon värejä. Kuvaan en onnistunut  vangitsemaan kankaiden oikeaa kirkkautta, mutta käyttäkää mielikuvitusta.
  Kankaat on odotelleet leikkaajaa jo viikon verran salin pöydällä. Yksinkertaisesti ei ole ollut yksikään ilta sopivaa rakoa käydä kankaiden kimppuun. Pieniä, liian lyhyitä hetkiä on, mutta haluan, että kun ryhdyn työhön, saan tehtyä sen kerralla valmiiksi. Toisaalta, ne iltojen asiat ovat olleet kovin tärkeitä etappeja elämässä. Kuten eilen esikoululaisemme kouluun ilmoittautuminen. Aivan mahtavaa, ettei kaikki vielä toimi nappia painamalla.

Koululle pääsi ilmoittautumaan henkilökohtaisesti paikan päälle. Rehtori oli aulassa vastaanottamassa ja kättelemässä, opettajalta sai lomakkeen täytettäväksi, ja kun sen palautti, sai lappusen tutustumispäivästä ja lukujärjestyksen. Pieni,mutta tärkeä hetki tulevalle koululaiselle ja koko perheelle. Ensi syksystä alkaen olemme kouluikäisten lasten vanhempia. Kääk, ei kannata ajatella, että yksi on lentänyt jo pesästäkin.

4 kommenttia:

  1. Iloisen väriset kankaat olet valinnut :). MIten se onkin niin haikeaa ja jännittävää, kun oma lapsi menee kouluun, eikä siinä yhtään auta se, vaikka niitä olisi ennenkin mennyt. Meidän kuopus on toisella luokalla ja muistan vieläkin kuinka kova paikka se oli, kun hön kouluun lähti, työstin sitä puoli vuotta etu- ja jälkikäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeammaksi tekee vielä sen, kun on kuopus, se pahnanpohjimmainen. Luulen että täälläkin saa työstää asia aaika pitkään :))

      Poista
  2. Haa! Olemme samassa tilanteessa tuossa koululaisasiassa. Sekin tuntuu ihan uudelta sivunkäännökseltä perhe-elämässä, kun isot pojat ovat löytäneet suloiset tyttöystävät. Olo tuntuu entistäkin mummoisemmalta.
    Aurinkoa lomaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! En edes halua ajatella aikaa että täällä alkaa käydä tyttöystäviä. Vaikka ei siihen oikeasti taida olla enää pitkä aika. Aika menee niin nopeasti.

      Poista

Kiitos kommenteista :)