maanantai 18. heinäkuuta 2011

Viisi kiloa

olisi kiva luku etenkin miinusmerkkisenä vaakalla. Vaan ei ole. Voisi se myös olla hikoillun hien määrä parina viime päivänä. Oikeasti luku on eilen ja tänään kerättyjen vadelmien paino. Viisi kiloa hakkuuaukean herkkua on nyt pakastimessa. Kolme kiloa yhdeltä ja samalta aukealta, ja vielä sinne jäi. Ihan uskomattomat määrät tuota vadelma on taas tänä vuonna.  Tai missä on ja missä ei, eipä ole puutarhassa. Mikä lie syynä kun aluksi näytti että keltaista vadelmaa tulee hyvin, nyt näyttää että muutama hassu marja tulee. Harmi, taisi puuttua pölyttäjät juuri oikealla hetkellä.
 Mustikat on kerätty lähimetsistä jo parempiin suihin. Hikisesti sain muutaman ämpärin pohjalle vadelmareissun sivutuotteena. Tyydytään tähän ja kerätään sitten sitä vadelmaa vaikka koko pakastin täyteen.
Vadelmapuskissa on ihan mukava olla jos ei olisi niitä ötököitä, hyttysiä, paarmoja ja kärpäsiä. Mitkään karkoitteet ei oikein auta, sellaista hyönteistakkia tai -hattua en ole kokeillut. Onko niistä mitään hyötyä? Farkut sentään on sellaiset ettei niistä syö ötökät läpi, mutta onhan ne helteillä turkasen kuumat. Pitkähihaisesta trikoopaidasta ainakin paarmat söi tänään läpi. Eilen sain tuta miltä tuntuu kun ristilukki puraisee, kaulaan iski mutta onneksi en saanut siitä mitään oireita. Voivat kuulemma aihettaa niitäkin vaikka ei varsinaisesti myrkyllinen olekaan. Huomenna en puskiin ehdi, mutta keskiviikoksi täytyy hioa taas uusi toimintasuunnitelma ötököitä vastaan. Kaikki vinkit kelpaa!

Kiitos vielä edellisen postauksen kommenteista. Talo on nyt paljon parempi ilman niitä syreenejä. Uusille lukijoille tervetuloa!

12 kommenttia:

  1. Hei tuo on just se syy, miksi mä en tykkää käydä marjassa.Vattuaukeilla on niitä hiivatin paarmoja (jotka syö aina vaaaan mua!), mustikassa pelkään käärmeitä ja joskus lakkasuolla kaikkia edellämainittuja. ;) Onneks mun äiti on mahdottoman innokas marjastaja. :)

    Mitään neuvoja ei oikein siis ole... joku haarniska varmaan tarttis olla, ettei ne paarmat syö... kun purevat vaatteiden läpikin, perhanat. :/

    Mutta ihana saalis! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  2. Näköjään edelleen vadelma viihtyy muutaman vuoden vanhoilla hakkuupaikoilla. Ja ei ole näköjään sillä seudulla kuivuuskaan verottanut satoa.
    Aikalailla menee vaakakupissa tasoihin vadelma ja mustikka, mutta jos toisesta tulee katovuosi, sitä kaipaa kovasti.

    VastaaPoista
  3. NO HYI!!! En tiennyt, että ristilukki voi tehdä noin! Nyt kyllä tieto lisäsi tuskaa... :/

    Paarmoja on ihan tajuttomat määrät,olen saanut ainakin sata puremaa pihalla hääriessä.

    Mutta voi mustikka; meidän metsässä on ollut ihan sikana porukkaa ja veivät pirulaiset kaikki marjat!! Että otti päähän,kun ajattelin tällä viikolla meneväni.HÖ.

    Onneksi sait noin paljon vattuja, ne kyllä maistuis!:b

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, vadelmat on herkkua! Meillä on puutarhapuskissakin paljon. Ja metsässä mustikkaa vaikka kuinka - viime vuonna ei ollutkaan oikein. marjat on ihania!

    VastaaPoista
  5. Oi vadelmat on niiiin ihania :p
    mistähän niitä löytäis??
    oot kyllä ollu ahkerasti poimimassa!!

    VastaaPoista
  6. Oi että, ihan valtavan määrän olet ilkiöistä huolimatta saanu kerättyä.
    Ite oisin viimeistään sen ristilukin pureman jälkeen juossu pitkälle..Tai oikeest ei tarviis varmaan ku nähä ;)

    Tahtoo kans vadelmaa!!
    Oon hyvä suunnittelee marjastus reissua, mutta toteutus vähä pissii..

    VastaaPoista
  7. Vautsi mikä upea saalistaja oot:) Paarmoista huolimatta! Meillä ei vielä ole pakastinta... Vain Smegin pieni lokero, joten marjatkin vielä uupuu. Alimpaan kerrokseen tulee arkkupakastin, joten voi olla että ehdin vielä marjastamaan.

    VastaaPoista
  8. Ristilukki, hrrr... Värisen kauhusta jo pelkästä ajatuksesta! Mulla on sellainen hirvimiehen verkkotakki, aika hyvä, tosin kuuma siinäkin tulee. Ja pääseehän ne hyttyset tietysti pistämään jos on paljas iho verkon alla, ja verkko painautunut ihan iholle. Kuuma taitaa tulla joka tapauksessa, miten päin vain yrittääkin. Mahtava vadelma-aarre teillä!

    VastaaPoista
  9. No en ole minäkään tiennyt tuosta ristilukki jutusta... muutenkin inhoa hämähäkkejä yli kaiken...☺

    VastaaPoista
  10. Vautsi mikä määrä vadelmia!En ole vielä vadelmia kerännyt, ei varmaan ole vielä kypsiäkään. Eilen keräsin 10l mustikoita. Tänään ajattelin lähteä uudestaan mustikkaan.

    VastaaPoista
  11. Voi vitsi mikä määrä vadelmaa! Aiotteko tehdä mehua vai hilloa vai vaan herkutella pelkästään? Mä en kyllä paarmoja vaan kestä ja ne puremat paisuu mulla järkyttäviks ja kutiaa niin paljon, että odotan sitä paarmatkarkottavaa ainetta tai kokopukua. Siihen asti vaan menen ja ostan vattutilalta. Tiedän, tyhmää... kun kerran ilmasekskin sais...

    VastaaPoista
  12. Huoh, meillä ei ole vattuja kuin kaupassa pikkuisissa muovirasioissa..
    Äidin kanssa kyllä ennen kerättiin kaikki mahdolliset marjat ja sienet, vaikka hulluna pelkäsinkin käärmeitä. Niitä en koskaan kuitenkaan nähnyt, mutta niitäkin kamalampia olivat hirvikärpäset. Siinä vaiheessa laukkasin metsiköstä pellolle niin että taisi marjat lennellä taivaan tuuliin. Joku sit sanoi, että olisi pitänyt olla persiljaa korvan takana, mutta ei tullut koskaan kokeiltua, kunhan nypittiin itikoita toisistamme kuin apinat.

    Vattuja kerättiin tuttavan pikkasen rempsahtaneesta pihasta, mutta meilläpäin oli ainakin siihen aikaan paljon kotiloita, joten vatunpoimunta jäi äidille, kun en tykkää kotiloistakaan.

    Mutta en tiennytkään, että hämähäkit puree! Tai onhan ne muutenkin lihansyöjiä, niin miksei. Mutta hieno saalis sinullakin talven varalle!

    Iiris

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)