maanantai 27. toukokuuta 2024

Tunnista siementaimi

 Sain Hiidenkiven puutarhassa-blogista haasteen laittaa kuvia pienistä taimista ja niiden tunnistamisesta. Alunperin haaste lähti Puutarhaeloa-blogista. 

Olipa haastavaa löytää pieniä taimia, kaikki kasvit tuntuvat kasvaneen suuriksi, osan olen ehtinyt siirtää tai kitkeä pois. Tässä kuitenkin muutama kasvi tältä viikonlopulta.

Tässä samassa kuvassa on tähtiputken siementaimi (tumma lehti) ja useita sinipiikkiputken siementaimia. Kummatkin ovat ahkeria siementäjiä ja yleensä leikkaan niistä ajoissa kukinnot pois.
Pioniunikon harmaanvihreitä taimia. Nämä on helppo tunnistaa kun on kerran sellaisen nähnyt.
'Purple Palace' keijunkukan siementaimi. Näitä ilmestyy joka vuosi kivipolun kivien väleihin. Osan olen onnistunut siirtämään kasvamaan toisaalle.
Ritarinkannuksen siementaimi. Näitä pitäisi kerätä pois, kasvattaa purkissa suuremmaksi ja sitten siirto uudelle kasvupaikalle.
Kuva ei suostunut kääntymään, tässä on punahatun siementaimia. Niitä tulee nykyisin valtavasti. Osa oli jopa selvinnyt viime talvesta hengissä.
Pystykiurunkannuksen siementaimi. Jos tällaisen kitkee vahingossa pois, on tämä helppo erottaa rikkaruohosta siitä, että juurena on pieni pallo josta kasvaa suuri juurimukula. Pallo on miniversio mukulasta.
Mongolianvaahteran siementaimi. Näitä ei onneksi ole ongelmaksi asti, muutaman kitken vuosittain pois. Nyt jätin pari kasvamaan ajatuksena saada niistä kunnon taimet.
Lopuksi ihan yllätys arboretumista, huomasin sen sunnuntaina. Superkaunis pieni vihreävalkoinen iirikseni on tehnyt siementaimia. Taimet saavat kasvaa tuossa kukintaansa saakka jotta näen onko niissä emokasvin kaltainen kukka vai jotain muuta. Olisipa hienoa saada joku uusi risteymä puutarhaan.

En haasta ketään erityistä mukaan tähän, toivonkin kaikkien kuvaavan ja kertovan oman puutarhan siementaimista, ne on kiva oppia tunnistamaan.


16 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja haaste minulle uusia tuttavuuksia ja hyvä olisi pikku taimet tunnistaa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tunnistamisesta on iso hyöty, ei tule kitkettyä tärkeitä pieniä taimia pois.

      Poista
  2. Muutaman tunnistin helposti, pari oudompaakin mahtui joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa on helppo tunnistaa, joidenkin kanssa saa pähkäillä.

      Poista
  3. Kiitos osallistumisesta! Minultakin jäi pari tunnistamatta: pystykiurunkannus ja pioniunikko. Mukava iirislöytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiriksen siementaimet ovat kivoja, niitä ei raaski kitkeä ennen kuin näkee kukan.

      Poista
  4. Tämä oli kiva haaste. Tuttuja pikkutaimia, tunnistamisesta on kyllä iso hyöty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on hyötyä, on hyvä nähdä jo pienestä taimesta onko kasvi toivottu vai ei.

      Poista
  5. Tähtiputken ja ritarinkannuksen siementaimet ovat tuttuja täälläkin. Pioniunikkoa en olisi tunnistanut noin pienenä taimena, mutta en olisi sitä rikkaruohonakaan kitkenyt pois. Sen verran poikkeava ulkonäkö sillä kuitenkin on. Punahatun taimi sen sijaan muistuttaa vähän turhan paljon ratamoa, joten tarkkana saa olla kitkiessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en sekoita punahattua ratamoon, sitäkin meillä kasvaa rikkana. Pioniunikko on vähän erilainen ja sellainen harmaan vihreä, sitä ei kitke pois juuri sen takia.

      Poista
  6. Kiva haaste, mutta minä en tässä pärjäisi. Voikukan ja nokkosen toki tunnen.

    VastaaPoista
  7. Tämän haasteen "sato" on tervetullutta tietoa meille, jotka emme tunnista siementaimia. Olipa sitten kyseessä oman puutarhan taimet tai ostotaimet. Varsinkin silloin lehtien tunnistaminen on tärkeää, kun ei muista mihin niitä kasveja olikaan edellisenä vuonna istuttanut.
    Punahatun opin tänä keväänä tunnistamaan, kun seurasin ilmestyykö viime vuonna istutettu penkistä vai pitääkö ostaa uusi. Ja keijunkukan olisin tunnistanut kuvan perusteella, tarkkaa lajiketta en. Äkkivilkaisulla katsoin, että olet laittanut koivun siementaimesta kuvan Ü Köhöm, olikin vaahtera :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voisi muistuttaa koivua tuo mongolian vaahteran taimi. Se on aina vähän kellertävä jossa saattaa olla punerrusta mukana, helppo tunnistaa kun sen kerran näkee. Minä opin punahatun viime kesänä kun näin omassa puutarhassa ensimmäiset sen siementaimet.

      Poista
  8. Hauska haaste! Samalla löytää iloisia yllätyksiä, kuten tuo iiriksesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin löytyy, kaikki iiristen siementaimet ovat tervetulleita.

      Poista

Kiitos kommenteista :)